Kirjoittaja Aihe: [kausi 2017] Rahjaan 1-2.7.  (Luettu 3995 kertaa)

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
[kausi 2017] Rahjaan 1-2.7.
« : Kesäkuu 18, 2017, 12:00:02 ip »
Retki Rahjan saaristoon Kalajoelle heinäkuun alussa. Lauantaina paikalla on myös melontasuunnistustapahtuma, johon halukkaat voivat osallistua.

Tarkoitus on pitää retki helppona eli pahalla kelillä ei lähdetä ulkosaaristoon. Melontamatkaa 10-20 km / päivä rauhallisella tahdilla, taukopaikkoja on paljon.

Melontasuunnistuksen idea on sama kuin normaalin suunnistuksenkin ja siinä tulee treenattua kartanlukutaitoa hienossa ympäristössä. Retkisarjassa on pidetty lounastaukokin matkan varrella vaikka rata on ollut alle 5 km eli kyseessä on rento tapahtuma.

Alustava suunnitelma, muutokset mahdollisia:

Lähtö lauantaina aamulla vajalta. Perillä Konikarvon kalasatamassa halukkaat osallistuvat melontasuunnistukseen ja muut voivat tehdä pienen lenkin lähistöllä. Yöpymispaikka päätetään likempänä osallistujamäärän ja olosuhteiden mukaan, mutta telttamajoitukseen pitää joka tapauksessa varautua. Sunnuntaina illaksi takaisin.

Päiväseltäänkin voi osallistua lauantaihin, jos järjestelee itselleen kyydin takaisin.

Karkea varustelista retkelle:

  • Suomen kesään meriolosuhteissa sopivat melonta-, maa- ja varavaatteet: esim. vettä pitävä ulkoilupuku, urheilukäyttöön suunniteltu (=helposti kuivuva) kerrasto ja helleasu, lippis/hattu jne. Meri lämpenee hitaasti, joten tähän aikaan pitää vielä varautua reilusti viileämpään keliin mitä mantereella samaan aikaan.
  • Majoittumiseen esim. teltta, retkipatja ja makuupussi (yleensä ns. 3 vuodenajan pussi on varmin vaihtoehto).
  • Riittävän monta kuivapussia, joihin mahtuu vaihtovaatteet, makuupussi ja muu kuivana pidettävä tavara. Pakkaamisen kannalta monta pientä pussia on parempi kuin yksi tai kaksi suurta. Kännykälle oma pussi, jossa sitä pystyy käyttämään myös vesillä (ns. case, pakaste-minigrip ei ole varma vaihtoehto).
  • Melontaan kajakki, mela, aukkopeite ja liivit. Jos melot seuran kalustolla, kannattaa ottaa sellainen mistä on aiempaa kokemusta esim. tiistaimelonnasta.
  • Ruuanlaitto- ja ruokailuvälineet, ruokaa ja juomaa.
  • Kaikki, mitä tarvitset autiolla saarella.

Kyselyjä ja ilmoittautumisia voi laittaa tähän ketjuun tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@iki.fi.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 15, 2019, 14:00:17 ip kirjoittanut Sylvain Eckhardt »