Viikkoa ennen juhannusta lähdemme melomaan Hossan kansallispuistoon (15.-17.6.). Retkellä melotaan tasaisella vedellä, joten retki sopii myös aloittelijoille, sekä lapsiperheille. Perusmelontataidot on kuitenkin hallittava. Meloa voi inkkarilla, järvi- tai merikajakilla. Aloitteleville retkeilijöille suositellaan osallistumisista "Melontaretkeily tutuksi" infoiltaan 11.6.
Perjantaina kokoonnutaan Tukkisaareen klo 15:30. Tarkoituksena on ajaa Pitkä-Hoiluan päässä olevalle vesillelaskupaikalle, josta melotaan iltahämärissä 6 km Kokalmuksen kautta Ala-Valkeaisen autiotuvalle. Tupa on 6 hengelle, mutta telttamajoitukseen pitää myös varautua. Ajatuksena on yöpyä kaksi yötä samassa paikassa ja tehdä lauantaina päiväretki. Lauantaille voidaan sopia yhdessä sopiva melontakohde tai halutessaan voi käydä myös patikoimassa. Tuvalle pääsee myös kävellen, eli reissulle on mahdollista lähteä myös ilman paattia.
Alustava ajatus on, että sunnuntaina melottaisiin ensin takaisin lähtöpaikalle. Siellä lastattaisiin kajakit traileriin ja ajettaisiin vielä Julma-Ölkylle, jossa on mahdollista meloa kanjonia edestakaisin yhteensä max 6 km. Toinen vaihtoehto on käydä kävelemässä itselle sopiva lenkki. Takaisin Ouluun saavuttaisiin sunnuntaina illalla, tavoitteena on olla vajalla yhdeksän maissa. Jos jonkun pitää sunnuntaina päästä aiemmin takaisin voi Ölkyn jättää välistä, jos vain autokyydit saadaan sopimaan.
Ilmottautumiset ja kalustovaraukset viimeistään 10.6.
nettilomakkeellaTervetuloa reissuun, Heli ja Mari
Lisätietoja voi kysellä:
Heli O4O-7772466, heli.alanen@gmail.com
Mari O5O-3607996, mari.keskikuru@gmail.com
karttalinkki alueesta