Kirjoittaja Aihe: Tiistain kuntomelonnat 2015  (Luettu 14076 kertaa)

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Tiistain kuntomelonnat 2015
« : Toukokuu 14, 2015, 22:30:57 ip »
Hei!

Kesä kolkuttelee ovelle, eli on aika aloittaa seuran jäsenille tarkoitetut tiistain kuntomelonnat. Ensimmäisen kerran siis lähdemme melomaan 19.5.2015 kello 18.00.

Joka tiistai lähtö Tukkisaaresta, kello 18.00 vesillä. Kannattaa siis tulla paikalle hieman aikaisemmin, jotta jokainen kerkiää laittaa melontavarusteet ja kaluston kuntoon ja melomaan päästään ajoissa. Jossain vaiheessa syksyllä, iltojen pimetessä,  mahdollisesti aikaistamme lähtöä, mutta siittä tiedotetaan tässä ketjussa sitten erikseen.

Melonnoilla ei ole varsinaista vetäjää, vaan paikalle kokoontunut porukka päättää mihin mennään. Yleensä paikalla on kuitenkin ohjaajia ja kokeneita melojia opastamassa innokkaasti muita.

Melonnat suuntautuvat useimmiten merelle ja kestävät noin 1,5 -3 tuntia, sään ja melojien kokemuksen mukaan. Matkaa kertyy keskimäärin 10-12km, joskus tehdään hieman pidempiäkin lenkkejä.

Kannattaa seurata säätiedotuksia ja varsinkin tuuliennusteita ja miettiä, pystyykö itse melomaan ko. olosuhteissa. Melomaan lähdemme sillä periaatteella, että matkaa tehdään porukassa ja ketään ei jätetä yksin.

Joillakin kerroilla voimme ottaa melonnan teemaksi joitain ohjattuja harjoituksia, esim. reskutusta, aallokkomelontaa, kajakin hallintaa tai jotain muuta mukavaa. Näistä kerroista tiedotamme tässä ketjussa erikseen. Kannattaa siis seurata keskustelua. Myös Teidän ideat ja ehdotukset ovat tervetulleita.

Vedet ovat vielä aika vilpoisia, joten muistakaa pukeutua oikein, siis veden lämpötilan mukaan ja varavaatteet matkaan.

Ennen kuin otatte vajasta seuran kajakin itsellenne käyttöön, niin muistakaa tarkistaa varauskansiosta, onko ko. paatti vapaana, vai onko se varattu esim. vuokraukseen. Muistakaa laittaa merkintä myös suorituskansioon.

Ja nyt viimeistään on aika maksaa jäsenmaksu, sillä kaluston käyttöoikeus on vain jäsenmaksunsa maksaneilla.

Vesien ja ilmojen lämmetessä kalustoa ei välttämättä riitä kaikille innokkaille melojille, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle, jotta pääsee melomaan.

Olisi suositeltavaa myös, että kalustolla ei näiden vakivuorojen aikana tehtäisi kovin paljon omia lenkkejä, jotta paatteja riittäisi "viralliseen" tiistaimelontaan.

Mieltä askarruttavista asioista voi kysellä allekirjoittaneelta tai vaikka paikanpäällä tomeran näköisiltä melojilta
 
Joten eipä muuta kuin mukaan vaan harjoittelemaan ja kohentamaan kuntoa esimerkiksi kesän pidempiä retkiä ajatellen.

Tervetuloa!

-Ari

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #1 : Kesäkuu 21, 2015, 12:41:32 ip »
Jos joku haluaa kokeilla, kestääkö kunto ja riittääkö tekniikka kuntomelontaan, esim. allekirjoittanut on lähdössä nyt ti 23.6. lenkille mukaan ja voi erittäin mainiosti jäädä seuraksi hännille / lyhentää lenkkiä / hidastaa vauhtia / kääntyä takaisin, jos tuntuu yleinen menovauhti kuitenkin liian kovalta tai matka liian pitkältä. Ei haittaa yhtään, että rohkeasti kokeilemaan vaan!

Sadetta saattaa olla luvassa. Se ei ole este, ukkonen kuitenkin on.

Helena

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #2 : Elokuu 17, 2015, 16:29:12 ip »
Vastaavanlainen mahis kuin tuossa edellisessä viestissä tarjolla jälleen ti 18.8. Eli rohkeasti vaan kokeilemaan tiistaimelontaa uudetkin tulijat! Keli mitä todennäköisimmin mainio. / Helena

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #3 : Elokuu 23, 2015, 07:47:10 ap »
Viimeksi lähtijöitä yhteensä 8 ja päädyttiin kaikki kauniin auringonpaisteen voimalla läpsyttelemään Hermannin rantavesille. Matkaa reissulle tuli siis semmoiset 11 km. Vauhti oli jokseenkin leppoisa. Aaltoa mennessä noin niin kuin kokeeksi vähemmän meloneille, eikä takaisin tullessa senkään vertaa. Tuolloin tiistaina virtasi Toppilansalmen sillan alla vielä reippaasti, mutta nyt viime päivinä on näyttänyt, että patoluukut ovat alkaneet pysyä kiinni ja virtaukset vähentyä. = Pohjustus. ;)

Sitten asia: Oletko käynyt vain rentomelonnassa torstaisin, ja mietit, että voisikohan tätä tiistain kuntomelontaakin kokeilla? No voi sitä! Tule vaikka ensi tiistaina 25.8. Ja jos kuitenkin näyttää meno liian vauhdikkaalta, matka pitkältä tms., eipä hätiä. Ks. pari edellistä viestiä!  / Helena

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #4 : Lokakuu 13, 2015, 11:56:41 ap »
Tiistaimelonnat eivät ole tälle syksylle täysin loppuneet. Koskapa olosuhteet ovat huomattavasti kesäkautta haasteellisemmat, niin tiistai-iltaisin vajalla ei välttämättä ole melojia. Tällä palstalla onkin hyvä varmistaa, onko melontaseuraa tarjolla.

Olen tänään lähdössä kuuden hujakoilla Tukkisaaresta melomaan. Pimeä tulee sangen varhain, joten jonkinlainen kulkuvalo olisi hyvä olla mukana sekä otsalamppu varmuuden vuoksi. Heijastinliivit ovat myöskin hyvät, jos liiveissä taikka melonta-asusteissa ei heijastimia ole ja varsinkin, jos kulkuvaloa ei ole tarjolla. Minulla on lainaan yksi lamppu, jonka voi kiinnittää liiveihin.

Vaikka pimeä tuleekin, niin merellä (=Nallikarin edusta) taikka suistossa ei ole pimeä. Valoa on yllättävän paljon erityisesti suistossa.

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #5 : Lokakuu 19, 2015, 11:53:44 ap »
Maanantai on tällä viikolla tiistai. Olemme tänään lähdössä Tiinan kanssa kuuden maissa Tukkisaaresta melontalenkille. Ainakin meidän osalta huominen tiistai jää väliin. Tervetuloa mukaan!

Jonnaj

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 8
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #6 : Lokakuu 19, 2015, 20:01:29 ip »
Mukavaa, kun innokkaita konkareita löytyy! Uskaltautuu vähän harvakseltaankin meloneet mukaan :)
Tänään en ennätä mukaan, mutta seurailen säätä ja palstaa ja kuulostelen seuraavaa kertaa :) Lamppukin tuli ostettua pimeiden varalle.
Mukavaa maanantai lenkkiä!

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #7 : Lokakuu 20, 2015, 11:55:28 ap »
Eilen illalla oli hieno keli. Kävimme ihailemassa merta Toppilansalmen suulta. Hermannit hävisivät sumuun. Merivesi oli matalalla ja Mustasalmen sijaan palasimme takaisin Toppilansalmea pitkin. Olen pitänyt -15 senttiä veden korkeuden alarajana Mustasalmeen ja eilen oli -37 senttiä. Meriveden korkeus löytyy sekä Forecan että Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Veden lämpötila oli Toppilansalmen mittarissa +7 astetta.

Tulevalla viikolla kellonsiirtelyn myötä starttikin on pimeässä (=hämärässä).

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #8 : Lokakuu 26, 2015, 12:19:39 ip »
Tällä viikolla iltamelonta on keskiviikkona ainakin minulla. Mitään ufoa pimeämelonnassa ei ole. Otsalamppu varmuuden vuoksi ja joku tuikku kulkuvaloksi, mutta ilmankin pärjää. Tähän aikaan vuodesta vesillä ei ole ruuhkaa. Varustus kelin mukaan (vesi 6 astetta ja ilma alle). Vauhti on varsin verkkainen ja tunti - puolitoista on ihan riittävä aika. Starttiaika kuuden hujakoilla - siis keskiviikkona.

Tervetuloa mukaan!

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #9 : Lokakuu 29, 2015, 11:45:49 ap »
Kolmen melojan retkikunnalla melottiin reitti Toppilansalmi - Nallikarin edusta - Mustasalmi. Ainut pimeä paikka oli Mustasalmen keskiosa. Vedenlämpötila Toppilansalmessa oli 5 astetta.

Iltamelonnat jatkuvat kunnes jäät sen estävät.

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #10 : Marraskuu 02, 2015, 12:17:48 ip »
Tällä viikolla allekirjoittaneen arki-iltamelonta on tiistaina eli tiistaimelonta on tiistaina.
Kuuden hujakoilla (= tulen kuudelta vajalle).

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #11 : Marraskuu 02, 2015, 20:15:26 ip »
Yritänpä ilmaantua paikalle.

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #12 : Marraskuu 09, 2015, 13:51:40 ip »
Huomiselle eli tiistaille lupaa taivaalta vettä. Lykkään oman viikkolähtöni torstaille tällä viikolla. Siispä kuudelta ilmaannun vajalle torstaina.

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #13 : Marraskuu 12, 2015, 11:32:51 ap »
Jätän iltamelonnan tänään väliin. Jos jollakin nyt kuitenkin sattuu valtava hinku, niin saatan lähteä kaveriksi.

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2015
« Vastaus #14 : Marraskuu 12, 2015, 11:34:08 ap »
Hinku tarkoittaa siis melomaan, jolloin asiasta pitää allekirjoittaneelle viestiä jotenkin, että tiedän tulla paikalle.