Pakkasta vielä näin maaliskuun alussa riittää ja onhan tässä aikaa, mutta kun suunnitelma on jo kehitteillä ja kalenteri sille suosiollinen, niin ennakkotietona jo näin hyvissä ajoin, että helatorstain tienoilla 10.-13.5.2018 (to-su) olisi ajatusta Etelä-Konneveden kansallispuiston suuntaan. Karttojen perusteella kiinnostavaa järvi- ja saaristomelontaa riittää, samoin erityisesti melojille suunnattuja rantautumispaikkoja. Etelä-Konneveden kansallispuisto sijaitsee Jyväskylä-Kuopio -akselin puolessa välissä ja tästäpä lisää infoa:
http://www.luontoon.fi/etela-konnevesiToukokuussa vedet tuolla etelämmässä ovat varmastikin jo sulat, mutta kylmiä silti aivan varmasti. Kuivapuku siis suotava varuste, joskin myös kunnollisella varavaatearsenaalilla pärjännee, kun ranta on suurimmaksi osaksi melko lähellä. Teltan ja muun retkeilyvarustuksen lisäksi tarpeen myös kunnollinen lämmin makuupussi ja eristävä makuualusta.
Alustavat taitotasovaatimukset retkelle:
- Vähintään peruskurssi 1 suoritettu.
- Osaat peruspelastaumiset.
- Olet pakannut retkivarusteet kajakkiin / inkkariin joskus aikaisemminkin. (Tai jos et ole, ehdit testata tämän "projektin" käytännössä maissa hyvissä ajoin ennen lähtöä, jotta voit olla varma, että kaikki varusteet mahtuvat kyytiin.)
- Jaksat meloa n. 15 km / päivä muutamana päivänä peräkkäin.
- Erittäin suositeltavaa on myös tulla käymään uimahallitreeneissä muistelemassa pelastautumisia ja muita juttuja etukäteen. (Hallitreenithän jatkuvat huhtikuun loppuun.) Samoin suositeltavaa on osallistua kevään ensimmäisille kunto- ja muille melontalenkeille kauden alkaessa, jotta retkelle ei tarvitse lähteä kauden avauksena ihan "kylmiltään".
Tässäpä nyt siis oiva tilaisuus aloittaa tuleva melontakausi ja kesä ajoissa. Ko. kansallispuisto vaikuttaa hienolta ja kiinnostavalta, ja helatorstain aikaan monille järjestynee hieman pidempi vapaa viikonloppu, jotta tuonne aavistuksen kauemmas kunnolla ennättää. Tuohon aikaan voisi myös kuvitella, että varsinkin saarien leiripaikoissa saa majoittua vielä varsin rauhassa.
Keskustelut oman kalenterin kanssa käyntiin siis, tervetuloa ja lisää infoa mm. kalustovarauksista myöhemmin.
Ilmoittautumiset ja kalustovaraukset
lomakkeella. Seuran retkellä kaluston vuokraus on 5€/vrk/kajakki tai 10€/inkkarikanootti/vrk. Kuittaus ja maksuohjeet saat ilmoittautumisen yhteydessä.
edit: Ilmoittautumiset viimeistään su 6.5., niin ehditään säätää kyyti- sun muut kuviot ajoissa. Käytäthän virallista ilmo-lomaketta, niin olennaiset yhteys-, auto- ja kalustotiedot hoituvat samalla.
Helena
edit: ilmoittautumislomake sekä muistutus hinnoista lisätty. (Sylvain)