Kirjoittaja Aihe: "Lumikki ja 7 hyypiötä kainuunmerellä" 25 - 27.7  (Luettu 8191 kertaa)

Timo Väisänen

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 10
"Lumikki ja 7 hyypiötä kainuunmerellä" 25 - 27.7
« : Elokuu 08, 2008, 14:46:25 ip »
Kuten otsikosta voikin päätellä, mukaan saatiin ainoastaan yksi kauniimman sukupuolen edustaja. Vaikkei kovin hirveästi vielä melontakokemusta ollutkaan, niin hyvin Riitta siellä meidän mukana pärjäsi, ja voinee kertoa itsekin kokemuksiaan ja rohkaista lisää naisia mukaan jatkossa.

Reissu saatiin tehdä harvinaisen hienon sään vallitessa, vettä ei satanut, ja aallot joita toki jonkin verran oli sekä la että su, eivät kasvaneet missään vaiheessa vaarallisen suuriksi. 

Melalahti osoittautui hyväksi lähtöpaikaksi jatkossakin, Ensimmäisessä yöpymispaikassa Hevossaaressa oli hyvä laavu ja runsaasti hyviä telttapaikkoja. Paltaniemellä kahvilaan pääsy tyssäsi meiltä yksityistilaisuuden takia. Kuvakirkossa kävimme ihmettelemässä  komeita seinä- ja kattomaalauksia. Itse Ärjään tutustuminen jäi tällä kertaa varsin vähäiseksi, porukka lähinnä nautiskeli melonnan jälkeen aurinkoisesta illasta leirissä.

Reitti oli seuraava pe ilta: Melalahti - Tevä - Hevossaari, n. 10 km.  La: Hevossaari - Paltaniemi - Toukka (itäpää) - Ärjä n. 20 km. Su: Ärjä - Neuvosenniemi - Nuottisaari - Melalahti n. 25 km. Eli yhteensä n 55 km.

Kiitokset kaikille mukana olleille hienosta reissusta !  Aika monella oli kamera mukana, joten saamme varmaan lähiaikoina ihailla heidän otoksiaan gallerian puolella. Laitan tähän ketjuun pari kännykamerakuvaa maistiaisiksi reissusta.

Mukana , Lumikki: Riitta H , Hyypiöt: Esa R, Jari K, Jarkko A, Simo P, Timo V, Weltsu, ja Vesa A


                                                                                                                           

                                                                Ärjän leiriä auringonlaskun aikaan


     

                                                                  Ärjän länsipään hiekkatörmää                                                         
« Viimeksi muokattu: Elokuu 08, 2008, 15:31:50 ip kirjoittanut Timo Väisänen »

Riitta Haapaniemi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 7
Vs: "Lumikki ja 7 hyypiötä kainuunmerellä" 25 - 27.7
« Vastaus #1 : Elokuu 10, 2008, 21:36:41 ip »
Oulujärven reissu ALOITTELIJAN näkökulmasta oli aika haastava, mutta antoisa.  Heinäkuun meriretki Röyttään (jossa mukana vain kaksi aloittelijaa; molemmat muuten naisia :) ) ja tiistaiset kuntomelonnat merellä ovat olleet ainakin minulle  hyviä oppimispaikkoja, joihin kannattaa aloittelijan ilman muuta osallistua, koska mukana on aina kokeneita, joilta saa arvokkaita ohjeita ja neuvoja. Ja yhtä sun toista oppii pelkästään seuraamalla muitten touhuja  ::)

Kainuun meren ensimmäisen illan 10km  meni mukavasti tyynessä lämpimässä heinäkuun illassa. Auringon laskiessa päästiin Hevossaareen. Lauantaina kuvakirkkoretken jälkeen Toukkaan mennessä  oikean melontatekniikan opastus olikin tarpeen kohtalaisessa aallokossa, ja Toukasta Ärjään sivutuulessa iski hiki pintaan kun mietin seuraavan päivän 25km paluumatkaa vastaavien , taikka kenties jopa suurempien aaltojen keskellä… suunnittelin pakoreitin sunnuntaipäiväksi 4km järvenylityksellä Ärjästä lähimmälle mantereelle, josta kyyti minulle ja kajakillekin Ouluun olisi järjestynyt. 

Saavuimme siis Ärjään lauantaina iltapäivällä,  aallot jäivät toiselle rannalle ja paikka näytti tosiaankin paratiisisaarelta.  Leiri pystytettiin hienolle paikalle rannalle. Suunnitellut pelastautumistreenit unohtuivat ja pelasimme vähän aikaa rantalentistä. Kaivolta saatiin vesipullot täyteen  raikasta vettä. Olisi ollut mukavaa viipyä saarella pitempäänkin ja käydä kunnolla patikoimassa saaren uumenissa. Ongelmana saarella oli se, ettei meille telttailijoille ollut polttopuita, mutta saatiin makkarat illalla paistettua risujen ja käpyjen voimalla.

Sunnuntaiaamuna en edes muistanut pakosuunnitelmaani, sääennusteet toki kiinnostivat - ja tuulen suunta… ja kun päästiin saaren kärkeen alkoi taas melkoinen aallokko n 9km matkalle ilman saarien antamaa tuulensuojaa. Kiitos etenkin Weltsulle kärsivällisestä opastuksesta ja  taas jälleen kerran oikean melontatekniikan muistuttamisesta , leppoisan jutustelun lomassa aallot alkoivat pikkuhiljaa tuntua mukavalta haasteelta. Loput 13 kilometriä ruokailun jälkeen ( onneksi evästä ja vettä oli riittävästi!) sujuikin melkein tanssien Oulujärven kanssa…. 

Mukava reissu, kiitos kaikille kivasta ja hauskasta seurasta.  Innostukseni melontaan vain kasvoi tämän reissun myötä. Tosin mökkijärvi (Kuusamon Pikkukero) tuntuu tämän reissun jälkeen aika vaatimattomalta melontapaikalta -] mutta joskus on hyvä olla yksin itsensä kanssa - siihen karu ja rauhallinen mökkijärvi sopii mainiosti! Ja yhteyksiä koskiin ja muihin Kuusamon järviinkin löytyy,  jotenka siitä vain reviiriä laajentamaan vaikka Irnijärvelle saakka!