Kirjoittaja Aihe: Tiistain kuntomelonnat 2013  (Luettu 7786 kertaa)

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Tiistain kuntomelonnat 2013
« : Toukokuu 14, 2013, 23:35:54 ip »
Hei! Kevät on edennyt jo sen verran pitkälle, että on aika aloittaa seuran jäsenille tarkoitetut tiistain kuntomelonnat. Ensimmäisen kerran siis lähdemme melomaan 21.5.2013 kello 18.00.

Joka tiistai lähtö Tukkisaaresta, kello 18.00 vesillä. Kannattaa siis tulla paikalle hieman aikaisemmin, jotta jokainen kerkiää laittaa melonta varusteet ja kaluston kuntoon ja melomaan päästään ajoissa. Jossain vaiheessa syksyllä, iltojen pimetessä,  aikaistamme lähtöä, mutta siittä tiedotetaan tässä ketjussa sitten erikseen.

Melonnoilla ei ole varsinaista vetäjää, vaan paikalle kokoontunut porukka päättää mihin mennään. Yleensä paikalla on kuitenkin ohjaajia ja kokeneita melojia opastamassa, ainakin itse tulen olemaan useasti mukana.

Melonnat suuntautuvat yleensä merelle ja kestävät noin 1,5 -3 tuntia, sään ja melojien kokemuksen mukaan. Matkaa kertyy keskimäärin 10-12km, joskus tehdään hieman pidempiäkin lenkkejä.

Kannattaa seurata säätiedotuksia ja varsinkin tuuliennusteita ja miettiä, pystyykö itse melomaan ko. olosuhteissa. Melomaan lähdemme sillä periaatteella, että matkaa tehdään porukassa ja ketään ei jätetä yksin.

Joillakin kerroilla voimme ottaa melonnan teemaksi joitain ohjattuja harjoituksia, esim. reskutusta, aallokkomelontaa, kajakin hallintaa tai jotain muuta mukavaa. Näistä kerroista tiedotamme tässä ketjussa erikseen. Kannattaa siis seurata keskustelua. Myös Teidän ideat ja ehdotukset ovat tervetulleita.

Vedet ovat vielä aika vilpoisia, joten muistakaa pukeutua oikein, siis veden lämpötilan mukaan ja varavaatteet matkaan.

Ennen kuin otatte vajasta seuran kajakin itsellenne käyttöön, niin muistakaa tarkistaa varauskansiosta, onko ko. paatti vapaana, vai onko se varattu esim. vuokraukseen. Muistakaa laittaa merkintä myös suorituskansioon.

Vesien ja ilmojen lämmetessä kalustoa ei välttämättä riitä kaikille innokkaille melojille, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle, jotta pääsee melomaan.

Mieltä askarruttavista asioista voi kysellä allekirjoittaneelta tai vaikka paikanpäällä tomeran näköisiltä melojilta ;)
 
Joten eipä muuta kuin mukaan vaan harjoittelemaan ja kohentamaan kuntoa esimerkiksi kesän pidempiä retkiä ajatellen.

Tervetuloa!

-Ari

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #1 : Toukokuu 22, 2013, 01:41:59 ap »
Moikkelis! Tän kesän kuntomelonnat lähti mukavasti käyntiin 12 melojan voimin. Tukkisaaresta suunnattiin Toppilansalamen kautta Nallikarin evustalle ja sielä porukka jakkaantu kahteen ryppääseen. Toinen poppoo lähti kohti vähävetistä Mustaasalamia ja kahalausta kammonneet suuntas syvemmille vesille kohti Rommakonväylää. Vesi oliki matalemmalla ku mitä ite muistan sen koskaan olleen ja vähänmatkaa kajakkeja joutuki vettään kahalaamalla perässä. Mutta kaikki selevis vajalle suupielet korvissa, joten luulenpa, että suvesta tullee vilikas melontakesä :) Kiitokset kaikille kauven alotuksesta!

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #2 : Toukokuu 22, 2013, 11:38:13 ap »
Meriveden korkeus näytti olleen Oulun mittauspisteessä -38 senttiä. Kymmenen plussan suuntaan ja Mustasalmen läpi pääsee melomalla kahlaamatta   :)

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #3 : Heinäkuu 09, 2013, 18:24:09 ip »
Moikkatirallaa! Nyt näyttää hyvälle, keli siis ;) Merellä tuulee mukavasti, mikä tarkottaa sitä, että nyt päästäs
harijottelleen vähäsen aallokkomelontaa ja tiijä vaikka sielä sais pikku surhvitki :)
Joten nyt kannattaa tulla sankoin joukoin mukkaan tiistain kuntomelontaan.

http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/oulu

-Ari

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #4 : Heinäkuu 14, 2013, 21:24:16 ip »
Pulipuli! Tulevana tiistaina, eli 16.7. kuntomelonnan ohesa on tarkotus harijotella reskuttamista, elikkäs pelastautumista.
Toisin sanoen kaajellaan kajakkeja nurin ja kömmitään niihin takas erillaisia tekniikoita käyttäen. Soon taito, joka jokkaisen
melojan on syytä osata, joten toivottavasti paikalle ilimaantuu palijo innokkaita pulikoijia. Muistakaa ottaa vaihtovaatteet
mukkaan, sillä kastuminen on varmaa ;)

-Ari

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #5 : Syyskuu 24, 2013, 09:03:48 ap »
Heippa,

Tietääkö joku, että onko tiistaimelonnan startti edelleen kuudelta vaiko onko sitä jo aikaistettu? Ainakin kasin maissa näytti eilen jo aika pimiältä.

t. Helena K

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #6 : Syyskuu 24, 2013, 10:16:30 ap »
Moikkelis! Illat alakaa tosiaan pimetä, mutta jospa vielä tämän kerran lähtö ois kello 18.00.
Katotaan sitte jatkossa mitä tehhään, laitan aikastetusta ajasta ilimotusta myöhemmin tälle palstalle. Tännään voip olla, että osa porukkaa on Alz cupissa Nokkalassa (ite ainaki), mutta sehän ei estä muita kuntoilemasta ;)

-Ari

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #7 : Syyskuu 25, 2013, 22:08:19 ip »
Päivää! Melontakelejä piisaa vaikka illat lyhenee, eli nyt on aika aikastaa tiistaimelontoja, että keritään tehä
jonniinmoisia mutkia ennen pimijää. Jatkossa lähöt Tukkisaaresta kello 17.00.
Melonnat jatkuu niin kauan, ku innostusta piisaa :)

-Ari

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2013
« Vastaus #8 : Lokakuu 23, 2013, 02:05:23 ap »
Iltaa! No nyt on tämän kauven tiistaimelonnat virallisesti paketissa. Viimeselle lenkille jäitä lähti särkeen kaks melojaa ja takas tuli kolome :D Merellä saatiin muutamat mukavat surhvitki :) Suuret kiitokset kaikille tiistain melontoihin osallistunneille mukavasta kauvesta ja melontaseurasta.

-Ari