Kirjoittaja Aihe: Syötteen vaellusretki, vuodelta 2005  (Luettu 3255 kertaa)

Timo Väisänen

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 10
Syötteen vaellusretki, vuodelta 2005
« : Huhtikuu 26, 2008, 17:59:16 ip »
Vuoden 2005 retkeilykalenterin viimeinen kohde oli Repan vetämä syyspäiväntasauksen vaellus Syötteen kansallispuistoon. Alkutaival kuljettiin uudenkarheaa Ruuhensuo - Kaunislampi - Rytivaara -reittiä, josta jatkettiin UKK-polkua Peuronlammelle ja sieltä edelleen omia polkuja takaisin lähtöpisteeseen (http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=445). Ja mikäpä oli tepastellessa: sää suosi, ruska oli hehkeimmillään, maisemat mainioita ja seura tietysti mitä parhainta.



Nimensä veroinen Kaunislampi. Lammen rannassa sijaitsevassa tuvassa vietettiin ensimmäinen yö.



Metsän siimeksessä. Kuten kuvasta näkyy, reitti on vielä niin uusi, että polkua ei kaikissa paikoissa erota muusta kuin puissa olevista merkeistä.



Tuulahduksia menneiltä vuosisadoilta Rytivaaran torpassa.



Eipä pöllömmät näkymät heräillä sunnuntaihin Peuronlammen laavulla! Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että extreme-henkisimmät pulahtivat lammessa edeltävänä iltana.




Homma selvä - jalkoja voi todistetusti käyttää muuhunkin kuin kajakin suunnassapitämiseen! ;D

Ensi kesän retkiä odotellessa, Jari

Repa jatkaa:

Kiitos Jari!

Oli todella mahta reissu. Ruska oli upeimmillaan:
Maa hehkui kaikissa punaisen väreissä ja suot loistivat
keltaisen ja ruskean soinnuissa!
Erityisesti jäi mieleen Raatetuvalta avautuva korpimaisema - se on sielussa!
Reitti oli vaativa, vaikka aluksi kuljettiin ns. "polkua"?
Lauantai-iltana juostiin rinkkaselässä kilpaa pimeän kanssa läpi metsien Peurolammin laavulle, jonne ehdittiin ennen umpipimeää. Hieno suoritus - pojat!
Kannattiko juosta, että sai nukkua pikkupakkasessa laavulla taivasalla? No - ainakin allekirjoittanut nukkui hyvin.
Sunnuntaina tultiin suunnalla 10 km läpi aurattujen
hakkuuaukioiden ns. hoitopensaikoiden , joita metsiksi kutsutaan -p...kele!
Sen vaikeampaa maastoa ei löydy kuustakaan.
Mutta löydettiin Pikkulampi - vahingossa, jossa kaunis, valkoinen joutsen yksikseen uiskenteli.
- Siitäpä suunnalla autolle ja Koillisporttiin kahville.

Ps. Kantsii osallistua seuran vaelluksille!

RePa Retkeilijä
Kiitos mukavasta vaellusseurasta!
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 26, 2008, 18:03:22 ip kirjoittanut Timo Väisänen »