Helteinen ACR muistoissamme ikuisesti!
Ainakin niille seuran jäsenille, jotka meloivat ensikertaa tämän tosikoskimelojien vaativimman urakan Kilpisjärveltä Tornioon - 537km / 8 melontapäivää.
Kiitos hyvälle porukalle ja sulka hatuun seuraaville
seuran keltanokille:
Juha Hämäläinen, Teemu Heikkinen, Jukka Eilola, Timo
Wirkkala. - Seuran ulkojäsen Inkeri Laitinen (Norge) onkin
ACR-konkari vuodelta 1996.
Kommentteja - mukavia, kauheita ja ikäviäkin
muistoja saa kirjoitella palautteeksi retkestä!
RePa Retkeilijä - ACR-92-95-05
Jukka jatkaa:
Seuraavan kerran, kun matkaan lähdetään, on huomioitava, että alku on hitaampaa meloa mitä loppupää. Johtuu pitkistä suvannoista ja käyttämästämme kajakkimallista =koskareita. Koskarit oli hyvä valinta koskiin, koska niillä oli mukava rymistellä stoppareiden ja kivikasojen yli vuoristomaisissa puroissa. Tosin, jos kosket malttaa osittain kantaa kivikkoisien kohtien ohi (kilpisluska?), voi hyvin suunnitella nopeampaakin paattia.
Lopussa virtaa oli jo huomattavasti enempi ja joki kyyditti hyvää vauhtia. Toki melomaan joutui. Päivät alkoivat klo 9-10 ja loppuivat illemmalla klo 18-21 nurkilla päivämatkasta riippuen.
Tornioon saapuessa huomasi matkan teon olevan yllättävän helppoa ja suunniteltiin siinä puolileikillaan ouluun jatkamistakin. Tuli jälleen todistettua ettei se matka tapa vaan vauhti. Meidän matkavauhti oli varsin rento ja uimme 1-2 tunnin välein joessa.
PS: Tonnarilista saattaa houkutella vielä Tornio-Oulun välin melontaan syksymmällä. Onko muita kiinnostuneita viikonloppu retkelle
?
Teemun kertomus:
Minun ACR
Kilpisjärvi – Tornio melonta alias ACR-retki oli jotain mitä olin ajatellut tekeväni jo pidemmän aikaa. Olenhan Torniosta kotoisin ja nuorempana katselin monia kertoja, kun melojat saapuivat Tornioon ACR urakkansa päätteeksi. Ehkä minäkin jonain päivänä… Myös välin kosket houkuttelivat valloitukseensa. Erityisesti kotoinen Kukkolankoski, jonka kuohuja ja nopeutta olin monet kerrat käynyt ihailemassa rannalta käsin joen molemmin puolin.
Retken mieleenpainuvin koski oli ehkä kuitenkin ensimmäinen koski eli Kilpisluspa, joka laskee Kilpisjärvestä Könkämäenoon ja antaa samalla alkunsa koko joelle. Koskessa alun leveähkön ja tosi kivisen osuuden jälkeen nuottien vastaisesti vasempaan laitaan avautui jyrkähkö ränni joka kirjaimellisesti vei mukanaan. Vihreä ja vuoriston raikas ja kylmä vesi vaahtosi reiluina metrin aaltoina alas mutkitellen ja jyrkemmin, kuin olin koskaan missään aiemmin laskenut. Alhaalla suvannossa näin osan porukasta odottelevan, mikä antoi uskoa myös omaan laskun onnistumiseen - vauhtia riitti ja hyvät kiksit sai. Vähänkin matalamalla vedellä ko. koskea olis tuskin voinut edes laskea. ACR:ssäkin ko koski on aina kierretty. Viisasta, varsinkin jos alla on kuitupaatti.
Odotuksiin nähden reissu meni kivuttomammin kuin odotin. Esim. pelättyjä rasitusvammoja ei ollut lukuunottamatta takapuolen puutumista merikajakissani (Reval) ja lieviä rakkoja käsissä. Virhe ko. kajakin osalta oli se, etten ollut melonut sillä tarpeeksi jotta olisin osannut/hoksannut tehdä penkille tarvittavia muokkauksia. Mistä tulikin mieleeni, että Prijoneissa on muuten tosi hyvät penkit.
Kosketkin oli lopulta yllättävän helppoja mennä, ainakin Prijon Alzilla millä minä isoimmat kosket pääosin meloin. Sain pidettyä itseni suhteellisen rentona jännityksestä huolimatta eikä läheltä piti ongelmia ollut. Oli mukava huomata, että jotain olen koskimelonnasta selvästikkin oppinut melontavuosieni aikana. Eniten sydämen tytyksiä minulle aiheutte ehkä Pättikkä, jonka reitti ja kuohut tutkittiin reissun tarkimmin etukäteen. Koskessa piti ehkä eniten tehdä töitä reitillä pysymiseksi. Matkan koskissa toki olisi löytynyt vaikeampiakin reittejä, mutta tarkoitushan oli vain laskea kosket ja jatkaa matka ei niinkään puljailla yms. Eli välttelimme jonkin verran hurjimpia ja vaarallisimpia paikkoja koskissa. Varsinkin alaosan isoista koskista mentiin pääosin turvallisinta reittiä, joka löytyi aina kohtuudella. Ja kosken laskeminenhan on se helpoin tapa meloa koskessa.
Melomista pitkästä kokonaismatkasta johtuen kertyi joka päivälle mielestäni ihan riittävästi. Pitkät päivämatkat koettelivat ekana kolmena päivänä enemmän fysiikkaa kuin henkistä kanttia ja loppuna viitenä paremminkin päinvastoin. Eli ajallisesti ja matkalisestikin pitkät päivät puuduttivat ahterin lisäksi myös pollaa. ACR-retkihän oli sinänsä matkasta, siihen käytettävästä ajasta, huollosta ja yöpymisistäkin johtuen hyvin erillainen retki, kuin mitä aiemmin olin tehnyt. Kajakissa vain päivä kamppeet. Pitkät päivämatkat. Ruokailut, huolto ja osin yöpyminenkin rinnalla kulkeneessa Matkailuautossa ja leirintäalueilla. Tässä välissä iso kiitos kuskille eli Eilolan Martille, joka myös kokkaili hyvät ja maittavat sopat matkan aikana.
Mieleen reissulta jäi myös mm. kosket, loisto säät, komeat maisemat ja niiden vaihtuminen matkan edetessä. Lähtiessä Kilpisjärveltä maisema koostui karun kauniista puuttomista tuntureista ja Norjan puolen lumisista vuorenhuipuista sekä maisemaa hallitsevasta järvestä. Alaspäin mennessä kasvillisuus lisääntyi ja mittarimatojen tuhotkin jäivät taakse. Jossain vaiheessa tuli vastaan selvä havupuu raja ja puiden koko jatkoi kasvuaan. Myös sääskien määrä ikäväksemme kasvoi alaspäin tullessa ollen mielestäni Pellossa tiheimmillään.
Teemu H
Timo W:n kommentti kuvien kera
K&C:n Kilpisjärvi-Tornio retki oli tosi mukava ja vaikka ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (kiitos Martille), niin oheisista kuvista monella meistä paino putosi 4-6 kg ;-)
Tässä Juhan kuvia aikajärjestyksessä (autom. esitys tai kuvien valinta pikkukuvista tai nuolista). Kuvan tiedostonimestä löytyy hieman lisäinfoa.
Säät suosi ja koskikokemusta tuli melkoisesti lisää. Vaikka oheisista kuvista vois päätellä, että vain uitiin ja otettiin aurinkoa, niin melottiinhan sitä joku kilometri.
- Timo
Aihe: ACR - retken muistelua, vuodelta 2005 (Luettu 8504 kertaa)