Yleinen alue > Yleinen keskustelu

Koosteketju videoista ja kuvista

<< < (5/5)

Ari Ollila:
Moikkelis! Saas nähä, saahaanko tästä hyvä keskustelu aikaseksi :D Ite aattelin jottai kuitenki kommentoija.
On totta, että jotaki on menny pieleen, jos joutuu vääntään eskimua, varsinki muualla ku koskesa.
Retkimelojalle ensijasta on osata pelastaa/pelastautua, jos on joutunu veen varraan. Sillonki on menny jotaki
pieleen, eli on ylitetty omat kyvyt, arvioitu keli väärin ym. Ihimettelenki, että miksi seuran järijästämmiin reskutus harijotuksin ei oo oikein tulijoita. Vähintään yhtä tärkiää turvallisuuven kannalta on riittävät taijot
kulloseenki melonta tilantteeseen. Tuennat on olennainen osa niitä taitoja. Väittäsin kuitenki, että eskimon opettelu
kannattaa, nimittäin muitten tekniikoitten opettelu on palijo mielekkäämpää, ku joka kerta ei tuu uintireissua,
ku kokkeilee vaikka niitä tuennan rajoja ja sattuu kaatumaan. Sillon pääsee eskimolla ylös ja voi jatkaa tuentaharijotuksia
iliman paatintyhyjennyksiä. No tulishan siinä tietenki niitä reskutusharijotuksia ;) Samaten on esim. kallistusten kans, jos pelekää kaatuvasa, nii ei niitä rajoja koskaa löyväkkää. Oma lukusa on sitte tietenki koski- ja riistailmelonta. Sielä kaatuu joskus ihan varmasti ja aina on helepompaa jos ossaa eskimon, niin ei tarvi hakia vauhtia rannan kautta. Joten ei muuta
ku hallille harijottelleen. Neuvoja ja apua saa pyytä ja niitä myös annetaan :)

-Ari

Jari Korva:
Eipä ole vilkasta keskustelua, mutta tässä jokunen lisäajatus:

Ainakin epätieteellisen otannan perusteella pahimmissa (retki)melontaonnettumuuksissa taustalla tuntuu olevan monesti tapahtumaketju - esimerkiksi virhearvio tai useampi rannassa, sitten vahinko jonka takia joudutaan veden varaan ja lopuksi sarja epäonnistuneita pelastautumisyrityksiä kunnes hypotermia on liian pitkällä, voimat loppu ja/tai kikkapussi tyhjä. Tämä on iso ero vauhtilajeihin tai vaikkapa tieliikenteeseen verrattuna, joissa monesti ei tarvita kuin näennäisesti yksi virhearvio ja silmänräpäys myöhemmin on tapahtunut jotain peruuttamatonta.

Vaikka aikaa pelastautumiseen onkin periaatteessa riittävästi, onnettomuuksissa on määritelmän mukaan aina yksi tai useampi odottamaton tekijä. Vaikka meloo turvallisessa porukassa, kaveri(t) eivät välttämättä pysty pelastamaan, jos he ovat itsekin pulassa tai eivät huomaa; eskimo ei nouse, jos olkapää on sijoiltaan; melakelluke ei auta, jos mela on hukassa; rantaan ei jaksa uida, jos tuuli tai virta vie ulapalle tai keuhkoissa on vettä; cowboy-pelastus ei onnistu, jos kylmä vesi korvassa vie tasapainon; virrattomalla puhelimella tai vettyneellä hätäraketilla ei saa hälytettyä apua; kuivapuvusta ei ole apua, jos siltikään ei pääse vedestä ajoissa ylös jne...

Edellisellä ei ollut tarkoitus pelotella, vaan sanoa että en uskalla laittaa henkeäni minkään yksittäisen tekijän varaan, koska etukäteen voin tietää korkeintaan tilastollisesti minkälaiseen onnettomuuteen joudun. Käytännön tilanteet on kuitenkin aina erilaisia. Sen sijaan voin retkeillä turvallisin mielin, jos yrittän parhaani mukaan olla rannassa järkevä, varusteet on asianmukaiset ja osaan riskitasoon nähden riittävät taidot, joista joku toivottavasti estää onnettomuuden tai pelastaa sen seurauksilta.

Hankalinta on tietysti tietää että mikä riittää, koska kaikkeen ei voi eikä kannatakaan varautua. Siinä ei kai auta kuin yrittää ottaa oppia Weltsulta ja muilta kokeneilta. Laitoin kirjastoon hankintaehdotuksen ”Sea Kayaker's More Deep Trouble” -kirjasta, josta löytyy myös tietoa tosielämän onnettomuuksista, toivottavasti se ilmestyy hyllyyn.
 
- Jari

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu