K&C ry - Forum
Yleinen alue => Yleinen keskustelu => Koskimelonta => Aiheen aloitti: Vesa Auno - Toukokuu 26, 2011, 11:21:11 ap
-
Porukalla töiden jälkeen Koiteliin puljaamaan. Kipinä toisena vaihtoehtona. Ehdolla on
1.6. keskiviikko ja vesitilanteen vielä vallitessa Koiteliin
Muita ehdotuksia
-
ps. Aurinkoista ja vähän ukostavaa luvassa keskiviikolle 1.6. Lämmintä... 8)
-
Moi
torstai 2.6. on pyhäpäivä, eikä useimmilla ole velvollisuuksia töiden suhteen.
Onnistuisiko se päivä paremmin kyseiselle reissulle ? Ja lähtökin mahd aiemmin ?
kyselee Taina, joka ei pääse 1.6. mutta haluais koskeen
-
Moi
Tainan idea... Torstaikin olisi kiva ihan päiväseltään. Katsotaanpa, miten ilmat kehittyy. Keskiviikko voisi olla "kauden aloitus"
ps. Ilmatieteen sääennuste on kuin ilmaveivi ;)
-
Moikkelis! Minulle käy kumpi päivä vaan. Tosin keskiviikko illalle näyttäs ennustajat povailevan reiluja sateita. Mahtaakohan sillon olla muita, kuin minä ja Vesa lähössä? Siellähän voi kastua! Hyi! :o Pistämpä tähän lisäksi oman ehotuksen, eli sunnuntai aamun. Sillon nimittäin lähtevät Kiiminkijoki melojat liikkeelle Koitelista ja ois ihan kiva olla paikan päällä toivottamassa heille hyvää matkaa ja samalla vois puljailla Tulikurkussa ja lasketella heidän mukana takarännin. Mitäs tuumaatte?
t.Ari
-
Morientes
Täältä yks ääni torstaille ! Keskiviikkona en pääse mutta torstaina jos ootta ilmaveivaajat lähössä niin mukana ollaan ! :D
-
keskiviikko kuulostaa hyvältä, minä ja Jarmo voitas tulla
-
Moi
Kokeillaan sitä keskiviikkoa "korkkauksena" ja juodaan loput torstaina. Tietenkin oletuksena on, että alla on selvästi enemmän vettä, kuin yllä eli jos ei nyt ihan kaato sateita olisi
-
Pulipuli! Vorekan tuntiennusteen mukkaan huommenna illalla ei pitäs ennää sattaa juuri ollenkaa, joten eiköhän lähetä pulijaamaan. Työt loppuu nelijältä ja tuun sieltä suoraan Nokkalaan, joten lähtö kohti Koitelia ois noin kello 16.37. Tiistaimelonnassa oli muutaman melojan kans puhetta asiasta ja he voivat tulla mukkaan, jos ei pulijaamaan ja laskemaan, niin ainakin kattomaan mitä se semmonen pulijaus on. :) Joten lähtijöitä ois vissiin 4-6. Mukkaan mahtuu siis vielä muitakin, jos mennään mun ja Vesan autoilla.
Ja torstaina otetaan tietenki uusiksi, vai hä? Mikä sillon ois lähtöaika? Ja mitenkäs sunnuntaina? Onko porukoilla sillon koulujen päättäjäisiä ja muita juhulia?
-Ari
-
Moi
Kiva että torstaillekin lähtijöitä :)
Ehdotan puolen päivän seutuun starttia ?
Niinkään ajalla ei väliä, kunhan vesille mennään eli muutkin ajankohdat huomenna passaa. Olikos tämän päivän korkkaajista joku lähdössä huomenna myös autolla ?
Sunnuntai on niitä juhlia, mihin Ari tuossa viittasikin,joten kaikki Kiiminkijokimelonnat sun muut hyvät tapahtumat jää nyt väliin.
-T
-
Hei!
Kiinnostais lähteä mukaan, mutta minkäslaiset varusteet tuohon pulijaamiseen tarvitaan? Itselläni ei ole mitään perusulkoilukamppeita kummempia, pitäisikö olla? Edellisestä koskimelonnastakin on aikaa, mutta tekemällä kai sitä pääsee asiasta taas jyvälle...
Kertoisko joku mitä tuo pulijaaminen oikeestaan on? ;D
-Päivi
-
Porloiskista! Kävimme Koitelissa puljaamassa ja mukana oli neljä ensikertalaista. Lähdimme liikkeelle Huttukylän koululta ja lyhyen harjoittelun jälkeen suuntasimme Tulikurkkuun puljaamaan. Asennetta ja intoa näillä uusilla puljaajilla tuntui olevan vaikka muille jakaa. ;D Mahtavaa! Voitte olla ylpeitä itsestänne, sillä monikaan ei aloita koski uraansa Koitelin kokoisessa koskessa. 8) Sovimme reissun aikana myös huomisesta (torstain) puljaus keikasta seuraavaa. Lähtö Nokkalasta kello 11.00. ja kohteena Kipinä.
Takaisin Nokkalaan tulemme noin kello 17.00. Kaikki koskihullut, tulukaa mukkaan. Perusulkoilukamppeillakin näyttää koskessa pärjäävän, mutta vara/vaihtovaatteita kannattaa ottaa mukaan, sillä puljatessa kamppeet kastuu. ;) Niin, ja sitten tuo puljaus. Urbaani sanakirjassa sana puljata selitetään näin "Kastella vahingossa jalkansa, saada puljut. Käytetty ainakin Porin seudulla lasten ja nuorten keskuudessa 1980-luvulla ja jälkeenkin." Mutta näissä hommeleissa se tarkoittaa koskessa leikkimistä, hyödyntäen kosken aaltoja. Joten ei muuta kuin leikkimään. Sallittu aikuisillekkin. ;)
-Ari
-
Moi,
Hieno homma, että porukka on innostunut. Mukana ollaan kunhan vaan ehdin. Nyt vähän harmittaa lukea perästä ;)
ps. En halua olla ilonpilaaja, mutta mainitsen kuitenkin "itsestäänselvän" asian. Eli muistetaanhan pitää homma turvallisena = riittävät taidot, varusteet (tossut jalassa, kypärät päässä, heittoliinat mukana jne...) ja turvallisuuskuviot kuntoon.
Tero
-
Moikka! Tänään tosiaankin kävimme Kipinässä puljaamassa. Mukana oli seitsemän melojaa, hieman eri porukka kuin Koitelissa eilen.
Kiitokset kaikille mukavasta reissusta ja seurasta. :D Tero kirjoittaa tuossa asiaa! Turvallisuusasiat kannattaa ottaa vakavasti olipa sitten melomassa koskessa,
merellä tai järvellä. Mikäli olen oikein ymmärtänyt kokeneempien melojien puheet, niin Tulikurkku ja Kipinä ovat siinä míelessä turvallisia melontapaikkoja,
että jos sattuu kaatumaan, niin heti ei kolise kiviin. Vettä molemissa paikoissa on riittävän syvästi. Eikä kokemattomampien melojien tarvitse heti suurimmissa
aalloissa meloa, vaan harjoittelun voi aloittaa kosken alaosan pienemmissä aalloissa. Ja kipinässä myös sillan yläpuolen pienessä koskessa.
Ennen kosken laskemista ennakkotarkistus ja reitin suunnittelu on myös tärkeää ja päätös kosken laskemisesta jää aina melojalle itselleen,
kaikkia koskeja ei ole pakko laskea. Molempina päivinä lotraamassa olleista puolet oli kokeneempia ja pelastustaitoisia melojia. Ja välillä tuli myös hommia,
sillä kaatumisiakin sattui molempina päivinä ja hinausköysille oli käyttöä. Toki olimme etukäteen keskustelleet kuinka toimitaan kaaduttaessa ja homma
toimi hyvin, kukaan ei hätääntynyt ja rannalla käynnin jälkeen puljaus saattoi jatkua. ;) Vesi oli yllättävän lämmintä, eikä kukaan tuntunut kärsivän kylmästä,
paitsi rannalle nousun jälkeen. Viime kesänä harjoittelimme nokkalasa (muistaaksen maanantaisin) tuentoja, eskimoita, sun muita jutskia ja nyt oli puhetta,
että vesien vielä vähän lämmettyä voitais aloittaa samanlaisia sileän veden puljaus iltoja. Mitäs olette mieltä? Laittakaa ehotuksia kehiin, niin saadaan
taas jotain hauskaa ja hyödyllistä aikaan.
-Ari
-
Moi
Turvallisuusasiat pitää tosiaankin muistaa. Itsellä oli tulikurkussa vähän kiirus yhdessä paikassa, kun Jarmo lasketteli takarännin alaosuuden. Pitäisi pitää kontrolli vieläkin ! tiukemmin, että ehtisi olla opastamassa vaikeissa paikoissa. Kiitoksia Koitelin ja Kipinän osallistujille. Asenne ole LOISTAVA ! ;D
-
Kiitos omasta puolestani teille kokeneemmille konkareille ja muille mukana olleille reissuista.
Itselläni ainakin oli ensikertalaisena oikein turvallinen olo, asiat kerrattiin useaan otteeseen ja aina oli joku onkimassa ylös jorpakosta ;D
-
Moikkelis! Tämä tullee nyt vähän lyhyellä varotusajalla, mutta oisko kettään lähössä huomenna Koiteliin puljaan? Kiiminkijokimelojat on jo Koitelin laskeneet
ja he jatkavat matkaa aamulla Koitelin alapuolelta, joten heidän iloksi/harmikisi emme kerkiä lotraamaan. ;) Jos kiinnostaa, niin ilimotelkaa.
Lähtö Nokkalasta vois olla vaikka perinteinen kello 11.00.
-Ari
-
Hei!
Voisin lähteä huomenna mukaan, jos vaan lähtevä poppoo jaksaa tällasta perään katsottavaa mukanaan kuljettaa :)
-Päivi
-
Morjensta taasen! Pari melojaa ilmottautui mukaan käyttäen viestitysvälineenä puhelinta. :) He eivät kuitenkaan pääse aamupäivällä, joten sovimme
lähtöajaksi kello 14.00. Ja lähtöpaikka siis Nokkala. Ja mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka jaksavat meidän "kokeneempien" käläkätystä kuunnella. ;D
Mielellämme opastamme ja neuvomme, sen minkä osaamme, mutta vastuu on savolaisittain kuulijalla. ;)
-Ari
-
Moi! Keskiviikkona taasen Koiteliin? Vai hä? Ite pääsen töitten jäläkeen, eli Nokkalassa 16.15. Onko lähtijöitä kuinka palijo? Ilimotelkaa, niin saahaan kyytit
järijestettyä. Nyt ei pitäs ennusteitten mukkaan vilun päästä yllättään. :)
-Ari
-
Hei,
oisin lähössä taas mukkaan :)
Yritän ehtiä tuohon vartin yli neljään, voi olla vähän hilikulla... Jos en ehi tejän aikatauluun, nii jättäkää rannalle ;)
-Päivi
-
Moi! Eiköhän tuossa kuormantevossa mee sen verran aikaa, että kaikki kerkiää mukkaan. :)
-Ari
-
Hei,
taidan ehtiä mukaan, voisi pitää jonkinlaista koskireskutustreeniä Tulikurkussa, eli pelastus heittoköydellä. Ja kajakin hinaustakin voisi treenata.
-
Minäkin lähden mukaan, pitkästä aikaa Koiteliin. ;D
Koskireskutukset on plussaa.
-
mukana ollaan, nähdään Nokkalassa
-
Moro,
Olisin lähdössä mukaan pikaisella varoitusajalla. Löytyykö jonkun autosta paikkaa koska olen pyöräilevä meloja tämän viikon?
Tero
-
Moi! Nyt meitä taitaa olla lähössä ainakin kuusi puljailijaa, joten tarvitaan ainakin yksi auto lisää. Itse tulen omalla ja siihen sopii itseni lisäksi vain neljä.
Onko muita autollisia lähössä? Sylvain?
-Ari
-
Kiitos omasta puolesta mukana olleille. Oli oikein kivaa! Odotellaan video- ja kuvamateriaalia!
-
Pari videota löytyy youtubesta:
http://www.youtube.com/watch?v=aywIt2gQbwY
http://www.youtube.com/watch?v=QAsX5hGEuMs
http://www.youtube.com/watch?v=qQJARQTHETM
Kuvia laittelen myöhemmin kun jaksan käydä läpi, 232 kuvaa ehdin vain ottaa. ;)
-
Kiitokset minunkin puolesta! Taas kerran oli tosi hauskaa. Kattokaa vaikka kuvasta mitä kaikkia melojat keksii. ;D Nyt pistin vasta yhen kuvan,
mutta kun kerkijän niin laitan lissää. https://picasaweb.google.com/116930164481063327947/Puljausta02# (https://picasaweb.google.com/116930164481063327947/Puljausta02#)
-Ari
-
Jes, hyvä oli reissu!
Hyvä oli anti ja kokemus heittoköyden käytöstä Sylvainin opastuksella. Oppia tuli köyden molemmista päistä katsottuna.
Kiitokset opeista ja neuvoista & hyvästä seurasta kaikille!
Linkki Raahelaisten keskustelupalstalle... http://raahenpurjehdusseura.keskustelu.info/viewtopic.php?f=13&t=215
antti
-
Kuviani löytyy nyt osoitteesta https://picasaweb.google.com/teijo4/PuljaustaTulikurkussaJaKoitelinKeskirannissa862011?authkey=Gv1sRgCLar_ZyFraWKPA&feat=directlink
Lisäksi Antti oli ottanut hyvän otoksen Tulikurkusta, pojilla selvästi pahat mielessä :D http://hotrodfen.kuvat.fi/kuvat/Koiteli+08.06.2011/P6080107.JPG
-
Moi! Pistin muutaman kuvan lissää näytille. Viteot tullee myöhemmin.
https://picasaweb.google.com/116930164481063327947/Puljausta02# (https://picasaweb.google.com/116930164481063327947/Puljausta02#)
-Ari
-
Huh hellettä! Mahtaakohan jollakulla Koitelin pulijaajalla olla aurinkolasit hukassa? Autosta nimittäin löyty yhet ylimääräset.
Ja onpa sinne jääny Kutujoen reissultakin jonkun remeli, ohut ja harmaa.
-Ari
-
Moikkelis! Mitenkäs se ois, jos taasen keskiviikkona töitten jäläkeen mentäs Koiteliin pulijaan?
Pistäkää ilimotusta tänne, niin tiijetään palijoko porukkaa on lähössä ja osataan varrautua kyyteihin.
-Ari
-
Hei!
Voisin lähteä keskiviikkona mukaan Koiteliin. Moneksiko tähtäilisin Nokkalaan?
-Annukka
-
Moi! Pikkasen epämääränen tuo ensimmäinen ehottamani lähtöaika (töitten jäläkeen).
Joten jos kokoonnuttais Nokkalassa 16.15 alkaen, niin kerittäis mukavasti Koiteliin ja
puljaileen ennen nukkumaan menoa. :)
-Ari
-
Pitääpä katella ehtisikö mukaan vai pukkaako muut melontajutut päälle. ;)
Hyvä että Annukkakin saadaan vihdoin koskeen mukaan ja mielellään vieläpä omalla kajakillaan. :)
-
Moi,
oli sen verran pirteätä videomateriaalia viime viikolta että nyt on pakko päästä mukaan. :D
-
Mukana taas varmasti kuin mato koukussa :D
-T
-
Heippa
Juu minäki taidan lähtä kokeileen ekaa kertaa :-\ piiitkään aikaan. oonko käsittäny oikein ettei tarvii olla ihan "pro" :) että porukan mukaan uskaltaa lähtiä?
Auto ja kattotelineet löytyy jos tarvii? :)
-
Hei,
minäki yritän ehtiä mukaan taas :)
-Päivi (kaikkea muuta kuin pro ;D )
-
Pulipuli! Näyttäis sille, että lähtijöitä on ainaki kahen auton verran. :) Pulijauspaatit kulukee kärryn kyytissä, mutta kajakkikuskien
kuskaamiseen tarvittais ainaki toinen auto (ite tuun autolla). Mukkaan voi lähtiä, vaikkei ihan proo oiskaan, nimim. kaloja tiiraillut. :D
-Ari
-
Koskikalusto on tällä hetkellä Huttukylän koululla nuorten leirillä to 23.6 asti. Iltaisin kajakit on käytettävissä, kunhan tuutte hakemaan täältä.
-
Moikkeliskoikkelis! Vettä piisaa ja se on lämmintä ja aurinkokin paistaa, joten, miten ois pulijaukset Koitelissa? :D
Ehotanpa ajankohaksi perinteistä keskiviikkoa ja kokkoontuminen Nokkalassa kello 16.14.
Ilimotelkaa innostuksenne, jotta saahaan kyytit järijestettyä kaikille koskihulluille. ;D
-Ari
-
Oisko kiinnostuneita jo tänään?
-
Moi,
keskiviikko kävisi mulle. Näillä näkymin tulen mukaan.
t.Petri
-
Oisko kiinnostuneita jo tänään?
Mukana jos tänää mennää.
Teijo
-
Mulle taasen passaisi keskiviikko.
- Jari
-
Käyn huomenna 28. päivällä koitelissa, 18 takasin.
Teijo
-
Moikkelis! Mullon kajakki jo auton katolla valamiina, joten meen huomenna töitten jäläkeen (16.00-) Nokkalaan. Lähtijöitä on muutamia, mutta lissääkin
koskeen soppii. :) Paluu joskus 7-10 välillä, riippuen porukan innostuksesta.
-Ari
-
Hei,
vieläkö mahtuu mukaan, olisin tulossa :)
-Päivi
-
Hei,
vieläkö mahtuu mukaan, olisin tulossa :)
-Päivi
Moi! Jo vain soppii. nyt meitä on vissiin viis lähössä, eli yks autollinen. :)
-Ari
-
Moi!
Lähden kanssa puljaamaan. :)
-Jarmo
-
Moi,
taitaa tulla enemmän kuin viisi. Lähdetään parilla autolla.
Petri
-
Moro!
Oli hienot puljaukset. Vesi lämmintä ja sitä oli riittävästi. Eka kerran tultiin Koitelista lihakset lämpimänä.
-Jarmo
-
Porloiskista ja kurlunpurlun! Koitelin reissulla oli seitsemän koskimelojaa ja yksi slaalomisti tuli vielä paikalle lisää. Ensin menimme tulikurkkuun
keskisaaren nokasta ja jo silloin havaitsimme, että vettä tuntuu riittävän. Virtaa saarenkärjessä oli sen verran reilusti, että saimme tehdä
tolokusti töitä päästäksemme tulikurkkuun. Siellä puljailimme aikamme ja vaihtelimme välillä paatteja keskenämme kokeillen niiden ominaisuuksia.
Uusi koskipaatti tuntui vallan mainiolle surffipaatille, vaikkakin eräs nimesi sen "sämpyläksi" Harjoiteltiinpa siellä taasen pelastusköydenkin käyttöä ja
siinä touhussa opimme ainakin sen, että köydenheittäjän kannattaa ottaa tukeva asento ja katella hyvät jalansijat. Välillä koskessa ui nimittäi köysi ja
miehet sen molemmissa päissä. :D Aikamme lotrattuamme siirryimme kohti takaränniä ja melkein kaikki laskivat sen alas. Harkinta siinä, mistä ja
mihin paikkoihin kannattaa itsekunkin mennä on paikallaan ja varsin järkevää. Takarännin laskun jälkeen totesimme kosken oikut, kun osa porukasta kävi
laskemassa keskirännin. Siellä ei nimittäin vältytty kaatumisilta ja eskimoilta, mutta onneksi selvisimme vähäisellä kivien kolinalla. Vaikka
vettä oli reilusti, niin keskirännin könkäiden allapuolella sitä on varsin niukasti. Mutta sen verran oli hauska reissu, eikä kellekkään liene suuria
traumoja jääneen, että eiköhän sitä ruveta suunnittelemaan uutta reissua. Hyvä vesitilanne kannattaa käyttää hyödyksi. Kiitokset mukana olleille
mukavasta reissusta ja seurasta. :)
-Ari
-
Heips! Tänään Nokkalassa puljatessa oli puhetta, että jospa mentäs taasen keskiviikkona Koiteliin. :)
Vettä siellä näyttäs olevan vielä riittävästi, vaikkakin käyrät on menneet alaspäin aika kovasti.
http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/60/q6000410y/wqfi.html (http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/60/q6000410y/wqfi.html)
Lähtö perinteisesti Nokkalasta kello 16.00 jälkeen. Tulukaa ihimeessä mukkaan ja ilimotelkaa tulostanne. :D
-Ari
-
Heippatirallaa! Viime Koitelin reissulla kivet kolisi muualleki, ku kajakinpohojaan ja mietimme, että josko mentäs seuraavaksi
pulijaileen Kipinään. Eli keskiviikkona 13.7.2011. kello 16.15. kokkoontuminen Nokkalasa ja kuorman tevon jäläkeen Kipinään.
Miltä kuulostas, vai hä? Onko lähtijöitä ja montako?
-Ari
-
...Eli keskiviikkona 13.7.2011. kello 16.15. kokkoontuminen Nokkalasa ja kuorman tevon jäläkeen Kipinään.
Miltä kuulostas, vai hä? Onko lähtijöitä ja montako?
-Ari
Kipinä kuulostaa hienolta idealta :) Tämä polvivammainen ilmoittautuu! Tulen testaamaan, että onnistuuko tuon toipuvan polven kanssa jo kajakissa pyöriä. Ja jos ei onnistu, niin kömmin rannalle vaikka evväitä syömään :D
p.s. Mulla ei oo nyt autoa.
-
Keskiviikko sopiva pv, johan nuo siihen mennessä on kamppeet kuivuneet edellisestä läträyksestä
-T
-
Lähössä kans.
Paitsi jos on ihan kamala sää ja mahoton sade, en halua kastua ;)
-Päivi
-
Paitsi jos on ihan kamala sää ja mahoton sade, en halua kastua ;)
Kipinäsä on se hyvä puoli, että sielä voi vaihtaa kamppeet satteelta suojasa nuotiopaikalla olevasa katoksesa. Tosin sinne pittää
juosta hilipasta muutama sata metriä. Ja jos ei saja, nii sillonhan sielä ei kastu ollenkaan. ;D
-Ari
-
Ei satanu, mutta kastuin kummiski :o Omituista...
Kiitos taas seurasta ja rannalle noukkimisista :D
-Päivi
-
Moikkelis! Kiitokset kivasta seurasta ja reissusta. Sen verran oli reipasta meininkiä, että jonkun sukat oli pyöriny
auton konttiin. ;) Saa periä tuntomerkkejä vastaan. ;D
-Ari
-
Molskista! Seuraavaa keikkaa pukkais. Oisko lähtijöitä Kipinään 20.7.2011? Lähtö Nokkalasta kello kuuventoista jäläkeen.
Ilimotelkaa!
-Ari
-
Terve!
Täältä lähtis yksi polskija matkaan. Nyt on kiva polskia, kun vesi on lämmintä ja vettäkin piisaa. :)
Tosta linkistä voi todeta, että vedenvirtaama on lisääntynyt ainakin kolmanneksella viime keskiviikosta. Silloinkin oli riittävästi vettä.
http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/61/q6101400y/wqfi.html
-Jarmo
-
Pyrin tulemaan mukaan Kipinään.
- TimoW
Molskista! Seuraavaa keikkaa pukkais. Oisko lähtijöitä Kipinään 20.7.2011? Lähtö Nokkalasta kello kuuventoista jäläkeen.
Ilimotelkaa!
-Ari
-
Lähden myös mukaan :)
-Annukka
-
Minäki tuun :)
-Päivi
-
Kovasti mukana, Tuukkakin sanoi ehkä tulevansa.
-
Lähden mukaan, kiitos!
-
Morijens! Kiva, ku on palijo porukkaa lähösä pulijaan. :D Tämän hetken laskujen mukkaan kaikki päästään mun ja Timon autoilla, mutta ei se
haitaksi oo, jos jollakulla muullaki on mahollista tulla autolla.
-Ari
-
Minäkin taidan tulla mukaan, vieläkö koskeen/autoihin mahtuu? ;)
-
Minäkin taidan tulla mukaan, vieläkö koskeen/autoihin mahtuu? ;)
Heisulivei! Vielä soppii mukkaan. Tämän hetken laskujen mukkaan koskilotraajia on lähössä yheksän, eli kahteen autoon sovitaan. :D
-Ari
-
Hei!
Jos autoissa vielä yhdelle paikka niin voisin istahtaa siihen. Jos ei, niin kolmatta autoa ei kannata alkaa metsästelemään.
-
Hei!
Jos autoissa vielä yhdelle paikka niin voisin istahtaa siihen. Jos ei, niin kolmatta autoa ei kannata alkaa metsästelemään.
Moi! Yks paikka vielä on, joten mukkaan vaan. Seuraavat paikat onki sitte kärrysä. ;D
-Ari
-
Yksi sano maanantaina lähtevän mukkaan. Eikä ole pistäny nimeään tänne. Joten se tekisi yksitoista. Kyl se kolmastkin kiesi olisi hyvä saada ainakin varalle.
-Jarmo
-
Lähen mukaan, mun veccu voi olla kolmas auto.
-
Mullakin kipinöi, joten autontäytettä tulee lisää :D Jos autoja on riittävästi, tulen vaihteeksi Nokkalaan pyörien. Jos neljäs auto tarvittais, mulle voi soittaa, vaikka viimeistään klo 15.
-
...Tuukkakin sanoi ehkä tulevansa.
Hep, olen tulossa.
-
Loiskis ja polskis! Kivaa oli! Varmaan kesän ennätys näillä keskiviikko reissuilla, 13 melan heiluttajaa Kipinässä. :)
-Jarmo
-
Moikka!
Oisko huomiselle (su 24.7.) Kipinään lähtijöitä, vaikkapa kahden jälkeen Nokkalasta?
-Annukka
-
Voisinhan minä lähtäkki. Siinä lienee vain kaluston kuljetus ongelma, koska pojat tarvihtee kärryä klo 17. Minä en pääse lähtemään kun vasta kahen jälkeen kun töitä.
-
Meitä näyttäis olevan ainakin neljä lähtijää. Mun auton katolle menee 2-4 kajakkia vähän mallista riippuen. Toinenkin auto saattaa olla käytössä. Katsellaanpa miten kuljetuspuolen kanssa käy.
-Annukka
-
Minä voisin lähteä mukaan, kuljetuksessa en voi auttaa koska mun auto menee vasta huomenna korjaukselle...
Jiri
-
Hei!
Kaksi melojaa ja jää sittenkin pois viimemetreillä. Eli meitä ois enää kolme lähtijää. Ehkä parempi jättää homma ensviikkoon, jolloin kärry on taas käytössä ja lähtijöitäkin mahdollisesti enemmän.
Miten ois Kipinän reissu huomenna Nokkalan treenien sijasta? Sopiiko teille Jiri ja Jarkko? Entä muut?
-Annukka
-
Juu kyllä minulle soppii. kuka lähtee vetämään kärriä?
-
Minulekin sopii jos lähdetään noin neljältä. Jiri
-
Neljän maissa sopii hyvin. Arikin lähtee mukaan.
-Annukka
-
Tulisin mukaan, jos vielä perspaikka löytyy.
-Jarmo
-
Voin tulla varalta autolla, jos sattuu ettei mahduta kaikki yhteen autoon.
-Annukka
-
Kipinä kiivaana, surffaus mielessäin....elikkä olen tulossa autolla ja voin ottaa kärryn, kunhan se on ensin tyhjennetty
viikonlopun rommppeista ;)
-Ari
-
Moikkelis! Niinpä sitä taasen käytii Kipinäsä pulijaamasa. :) Ja oitis alettii miettii seuraavaa pulijaus reissua.
Joten, miten ois, jos keskiviikkona mentäs Koitelii tai Kipinää riippuen vesitilanteesta. Yks mahollisuus ois kans
Torniojoki. Mitä ootta mieltä? Kuka haluais minnekki? Vai hä? Laittakaa omia ehotuksia ja toiveita, nii jatketaa
lotrausta jossai.
-Ari
-
Moi!
Olipa taas kivaa Kipinässä :) Ilman muuta lähden keskiviikkona mukaan, minne sitten mennäänkin. Mulle käy myös Torniojoki, jos Kipinän ja Koitelin vesitilanteet ei parane. Torniojoelle varmaan täytyis lähteä sitten vähän aiemmin liikkeelle. Mutta seuraillaanpa tilannetta ja katsotaan minne on lopulta suunta.
-Annukka
-
Moi!
Olipa taas kivaa Kipinässä :) Ilman muuta lähden keskiviikkona mukaan, minne sitten mennäänkin. Mulle käy myös Torniojoki, jos Kipinän ja Koitelin vesitilanteet ei parane. Torniojoelle varmaan täytyis lähteä sitten vähän aiemmin liikkeelle. Mutta seuraillaanpa tilannetta ja katsotaan minne on lopulta suunta.
-Annukka
Taitaa olla Koitelissa ihan riittävästi vettä. Tulikurkun aalto pitäisi toimia:
(https://keskustelu.kc.fi/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fwwwi2.ymparisto.fi%2Fi2%2F60%2Fq6000410y%2Fqinlyhyt.gif&hash=71600e30868983a2946dd915d504b0e64022fc56)
-
Molskista! Jottei lähtö menis arpomiseksi, niin viisainta on päättää paikka ja aika. :) Ite en huommenna kerkiä kovin aikasi lähtiä, joten
Tornio joelle pittää mennä joku toinen päivä. Kipinäsä taase on vettä turhanki palijo ja sielä ei oikei hyvvää aaltuva oo.
Koitelin käppyrät sen sijjaan näyttää iha hyviltä. Joten kokkoontuminen Nokkalasa kello 16.00 ja pakkauksen jäläkee
lähtö kohti Koitelia ja Tulikurkkua :)
-Ari
-
Lähen taas mukaan.
-Päivi
-
Koiteli vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta tähän väliin.
-Jarmo
-
Lähden myös mukaan.
Jiri
-
Meikäläinenkin tulee Koitelin reissulle mukaan :)
-
Eli olemme nyt kuusi, kuka ottaa toisen auton? Minä voin, sekin jo luultavasti toimii, vaikka pari kaapelia ovat vielä ilman suojaa :-).
-
Kurlunpurlun! Mun tievosa on jo seittämän lähtijää, joista kolomella on auto käytösä. Joten eiköhän jokkaiselle
istumapaikka löyvy peltipollesta, ettei tarvi kärrysä töröttää. :)
-Ari
-
Melokaa vaihteeksi vähän Koitelista alemmas Laurinkoskelle asti, siellä saattaa olla jotain tekemistä
Karttalinkki (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=2000&text=Laurinkoski&srs=EPSG%3A3067&y=7221092&mode=orto&x=444694&lang=fi)
-
Moromolskista! Niinpä sitä taasen käytiin koitelissa pulijaamassa. :D Tulikurkun vesitilanne oli hyvä. Ja hauskaa oli. Kävimme myös
testaamassa Laurinkosken ja sielläkin ois viihtyny pitempäänkin, mutta välillä pittää käyvä kotona nukkumassa. ;)
Mutta uutta reissua pukkaa jo huomenna. Eli, lähtö nokkalasta kello 16 ja kohteena Koiteli ja tulikurkku.
Kipinästäkin oli puhetta, mutta siellä korkia vesi on tasottanut aaltoja liikaa. Huomenna siis kaikki kynnelle (ja kajakkkiin) kykenevät
mukkaan lotraan.
-Ari
-
Onko huomenna kukkaan menossa mihinkään?
Lähtisin mielellään :)
-Päivi
-
Minäkin oisin lähdössä. Kattotelineet löytyy, muttei vetokoukkua. Kipinässä on muuten veden virtaama laskenut kahdesta sadasta sataan kahdeksaankymmeneen kuutiometriin ;)
-Annukka
-
Kipinässä virtaus pitäisi laskea alle sataan, jotta aallot olisivat pysyviä. Koitelissa taas virtaama on laskenu liian alas, jotta oikein aaltoja syntyisi. Ehdottaisin Nokkalan treenien uusimista keskiviikolle 3.8 neljän jälkeen.
-Jarmo
-
Kipinässä virtaus pitäisi laskea alle sataan, jotta aallot olisivat pysyviä. Koitelissa taas virtaama on laskenu liian alas, jotta oikein aaltoja syntyisi. Ehdottaisin Nokkalan treenien uusimista keskiviikolle 3.8 neljän jälkeen.
-Jarmo
Käykää vaihteeksi merellä! : http://kc.fi/keskustelu/index.php/topic,753.msg2528.html#msg2528
-
Merellä surffailukin kuulostaa houkuttelevalta. Ehkä jätän sen kuitenkin toisella kertaan. Tuun tänään Nokkalaan treenaileen puoli viiden maissa.
-Annukka
-
Huomenna Kipinään? Vesitilanne näyttää OK ala-aalloille. Lyhyillä kajakeilla aalloille pääsy vaatii varmaan vähän työtä.
-
Voisin lähteä, jos aikataulut osuvat sopivasti. Ehtisin Nokkalaan aikaisintaan puoli viideksi? Kävisikö silloin?
-Annukka
-
Voisin lähtee kans, kun vielä ehkä tarkenee... Ehin tarvittaessa Nokkalaan vähän jälkeen neljän.
-Päivi
-
Viideltä OK.
-
Hei,
meitä olis kolme lisää koskeen lähtijää, yhdellä auto. Joten nähdään viideltä Nokkalassa.
-
Ilmeisesti autoissa on vielä tilaa ainakin yhdelle. Ja kai siellä vielä jotenki tarkenee ilman neopreeneja. Pitää vain meloa aivan pirusti. ;)
-Jarmo
-
Kukkuluuruu! Onko maalimasa kettää melomisesta kiinnostunutta? Siliää vettä tuli tuosa lapettua sen verran,
että välillä vois käyvä koskesa pulijaamasa. Oliko Kipinäsä mikä vesi tilanne? Käppyrät näyttäis sille, ettei Koiteliin ainakaan
kannattane mennä. Vai oisko kohteena päiväseltään Torniojoki? Ennustajatkin luppailee viikonlopulle kommeita ilimoja.
Vai mennäänkö heti, hä?
-Ari
-
Kuulostais kivalta tuo Torniojoki, mutta oon tainnu luvata olla viikonlopun talkoilemassa... Ei taia viittiä lintsata...
Mutta jos ensviikolla joku on menossa vaikkapa maanantaina tai keskiviikkona, niin lähen. Vaikka koko päiväksi :)
-Päivi
-
Onko tänään kipinään lähtiöitä? Minulle Passaa klo 16 Nokkalassa.
-
Moi! Äkkilähtö Kipinään. Nokkalassa kello 16.00. Meitä on nyt kolome lähössä, lissääkin koskeen soppii :)
-Ari
-
Juu, melomaan vaan. :)
-Jarmo
-
Heips!
Minä en tänään ehdi mukaan, mutta jos tiistaina tai keskiviikkona on lähtijöitä, niin sitten :)
-Annukka
-
Hei!
Minkälainen Kipinän vesitilanne oli eilen? Onko keskiviikolle lähtijöitä?
-Annukka
-
Hei!
Minkälainen Kipinän vesitilanne oli eilen? Onko keskiviikolle lähtijöitä?
-Annukka
Tere!
Siellä oli vettä vähän liikaa hienoihin pysyviin aaltoihin, mutta onhan siellä aina mukavaa polskia. :) Aina oppii lisää. Keskiviikolle oli kiinnostusta. Itse en ole varma huomisesta. Tulee vettä ja lämpötila on +15. Jos omistaa anorakin ja neopreenit: GO FOR IT!!!!! 8)
- Jarmo
-
Niinpä näköjään vesitilanne on taas nousemaan päin. Ja taivaalta tulossa vielä lisää ;) Taidan minäkin jättää sittenkin Kipinän huomiselta väliin. Katsellaanpa ensviikolla taas tilannetta.
-Annukka
-
Eihän se lupaa ku yhen pisaran sadetta huomiselle (tai riippuu mistä ennusteesta kattoo) ;)
Onko pakko kehittää muuta tekemistä...
-Päivi
-
No ei se runsaampikaan sade kyllä haittais :) Huomasin vain, että täytyy saada joitain hommia tehtyä ennen viikonlopun reissua. Ja pakatakin täytyis ;)
-Annukka
-
Molskista! Kitkan reissulta jäi vielä intua ja virtaa, joten miten ois keskiviikkona Kipinän reissu? Kokoontuminen Nokkalassa kello 16.00.
-Ari
-
Lähössä mukkaan :) Ehkäpä sitä vielä tarkenee ilman kummosempia kamppeita... Hope so.
-Päivi
-
Moro!
Mukana ollaan keskiviikkona. :)
-Jarmo
-
Moikka!
Malttaisittekohan ootella vähän yli neljän, että miekin ehtisin mukaan? Kiva ois lähteä :)
-
Malttaisittekohan ootella vähän yli neljän, että miekin ehtisin mukaan? Kiva ois lähteä :)
Ootellaan! Ja mennee se lähtö muutenki vähän yli nelijän, ku pittä se kuormakin tehä.
Onhan sitä tosin jokunen kerta harijoteltu, joten ei siinä kovin kauan nokka tuhise :)
-Ari
-
Kiva, että maltatte oottaa sen verran :) Näkemisiin huomenna sitten!
-Annukka
-
Iltaa!
Minullakin Kipinöi ::) Tulen heti, kun pääsen töistä, arvelen että ehtisin Nokkalaan aikaisintaan klo 16.30. Mutta tulen omalla autolla, joten lähtekää edeltä, jos minua ei näy, kun olette saaneet kamat pakattua. Muutkin myöhäisheräävät työläiset pääsevät toki Kipinään minun kyydissäni. Voitteko lastata traileriin mullekin jonkun paatin, vaikka T-slalomin, ja melan? Otan itse liivit ja kypärän. Kiitos!
-
Hei,
mukana myös. Ennätän nokkalaan vähän neljän jälkeen. Nähdään!
-
Niin siis jos joku on viikonlopun aikana menossa nauttimaan luvatusta hyvästä säästä koskeen jonnekin (vaikka siis näihin lähellä oleviin), niin voisin lähteä mukaan... Mihinkään pitempiin yöreissuihin mulla ei niinkään ole kiinnostusta.
-Päivi
ps. Oli taas kivaa eilen! Kiitos kaikille :)
-
Kiitoksia kaikille eilisestä! Hyvä oli meininki! Kiitoksia Jollelle neopreenien lainaamisesta.
-Jarmo
-
Pärskistä! Taitaapi olla lämpimät ilimat tälle syssyä vähissä, joten tuleva viikonloppu kannattaa hyövyntää.
Elikkäs, oisko lauantaina päiväseltään koskeen lähtijöitä? Lotraileen vois lähtijä jo aamupäivällä, niin sillon kerkiäis
pulikoija tolokusti ennen nukkumaan menua :) Ilimotelkaa ja laittakaa toivomuksia pulijailu paikasta.
-Ari
-
Voin tosiaan lähtee, vaikka koko päiväksi jos porukka saadaan kokoon. Paikalla ei sinänsä oo kovin suurta merkitystä, minen ossaa mittään vesimääriä ajatella...
Lähtöni tosin sillä varauksella, et mihin suuntaan tämä olo menee. Taisin poimia sen flunssan mukaan, jonka Mari sanoi koskeen jättäneensä... :(
-Päivi
-
Moooooi! Kovin on vähän varmoja lähtijöitä huommenna. Toki on mahollista mennä vähemmälläki väellä, mutta miten
ois sunnuntai? Sillon ois vieläki lämpimämpää ku lauantaina. Kohteena varmaanki Kipinä ja lähtö vois olla vaikka kello 11.00.
Mitä ootta mieltä, vai oottako ihan mielettömiä? ;D
-Ari
-
Mulle passaa tuo sunnuntaiki kyllä.
-Päivi
-
Molskista! Kävimme pikkuporukalla Kipinässä ja olipa taasen mukava reissu! Suuret kiitokset innokkaille
koskilotrjaajille seurasta. Lämmintä riitti ja hauskaa oli. Millonkas porukat ois lähössä uuvestaan?
Oisko innostusta joku päivä viikolla, vai oisko vikonloppuna parempi?
-Ari
-
Oon niin heleppo, että kaikki käy :D Ei tosiaan ikinä oo käyny reissuilla aika pitkäksi.
Sanokaa vaan millon mennään...
-Päivi
-
Moi,
meitä olis ainakin kaksi lähtijää ja auto keskiviikkona jos saadaan porukkaa kasaan. Siinä 16.30 vois Nokkalaan ennättää. Olisko päivä ja aika sopiva?
-
Moikkelis! Mennään siis keskiviikkona Kipinään :) Ruvetaan kokkoontummaan Nokkalaan kello 16 jäläkeen ja
lähtään liikkeelle, kunhan kaikki on paikalla ja kuorma tehty.
-Ari
-
Moi, yritän ehtiä paikalle keskiviikkona! t.tiina
-
Yritän myös ehtiä mukaan.
-Annukka
-
Heisulivei! Huomenna olis taasen Kipinän reissua tyrkyllä. Kokkoontuminen Nokkalaan kello 10.00.
Mukkaan ois tarkotus ottaa polttopuita notskiskelua varten. Joten kannattaa ottaa myös jottain apetta matkaan.
-Ari
-
1.6.2011 Kirjoitin "Kertoisko joku mitä tuo pulijaaminen oikeestaan on? ;D "
Luulen, että asia alkaa hiljalleen seljetä. Ehkäpä tässä hommassa on ideaa ;)
Olipas muuten taas kivaa!
-Päivi
-
Moikkelis! Olipa taasen kiva reissu. Pulijailtua tais tulla nelisen tuntia. Nuotiollakin meni tovi.
Vesitilanne Kipinässä oli mainio, ainakin surffailua ajatellen. Virtaama tais olla noin 100 kuutiota.
Aaltoon pääsi suht helposti, joskin laitamilla oli aika kivistä. Kesällä hankittu Lil Joe paatti
tuntu toimivan vallan mainiosti. Siittä pistin viteon tuupiin. Omalla kameralla otetuissa pätkissä
esillä pääasiassa vain minä ja Jiri. Mukana tais olla kaikkiaan kolme kameraa, joten eiköhän jossain
vaihessa saada näytille Päivin ja Tiinan pulijailua ;) Kiitokset Tiinalle kameran käytöstä ja kaikille mukavasta päivästä :D
http://www.youtube.com/watch?v=cw-1-5opN08 (http://www.youtube.com/watch?v=cw-1-5opN08)
-Ari
-
Heisulivei! Tänään oli porukalla puhetta seuraavasta pulijailu keikasta. Ja se ois sunnuntaina 11.9.2011.
Kohteena Kipinä. Kokkoontuminen Nokkalaan kello 10.00. Ei ku mukkaan vaan :)
-Ari
-
Kipinöin, jos matkaan lähtee niin monta vedenelävää, että muutama tyyppi voisi tarvittaessa pelastaa puolisukellusta harrastavan kaverin ;)
Heisulivei! Tänään oli porukalla puhetta seuraavasta pulijailu keikasta. Ja se ois sunnuntaina 11.9.2011.
Kohteena Kipinä. Kokkoontuminen Nokkalaan kello 10.00. Ei ku mukkaan vaan :)
-Ari
-
Eiköhän yskä ala olemaan mennyttä elämää, joten voisin varmaan lähteä mukaan. :)
-
Kipinöin, jos matkaan lähtee niin monta vedenelävää, että muutama tyyppi voisi tarvittaessa pelastaa puolisukellusta harrastavan kaverin ;)
Eiköhän pelastus onnistu. Onget on aina mukana ja koukut viilattuna ;D
-Ari
-
Tulen kans mukaan, mut ei oo autoa tällä kertaa.
-
Niin minäki oon tulossa. Kuinka yllättävää...
-Päivi
-
Tere!
Mukana ollaan. Pitäähän sitä käydä kokeilemassa, kuinka pitäviä ne aallot on. :)
-Jarmo
-
Joko töitten jälkeiset puljaukset on siis tältä syksyltä reissattu? Kun ei sinne Koiteliinkaan kerta nyt vaikuta mennä...
-Päivi
-
Kyllähän nuo vesimäärät vielä kasvavat kunhan vähän satelee, alkaa vain pian hämärä rajoittamaan puljausreissuja.
-
_
edit: ylläpito mokasi pahasti ja poisti vahingossa viestin... Pahoittelut
-
Hei! Jos pääsen flunssasta eroon jotenkin ennätysnopeasti niin lähden matkaan. Vähän kyllä epäilyttää, mutta saas nähdä!
-
Vissiin tuo poistunut viesti ehdotteli lähtöä torstaina... Voisin taas lähtee tunnustelemaan uimaveden lämpötilaa :)
-Päivi
-
Moikkeliskoikkelis! Tosiaanni, torstaina ois suunnitelma lähtä kello kuuventoista jäläkeen käymään
Kipinässä. Mukkaan vaan, ellei ylläpito oo hävittäny Nokkalasta kajakkeja ;D
-Ari
-
Moikkeliskoikkelis! Tosiaanni, torstaina ois suunnitelma lähtä kello kuuventoista jäläkeen käymään
Kipinässä. Mukkaan vaan, ellei ylläpito oo hävittäny Nokkalasta kajakkeja ;D
-Ari
Tää on kyllä vähän haastavampi! En itse pääse, mutta suosittelen kovasti. Vesi on vielä lämmin ja viime sunnuntaina oli huippuhauska, varsinkin master of wave temppuilu ;D
-
Jätän huomisen väliin, pitäkää hauskaa!
-
Moikkelis! No niin, hauskaa pijettiin kahen koskilotraajan voimin. Kiitoksia!
Vettä oli aavistuksen enemmän, ku etellisellä reissulla, mutta aallot toimi (ari ei) :D
Hyvä vesitilanne ja komiat ilimat kannattaa hyövyntää, joten suunnittelimma seuraavan
reissun Kipinään sunnuntaille 18.9. Kokkoontuminen Nokkalaan kello 10.
Nyt kannattaa haalautua mukkaan, ei näitä kelejä ennen talavia kovin palijo ennää oo :)
Ilimotelkaa.
-Ari
-
Oisko lauantaina lähtijöitä?
-
Oisko lauantaina lähtijöitä?
Moi! No ois muuten, mutta ei ennätä, ku sammaan aikaan Tukkisaaressa on telttasaunamelontatapahtuma.
Teijon kans sunnittelimma, että viemmä sinne näytille ja kokkeiltavaksi myös koskikalustua.
Suunnitteilla oli viijä yks junnupaatti, testi slaalomi ja joku laskupaatti, vaikka Lill Joe.
Ottanette tämän huomioon, jos meettä Kipinään.
Tukkisaareen saapi myös tulla. Siellä apu ois tervetullutta ja pulijailla voi siliällä veellä ja sauna on kuumana :)
-Ari
-
Oisko lauantaina lähtijöitä?
Moi! No ois muuten, mutta ei ennätä, ku sammaan aikaan Tukkisaaressa on telttasaunamelontatapahtuma.
Teijon kans sunnittelimma, että viemmä sinne näytille ja kokkeiltavaksi myös koskikalustua.
Suunnitteilla oli viijä yks junnupaatti, testi slaalomi ja joku laskupaatti, vaikka Lill Joe.
Ottanette tämän huomioon, jos meettä Kipinään.
Tukkisaareen saapi myös tulla. Siellä apu ois tervetullutta ja pulijailla voi siliällä veellä ja sauna on kuumana :)
-Ari
Ehkä tulen käymään
-
En ole jättämässä väliin tätä(kään) reissua... Siijuu.
-Päivi
-
Morloiskista! Niinpä sitä sunnuntaina käytiin Kipinässä pulijailemassa. Kovasti oli taasen hauskaa
ja vesitilanne hyvä. Niinpä sitte päätettiin mennä iltasella uuvestaan. Eli koskipulijausta tarijolla
torstaina 22.9.2011. Paikka Kipinä. Kokkoontuminen Nokkalaan kello 16.00. Ilimotelkaa tulostanne
tähän ketjuun. Mukkaan vaan, kausi jatkuu :)
-Ari
-
Pittääkö taas kuitata, että edelleen tulossa =)
-Päivi
-
Kokeilen myös tulla. Kiitti,
Jiri
-
Koitan myös tulla.
-
Koitan myös tulla.
Pitäskö munkin tulla kun tulee niin hyvä vastustaja master's of wave temppuiluun :D
-
Pitäskö munkin tulla kun tulee niin hyvä vastustaja master's of wave temppuiluun :D
Kannattaa tulla, mutta muista ottaa pari rullaa jesaria ;D
-
Teerve,
Voisin lähtä kattomaan tälle päivälle mitä tuo koskipuljaaminen on, jos huolitte mukaan. Ei pääsisi "koskitaidot" aivan ruostumaan :D
t: Lauri Sohlo
-
Molskista! Taasen on kamppeet kuivamasa, elikkä Kipinäsä oli hauskaa. Kiitos seurasta! :D
Mitenkä se ois, jos tulevana sunnuntaina mentäs vaihteeksi Kipinään pulijaamaan ;D
Samalla voitas pittää sielä koskipulijauksen syyskauven avajaiset.
Oisko ketä lähösä? Ilimotelkaa äkkiä, mukkaan mahtuu vaan kakskymmentä noppeinta ;)
-Ari
-
;D/
/ I
/ \
-
Moro! Aikaki ois varmaan hyvä sopia. Eli kokkoontuminen Nokkalaan sunnuntaina kello 10.
Kuorman teko ja sitte Kipinään. Pulijausta ja nenän/korvien punkteerausta ja illaksi kotia.
Kantsii tulla mukkaa!
-Ari
-
Pulipuli! Sen verran oli taasen mukavaa Kipinäsä, että suunnitelimma uutta reissua keskiviikolle.
Eli kokkoontuminen Nokkalaan 28.9.2011.kello 16. Suuntana Kipinä tai Koiteli, riippuen ilimosta
ja vesitilanteesta. Mukkaan vaan kaikki koskilotraajat. Ilimineeratkaa itestänne, jottei kukkaa
jää kyytistä pois.
-Ari
-
Moikkelis! No eipä ollu koskesa hirmu tungosta. Sielä oli hyvä pinnata ;)
Vaan perikisi ei vielä anneta. Lauantaille ilimatieteilijät luppailee komiaa säätä,
joten miten ois koskireissu Kipinään? Kokkoontuminen Nokkalaan perinteisesti kello 10.
Takastulo ois jotakuinki kolomen aikaan, jotta vielä ennättäis eskimokurssille.
Ilimineeratkaa innostuksestanne.
-Ari
-
Moikkelis! No eipä ollu koskesa hirmu tungosta. Sielä oli hyvä pinnata ;)
Vaan perikisi ei vielä anneta. Lauantaille ilimatieteilijät luppailee komiaa säätä,
joten miten ois koskireissu Kipinään? Kokkoontuminen Nokkalaan perinteisesti kello 10.
Takastulo ois jotakuinki kolomen aikaan, jotta vielä ennättäis eskimokurssille.
Ilimineeratkaa innostuksestanne.
-Ari
Hei! jos sunnuntaina lähtisi niin minä olisin mukana... lauantaina kisoissa.... :)
-Minna L.
-
Moi!
Täällä olisi kolme potentiaalista uimaria Kipinään. Yksi on vähän epävarma. Saattaa lähteä hyppäämään laskuvarjolla. Tää on selvästi adrenaliiniaddikti. ;)
-Jarmo
-
Loiskista! Kipinäsä oli taasen tosi mukavaa. Kipinää jäi vielä kuitenki sen verran, että koskeen pittää
vielä päästä ;D Niinpä seuraavaa reissua ois tyrkyllä keksiviikkona töitten jäläkeen. Illat alakaa
pimetä meleko aikasin, joten aattelimma mennä tälläkertaa Koiteliin. Kokkoontuminen Nokkalaan
5.9.2011. kello 16 alakaen, pakkaus ja kokat kohti koskia. Takas tullaan sitte ku ei ennää nää pulijata.
Ketähän mahtas olla lähösä? Nyt kannattaa vielä lähtiä, jonkuajan päästä tarvitaan jo jäänmurtajaa.
-Ari
-
Täytyy lähtee tasoittamaan Kipinä-Koiteli taistelua. Kipinä on kirinyt huomattavan etumatkan, tasoittelen sitä vähäsen keskiviikkona, ellei ihmeempiä ilmaannu...
-Päivi
-
Terveisiä täältä keskeltä Eurooppaa, kävin juuri katsastamassa omaehtoisesti Extreme melontaa Ötztalissa.
Meno oli lähes yhtä hurjaa kuin meidänkin puljauksissa ;) Tuossa pieni makupala siitä mitä siellä näky.
http://www.youtube.com/watch?v=e4ZdpNDenGM
http://www.youtube.com/watch?v=RXcFw3dhoCw&NR=1
Luvassa sämpylä ja puikula melontaa niin hallissa kuin ulkona raittiissa Mur joessa. Paikallisen melontaseuran toiminnanjohtaja on valitettavasti suomenkielen taitaja, joten voi käydä niin että aikaa tulee tapettua ruhtinaallisesti melonnan merkeissä.
Pitäkää hauskaa ja nähdään taas :)
T Jarkko
-
Moi! Kiitokset Jarkolle terveisistä. Ja terveisiä täältä maapallon reunalta sinnekki päin :)
Eikä tuo ajantappaminen melomalla kovin pahalta kuulosta ;) Tääläki kausi vielä jatkuu.
Tännään käytiin Koitelisa pikku mutka pulijaamasa ja heti suunniteltiin uutta kivvaa.
Elikkäs miltäs kuulostas pulijaus reissu Lauantaina Kipinää? Kokkoontuminen
perinteisesti Nokkalaa kello kymmene. Takas pitäs lähtä hyvissä ajon, että kerkiäis
taasen eskimokurssille. Viimeksi meni aika tipalle. Mukkaa vaa kaikki lotraajat, kyllä sinne
koskee soppii isompiki sakki lullinee ;D
-Ari
-
Moikkeliskoikkelis! Vesisatteet on nostanu virtaamia sen verran mukavasti, että nyt kannattaa lähtiä
koskeen lotraan. Seuraava keikka oiski keskiviikkona 12.10.2011. Koiteliin. Kokkoontuminen Nokkalaan
perinteiseen aikaan, eli kello 16.00. Kausi jatkuu vielä, talavella on sitte aikaa istuskella kiikkutuolisa
(sen, mitä hiihtämiseltä kerkiää). Ohessa linkki Koitelin käppyröihin.
(https://keskustelu.kc.fi/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fwwwi2.ymparisto.fi%2Fi2%2F60%2Fq6000410y%2Fqinlyhyt.gif&hash=71600e30868983a2946dd915d504b0e64022fc56)
http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/60/q6000410y/wqfi.html (http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/60/q6000410y/wqfi.html)
Mahtaskohan ketä olla lähösä?
-Ari
-
Siitä huolimatta, ettei odottelemani postipaketti ole vielä(kään!) tullut, olen taas lähössä...
-Päivi
-
Heippatiratirallaa! Arvatkaapas mitä keksittiin lauantaille? No tietenni suuniteltiin pulijaus reissu Koiteliin ;D
Eli siis, Nokkalaan kello 10, ja sieltä pakkaamisen jäläkeen Koitelin koskiin ja ennenkaikkia Tulikurkkuun.
Vettä sielä riittää nyt mukavasti. Lauantaille näyttäs tulevan mukava syyspäivä, joten mukkaan vaan kaikki
pulijailusta kiinostunneet. Ite en voi sielä hirmu pitkään lotrata, ku pittää taasen keritä eskimokurssille. Vaan luulenpa,
että aikaa on kuitenki riittävästi vatkata roppasa väsyksiin :D
-Ari
-
Heips! Koitelissa sattuu ja tapahtuu. Illat on lyhkäsiä, mutta aattelimma vielä keskivikkona käyvä mutkan pulijaamasa.
Joten asiasta innostunneet Nokkalaan keskivikkona kello 16. Ens viikonloppu mennee patikoijessa, mutta sen jäläkeen
vielä jatketaan melomista ;D
-Ari
-
Moikkeliskoikkelis! Taasen tuli käytyä Pulijailemassa Koitelissa. Pimiä tullee niin nopsaan, että tämä reissu tais olla
syksyn viimenen iltapulijaus. Vaan eipä hätiä mitiä, kunhan tuleva viikonloppu on patikoitu, niin seuraavana
lauantaina vois taasen käyvä lotraan pahimmat vierotusoireet loitommalle :D
Pistän siittä tietua myöhemmin. Niin, ja saa sitä muutki ehottaa pulijailuita ;)
-Ari
-
Pulipuli! Kovin alakaa olla hilijasta melonta rintamalla, joten lauantaina vois lähtä Koiteliin
mesuammaan ja korijata tilanteen :D Kokkoontuminen Nokkalaan kello 11. Takastulo niin,
että kerkiää hallille jatkoille. Oisko ketä lähösä? Ilima on komia ja vesi virkistävvää, joten nyt kannattaa
lähtä mukkaa.
-Ari
-
Moikkelis! Hieno oli ilima Koitelisa ja vatkasimma Kiiminkijoen vettä sekasi kahen melojan voimin :)
Vettä oli vielä mukavasti ja Tulikurkun lotrailujen päälle laskimma takarännin ja keskirännin.
Syssy on jo pitkällä, mutta jäitä ei vielä näy, joten pallaamma asiaan ;)
-Ari
-
Syssy on jo pitkällä, mutta jäitä ei vielä näy, joten pallaamma asiaan ;)
-Ari
Oikein hyvä asenne! :)
-
Ritiratirallaa! Tulevalle viikonlopulle enusteet povvaa suhkot mukavaa säätä ja jäitä ei vieläkään näy,
joten oisko kellää muulla intua käyvä koskesa lotraan? Paikka vois olla Koitelin vejen vähyyven vuoksi Kipinä
ja päivä lauantai. Mukkaan voi lähtä myös retkeilymielellä, Kipinässähän voi aikaa viettää vaikka nuotioimalla. :)
-Ari