Kirjoittaja Aihe: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015  (Luettu 11720 kertaa)

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« : Huhtikuu 27, 2015, 22:32:28 ip »
Retki Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna retkeillään Perämeren kansallispuistossa. Alkukesän merivesi on kylmää ja reitillä on pitkiä merenselkiä, joten tiedot, taidot ja varustus täytyy olla olosuhteiden mukaiset. Jos nämä mietityttää, kysy tässä ketjussa tai suoraan allekirjoittaneelta lisää.

Ensimmäisen autoseurueen täytyy lähteä Oulusta kohti Torniota perjantaina klo 14, jotta tupien avaimet ehditään hakea Kemin Jalokivigalleriasta ennen neljää. Loput porukasta tulee perästä kun ehtii. Kuitenkin sen verran hyvissä ajoin, että vesillelähtö ei veny aivan iltaan. Sovitaan kajakkien kuskaamisesta ja muista järjestelyistä tarkemmin ennen lähtöä. Tupien avaimet haetaan matkalla Kemistä Jalokivigalleriasta ja matkalla pysähdytään syömään. Autot jätetään Leton venesatamaan Tornioon (os. Koivuletontie), josta melotaan ensimmäiseksi yöksi Vähä-Huiturin saareen 6 km päähän. Saaressa on meille varattuna Metsähallituksen saunallinen vuokratupa, johon mahtuu 6 henkilöä (tuvan vuokra 60€/vrk).

Seuraavana aamuna melotaan reilut 12 km Selkä-Sarveen, jossa on niinikään meille varattuna Metsähallituksen Kokko-vuokratupa 4 hengelle (tuvan vuokra 50€/vrk). Pisin ylitys tuolla välillä on 6 kilometriä avointa merta. Selkä-Sarvessa on reilun kilometrin mittainen luontopolku sekä avoin sauna. Saaressa on aikaa tutustua paikkoihin ja viettää rentoa iltaa merellisessä tunnelmassa. Seuraavana päivänä melotaan takaisin autoille esimerkiksi Pensaskarin kautta tai jonkin Ruotsin puolen saaren kautta kiertäen. Paluumatkaa tulee 16-20 km.

Majoitus järjestetään niin, että ensimmäisinä retkelle ilmoittautuneet saavat varata paikan vuokratuvista ja muut järjestävät itselleen telttamajoituksen. Retkelle otetaan 8 ensin ilmoittautunutta. Näin allekirjoittanut mukaanlukien lähtijöitä on enimmillään yhdeksän. Osallistujamäärä on rajoitettu siksi, että näissä olosuhteissa ryhmä pysyisi merellä hallittavan kokoisena ja koska majoituspaikat saunoineen ovat rajallisia. Vuokratupien kustannukset jaetaan niitä käyttäneiden kesken. Vuokrien lisäksi Kalajoen keskusvaraamo perii varausmaksua 12€, joten kokonaissummaksi tulee 122€. Trailerin vetäjä voi hakea seuralta kilometrikorvauksia. Muiden autojen polttoainekulut jaetaan kaikkien retkelle osallistujien kesken.

Mitä retkelle osallistujalta edellytetään:
- merikajakkia, jonka ominaisuudet itse tuntee ja jonka säätöevä ja/tai peräsin toimii
- aiempaa kokemusta avomerellä, tuulessa ja aallokossa melomisesta
- luonnonvesissä harjoiteltua paripelastustaitoa
- hyvää melontakuntoa (täytyy jaksaa meloa päivän aikana 20 km myös vastatuulessa)
- kuivapukua tai vastaavaa kaatumistilanteessa vaatteet kuivana pitävää asua (vesi vielä kylmää ja hypotermian vaara suuri kaatumistilanteessa)
- retkivarusteita
- riittävä määrä juomavettä (saarissa ei pysty täydentämään juomavesivarastoja)

Kokonaisuudessaan reissulla tulee melontamatkaa n. 40 km. Parissa päivässä melottuna se taatusti tuntuu kropassa, jos ei ole melonut pohjakuntoa alle. Aivan kylmiltään ei kannata mukaan lähteä vaan on hyvä käydä esim. seuran yhteisissä tiistain kuntomelonnoissa. Retkellä pidetään aina huoli siitä, että jokainen pysyy vauhdissa mukana. Niinpä kaikkien osallistujien tulee osata sopeuttaa nopeutensa sen mukaan. Sooloilu ei kuulu seuran retkille vaan matkaa tehdään porukassa. Retkellä on kovan tuulen säävaraus. Varusteita voi kysellä lainaan jos jotain itseltä uupuu.

Ilmoittaudu retkelle ja varaa halutessasi seuran kajakki lomakkeella.


edit (sylvain 5.5.2015): ilmoittautumis- ja kajakkivarauslomake lisätty
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 06, 2015, 00:56:19 ap kirjoittanut Sylvain Eckhardt »

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #1 : Huhtikuu 28, 2015, 00:36:23 ap »
Ilmoittaudumme Tiinan kanssa. Alustavasti voidaan olla toisena autokuntana traileri perässä.

Jari Maijanen

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 33
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #2 : Toukokuu 02, 2015, 17:38:13 ip »
Hellurei jne
Ilmoittaudun mukaan ja voin hyvin yöpyä teltassa.

Sylvain Eckhardt

  • Johtokunta
  • Sr. Member
  • *
  • Viestejä: 350
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #3 : Toukokuu 05, 2015, 19:15:08 ip »
Ilmoittautumiset ja kajakkivaraukset tehdään nyt samalla lomakkeella. LINKKI

Heli Alanen

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 43
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #4 : Toukokuu 13, 2015, 02:25:32 ap »
Hei! Ilmoittauduin mukaan nettilomakkeella ja varaisin myös paikan tuvissa. Käytössä on pienehkö koukullinen auto mutta paremmat autot taitaa olla jo aiemmin ilmoittautuneilla.

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #5 : Toukokuu 14, 2015, 11:54:57 ap »
Ilmoittautumisia on tullut jo mukavasti. Näillä näkymin varmoja lähtijöitä on allekirjoittanut mukaanlukien viisi. Paripelastuksia on syytä harjoitella vielä ennen lähtöä koko porukalla, joten sopiiko kaikille reskutustreenit tiistaimelonnassa 2.6. (lähtö klo 18.00 Tukkisaaresta)? Samalla tulee kokeiltua varustuksen toimivuus kaatumistilanteessa. Merivesi on alkukesästä vielä kylmää ja toiminta-aika uimasilla on rajallisempi kuin heinä-elokuussa.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 15, 2015, 00:02:25 ap kirjoittanut Matti Vedenoja »

Tiina Kotipalo

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 57
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #6 : Toukokuu 15, 2015, 00:01:41 ap »
Tarkoitat varmaan 2.6. Meille sopii.
T.Tiina ja Pekka

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #7 : Toukokuu 15, 2015, 00:02:45 ap »
Kyllä. :) Korjasin päivämäärän tuohon.

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #8 : Toukokuu 15, 2015, 16:35:00 ip »
Kansallispuiston Facebook-sivuilta bongatun tiedon mukaan Vähä-Huiturin tupaan mahtuu nukkumaan 6+4 henkilöä. Epäselväksi jää, että onko nuo neljä sitten lattiapaikkoja vai mitä. Selkä-Sarven vuokratupahan on sitten vain neljälle, joten joka tapauksessa osa tarvitsee teltat ainakin varalle mukaan.

Heli Alanen

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 43
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #9 : Toukokuu 18, 2015, 20:56:56 ip »
Hei!

Kyllä 2.6 pitäis mullekin sopia. :)

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #10 : Toukokuu 21, 2015, 10:50:10 ap »
Tällä hetkellä varmoja lähtijöitä allekirjoittanut mukaan lukien kuusi. Vähä-Huiturin tuvassa on siis kuudelle paikat ja Jari on jo lupaillut yöpyvänsä teltassa, joten ensimmäiselle yölle on vielä yksi petipaikka vapaana. Selkä-Sarven tuvassa on kaikki neljä petipaikkaa jo varattuna. Siellähän on myös autiotupa, jossa saattaa olla tilaa.

Erkki Mehtälä

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 12
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #11 : Toukokuu 25, 2015, 02:11:44 ap »
Ilmoittaudun. Voin nukkua teltassa. Peräkoukullinen farmariauto on.
@Erkki

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #12 : Toukokuu 25, 2015, 22:09:12 ip »
Tällä hetkellä ilmoittautuneita on allekirjoittanut mukaanlukien kahdeksan. Eli virallisen kiintiön mukaan vielä yksi mahtuu reissulle. Laitan piakkoin koko porukalle sähköpostia, niin sovitaan aikatauluista ja kyydeistä tarkemmin.

Ja tosiaan, tiistaina 2.6. ne pelastusharjoitukset, joihin jokaisen reissuun mielivän olisi suotavaa osallistua.

Esko Kurttila

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #13 : Toukokuu 27, 2015, 17:49:42 ip »
Ilmoittauden tätä kautta myös kun sain oikat palstalle!  Autoa ei käytössä joten olen painolastina , voin lähteä perjantaina jo kahdelta Matin kyydissä.

-Esko

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Perämeren kansallispuistoon 5.-7.6.2015
« Vastaus #14 : Toukokuu 27, 2015, 19:03:31 ip »
Retkelle on nyt kahdeksan ilmoittautunutta + allekirjoittanut. Kaksi lähtijöistä on vielä jossain määrin epävarmoja, joten jos joku mielii mukaan, kannattaa kysellä paikkoja vielä alkuviikosta.