K&C ry - Forum

Yleinen alue => Yleinen keskustelu => Harrastemelonta => Aiheen aloitti: Ari Ollila - Kesäkuu 23, 2012, 23:23:19 ip

Otsikko: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Kesäkuu 23, 2012, 23:23:19 ip
Hei! Kesä on jo pitkällä ja ilmat, sekä vedet on lämmenneet sen verran, että voitais alotella virkistysmelonnat.

Virkistysmelonnat on uusi viikottainen seuran jäsenille tarkoitettu "tapahtuma". Melonnat ovat ohjattuja ja niistä ilmoitetaan tässä ketjussa mm. paikka ja vetäjä. (kannattaa siis seurata tätä keskusteluketjua, ettei ole väärässä paikassa, tai huomaa perutut kerrat). Toki melomaan voi mennä porukalla, vaikka "virallista" virkistysmelontaa ei olisikaan.
 
Melomaan lähdetään torstaisin kello 18.00, joten vajalle hieman aikaisemmin.
Lähtöpaikkana joko Tukkisaari tai Nokkala, nyt alkuun voidaan lähtöpaikkoja vuorotella ja katsotaan kumpi saa enemmän suosiota osakseen ja päätetään sitten jatkosta. Tukisaaresta tehdään pikku lenkkejä suistoon tai vaikkapa Mustaansalmeen ja Nokkalasta käydään mutka Oulujoella. Tarkoitus ei ole tehdä pitkiä lenkkejä, vaan hakea melonta tuntumaa ja kokemusta.

Tervetulleita ovat erityisesti melonnan juuri aloittaneet ja virkistysmelonta sopii hyvin esim. alkeiskurssin käyneille, siis hyvä tilaisuus harjoitella opittua käytännössä. Mukaan voi toki tulla kaikki muutkin melojat, kunhan muistetaan ottaa huomioon tapahtuman luonne, eli  tehdään rauhallisia pieniä melontalenkkejä.
Kysymykset, ideat ja kehitysehdotukset ovat tervetulleita ja niitä voi laittaa tähän ketjuun tai vaikka yksityisviestillä allekirjoittaneelle.

Ensimmäinen virkistysmelonta starttaa 28.6.2012. kello 18.00 Tukkisaaresta ja vetäjänä allekirjoittanut. Itse yritän tulla vajalle kello 17.30. jolloin voin pitää ensin pienen vajainfon sitä kaipaaville. Eli käydään läpi mm. mitä kalustoa tukkisaaressa on, kuinka sitä käytetään ja varataan ym.

Tervetuloa mukaan!

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Jarmo Kujala - Kesäkuu 27, 2012, 11:04:24 ap
Moi! Tämä on hyvä juttu aloittelijoille. Mainostinkin tätä alkeiskurssilla. :)

 
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Kesäkuu 28, 2012, 23:37:18 ip
Moikkelis! Ensimmäinen virkistysmelonta melottu Tukkisaaresta käsin. Mukavasta mutkasta vesillä oli nauttimassa kuusi melojaa. Sääkin suosi virkistäytyjiä, sillä aurinko paisteli mukavasti. Viikon päästä jatketaan. Kiitoksia mukana olleille!

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Heinäkuu 04, 2012, 19:30:51 ip
Heips! Huommenna, torstaina virkistysmelonta starttaa Nokkalasta kello 18.00. Käyvään Oulujoella semmonen lenkki,
ku porukat haluaa. Sää näyttäs olevan komia, joten mukkaan voi ottaa vaikka jäätelörahhaa, niin voijaan käyvä
Koivurannassa herkuttelleen. Vetäjänä allekirijottanu.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Teijo Lehtonen - Heinäkuu 04, 2012, 23:11:07 ip
Hmm... eikös huomenna ole Alkeet II kurssi 17.00 alkaen? Toki onhan Nokkalassa melko paljon paatteja.
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Sylvain Eckhardt - Heinäkuu 05, 2012, 02:35:25 ap
Hmm... eikös huomenna ole Alkeet II kurssi 17.00 alkaen? Toki onhan Nokkalassa melko paljon paatteja.

Kurssilla on 3 osallistujaa vain, joten eiköhä paatteja piisaa kaikille.
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Minna L. - Heinäkuu 05, 2012, 11:14:48 ap
minä ja yksi ystäväni ainakin ollaan tulossa tänään jäätelölle :)

Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Minna L. - Heinäkuu 05, 2012, 17:20:17 ip
Ari... sori joudun perumaan edellisen eli torstai jäätelön :) mutta joskus toiste menossa mukana ja perjantaina edelleen tulossa klo 17 :)
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Heinäkuu 06, 2012, 01:30:52 ap
Moikkelis! Komia sää ja jäätelö houkutteli 15 melojaa virkistäytymään :)
Virkistysmelonnat jatkuu viikonpäästä ja siittä vetäjä laittaa infua tälle palstalle (mm. paikka).
Kelit on nyt komiat, joten eiku vesille.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Jari Korva - Heinäkuu 08, 2012, 13:15:30 ip
Jatketaan lähtöpaikkojen vuorottelua eli 12.7 lähtö Tukkisaaresta siinä kuuden kieppeillä. Jätskirahat kannattaa tietysti aina olla mukana, niin ei sitten joudu kiikkustuolissa harmittelemaan.

- Jari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Jari Korva - Heinäkuu 12, 2012, 23:31:05 ip
Sää suosi jälleen vaikka päivällä näytti hieman heikolta. Tällä kertaa suistossa kierreltiin torvimusiikin tahdissa 12 melojan voimin. Innokkaimmat treenasivat lopuksi virtaavassa vedessä melontaa. Tarkempi logi reissusta löytyy täältä: http://www.sports-tracker.com/#/workout/jarik0/cid9rhprdclcu5pm (http://www.sports-tracker.com/#/workout/jarik0/cid9rhprdclcu5pm). Kiitokset kaikille!

Ennakkotietojen perusteella ensi viikolla teemana perhemelonta, Sylvain laittanee tarkemmat tiedot lähempänä.

Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Sylvain Eckhardt - Heinäkuu 18, 2012, 13:19:34 ip
Huomenna virkistymelonta Nokkalassa klo 17 alkaen. Teemana on perhemelonta eli lapsiperheille oikein sopiva tilaisuus, mutta tämä ei poissulje muita osallistumaan, eli osa osalistujista voi lähteä tuttuun tapaan lenkille ja osa jää vajan edustalle, jolloin lapset voivat haastaa vanhempiensa eri tempuilla. Melonnan jälkeen mahdollisesti paistetaan makkaraa. Lapset jotka eivät koskaan meloneet voivat kokeilla melontaa vanhempien ja ohjaajien valvonnassa.

Ohjaajana allekirjoittanut ja yksi guest star.

(https://lh4.googleusercontent.com/-Ce0wvEn35dE/T9n7RfmZdlI/AAAAAAAACa0/43LG57q-8JU/s1152/kanoottipujottelukoulu%25202012.jpg)
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Tuija Auvinen - Heinäkuu 23, 2012, 13:02:50 ip
Torstaina taas virkistysmelontaa Tukkisaaresta käsin klo 18.00. Tehdään kaikille sopiva lenkki ja käydään vaikka jäätelöllä taasen. Säätiedotus ainakin tällä hetkellä lupailee auringonpaistetta, mutta katsellaan sitten paikanpäällä minkälainen lenkki tehdään, kelien ja osallistujien halun mukaan.  Allekirjoittanut on lupautunut ainakin tulemaan paikalle avaamaan ovet ja lähtemään mukaan kelistä riippumatta :)

Tuija
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Minna L. - Heinäkuu 23, 2012, 13:23:48 ip
Minä voin lähteä torstaina mukaan ja vesille :)

T:Minna
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Tiina Kotipalo - Heinäkuu 24, 2012, 02:34:37 ap
Tuun myös mukaan rentoilemaan :)
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Veli-Matti Lehtonen - Heinäkuu 24, 2012, 09:15:50 ap
Onko tiistaisin melontoja Tukkisaaresta? Perämeren Melontapäiviltä ajauduin Ouluun sukuloimaan ja samalla voisi käydä hieman Hietasaarta kiertämässä.
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Teijo Lehtonen - Heinäkuu 24, 2012, 16:15:03 ip
Onko tiistaisin melontoja Tukkisaaresta? Perämeren Melontapäiviltä ajauduin Ouluun sukuloimaan ja samalla voisi käydä hieman Hietasaarta kiertämässä.

On
http://kc.kapsi.fi/forum/index.php/topic,859.0.html
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Tuija Auvinen - Heinäkuu 31, 2012, 10:14:16 ap
Torstaina taas melomaan, vuoroviikko periaatteella vielä mennään joten tällä kertaa Nokkalasta käsin. Eli vajalla klo 18 ja katsotaan sitten porukalla minkä pituinen lenkki tehdään.

-Tuija
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Teijo Lehtonen - Elokuu 06, 2012, 21:15:22 ip
Tämän viikon torstaimelonta käydään Tukkisaaresta, eli tervetuloa mukaan.
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Elokuu 15, 2012, 01:02:26 ap
Moi! Tulevana torstaina 16.8. virkistysmelonta Tukkisaaresta. Tehhään jonkimoinen lenkki suistossa tai käyvään vaikka kurkistaan merelle. Ilimatki on nyt mukavat, joten kannattaa tulla mukkaan :)

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Elokuu 21, 2012, 09:09:32 ap
Moikkelis! Tämän viikon virkistysmelonta tehhään etelleen Tukkisaaresta käsin. Eli torstaina 23.8.
kello 18.00 lähtö Tukkisaaresta. Tehhään mutka suistoon.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Elokuu 29, 2012, 02:10:57 ap
Hei! Oulujoesa virtausta vieläki reilunlaisesti, joten tämänki viikon virkistysmelonta tehhään
Tukkisaaresta suistoon. Eli 30.8. lähtö kello 18.00. Komiaa syysäätä tievosa, joten kanattaa tulla mukkaan!

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Elokuu 31, 2012, 01:20:26 ap
Moikkelis! Tännään käytiin Tukkisaaresta kuuven melojan voimin virkistysmelonnalla, joka suuntautu Mustansalamen kautta
Nallikarin edustalle ja Toppilansalamia pitkin takas vajalle. Virkistysmelontoja jatketaan vielä toistaseksi, mikäli innostusta piisaa. Oulujoellaki virtaukset on palannu normaaleiksi ja sieläki voijaan käyvä. Pistin aiheesta äänestyksen. Katotaan
kuinka palijo kannatusta vaihtoehot saa ja suunnitellaan melontojen pitopaikat sen mukkaan. Eli jos molempia äänestettään reilunlaisesti, niin voijaan loppu syksy vuorotella, jos taas jompikumpi saa selevästi enämpi suosiota, niin käyvään sieltäkäsin sitte usiammin. Muutaki palautetta ja kommenttia saa antaa, esim. onko lenkit ollu sopivan mittasia ja onko tahti passeli?
Pallautetta voi laittaa tänne palstalle tai vaikka yksityisviestillä.

Melomisiin!

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Syyskuu 04, 2012, 23:45:37 ip
Moro! Huikean jännittävän äänestyksen ja saamani palautteen perusteella tämän viikon virkistysmelonnan
lähtöpaikka on Tukkisaari. Eli tehhään mutka suistoon. Melontakelit jatkuu vielä, joten mukkaan vaan.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Syyskuu 06, 2012, 23:18:28 ip
Moikkelis! Tännään, hienossa syys-säässä oli virkistäytymässä kymmenen melojaa :) Tukkisaaresta
suunnattiin Mustaansalameen ja merelle ihimettelleen aallokkua. Porukka oli sen verran innostunutta ja
kokkeilunhalusta, että melloimme salamen suulta pikkusen matkaa merelle päin ja surffailimme myötä tuulessa takas.
Osalle aallokko oli uus kokemus ja luulenpa, että vaikka vajalle palatessa kamppet oli monella märkänä, niin
kokemus oli kuitenki mieluinen, ainaki levveistä hymmyistä päätellen ;) Eli kannattaa tulla mukkaan!
Melomaan lähettäessä ohojaaja kyselee toiveita reitin piittuuvesta ja vaativuuesta, joten kannattaa kertua
mitä on mieltä ja minkälaista reissua toivoo. Kaikki voi tulla mukkaan, aina ei mennä aallokkoon surffaileen, vaan retket tehhään mukana olevien toiveitten mukkaan. Edelleen voijaa siis tehä myös rauhallisia lenkkejä pelekästään suistossa.
Merivesi on vielä lämmintä ja kelejä tuntus piisaavan, joten jatketaan vielä näitä torstain melontoja ainaki muutama kerta.
Ensviikolla vetäjänä on Jari ja hän laittaa palstalle infua varmaanki alakuviikosta.

Melomissiin!

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Jari Korva - Syyskuu 11, 2012, 20:45:23 ip
Hei,

jatketaan vielä Tukkisaaresta, elikkä lähtö vajalta perinteisin menoin torstaina 13.8 klo 18 kieppeillä.

- Jari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Syyskuu 19, 2012, 00:57:02 ap
Hei! Tämän viikon (20.9) virkistysmelontaa ei erikseen oo, vaan virkistäytymmään voi tulla Nokkalaan kello 16.30.
alakaen Alz kapin merkeissä. http://www.facebook.com/#!/events/428970937148456/ (http://www.facebook.com/#!/events/428970937148456/)
Kannattaa tulla mukkaan, kaikkien ei oo pakko melua verenmaku suussa, toki täysilläki saa mennä :D
Tervetulua!

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Sylvain Eckhardt - Syyskuu 20, 2012, 14:42:26 ip
Alz Cupin osallisyujien kesken arvotaan 2 lahjakorttia eskimokurssille ja tekniikkakurssille!
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Syyskuu 24, 2012, 19:17:37 ip
Moi! Tämän viikon (torstai 27.9.) virkistysmelonnalle lähetään Tukkisaaresta kello 18.00.
Mutta miten jatkossa, vieläkö porukoilla on innostusta jatkaa lokakuun puolella?
Laittakaa kommenttia tulemaan, nii katotaan kuinka pitkälle virkistysmelontoja jatketaan.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Lokakuu 02, 2012, 00:46:30 ap
Moikkelis! Vielä tuntus kiinnostusta piisaavan, joten 4.10. virkistysmelonta lähtee liikkeelle Tukkisaaresta
kello 17.00, eli tuntia aikasemmin ku on totuttu. Tämä siksi, että illat alakaa olla jo lyhkäsiä.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Lokakuu 07, 2012, 21:39:15 ip
Moro! Ja melontakelit sen ku jatkuu, eli 11.10. virkistysmelonta tarttaa Tukkisaaresta kello 17.
Tulukaahan mukkaan, tehhään lenkki suistoon tai käyvään kurkistaan merelle.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Lokakuu 16, 2012, 01:53:50 ap
Moi! 18.10. lähtään vielä virkistäytyyn Tukkisaaresta. Illat lyhenee ja pimenee, joten viimesiä viijään.

-Ari
Otsikko: Vs: Virkistysmelonnat 2012
Kirjoitti: Ari Ollila - Lokakuu 19, 2012, 02:02:46 ap
Moikkelis! Torstain virkistysmelonnat on tämän kauven osalta nyt melottu. Eli tännään oli viimenen virkistys torstai ja melomasa oli kaks melojaa. Kesä oli kelien suhteen vaihteleva, mutta vesillä oli kuitenki mukavasti porukkaa ja
kauven aikana kerittiinki tehä aika monta virkistävvää melontalenkkiä. :) Kiitos niistä kaikille melonnoissa mukana olleille
ja kiitoksia myös melontojen vetäjille. :) Virkistysmelonnat oli tämän kesän "uutuus", mutta eiköhän näitä jatketa tulevinaki kesinä. Vaikka virkistysmelonnat on nyt virallisesti tämän kesän osalta melottu, nii kyllähän melontakelejä vielä tälle syksyä piisaa ;)  Mukavaa syksyn jatkua kaikille :)

-Ari