Kirjoittaja Aihe: Hossanretki 21.-23.8.2015  (Luettu 7325 kertaa)

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Hossanretki 21.-23.8.2015
« : Elokuu 10, 2015, 23:22:52 ip »
Melontaretki Hossaan 21.-23.8., eli parin viikon päästä.

Tavanomaisesta poiketen tällä retkellä ei lähdetäkkään jostain ja päädytä toisaalle vaan suunnitelmana on että lähtö ja loppupaikka on sama, joten säästetään aikaa perjantai-iltana kun ei tarvitse autoja siirrellä. Perjantaina ajellaan Hossaan Pitkä-Hoiluan päässä olevalle vesillelaskupaikalle josta meloskellaan hämärtyvässä illassa Kokalmuksen kautta Ala-Valkeaisen kämpälle. Lauantaina voidaan käydä ohjatusti melomassa päivälenkki esimerkiksi Lounatkoskea katsomassa tai Joukovirran laavulla lounastauolla, tai voi myös itsenäisesti käydä pikku melonta/patikkalenkeillä. Illalla kokonnutaan nuotiolle lättyjä/makkaroita/vaahtokarkkeja yms. paistelemaan. Sunnuntaina lähdetään joko yhdessä tai kahtena ryhmänä kohti Oulua, jos osa porukasta haluaa vielä sunnuntaina käydä mutkan jossain. Allekirjoittaneen täytyy suunnata takaisin Ouluun neljän tienoille.

Melontamatkat ovat pe ja su noin 6 km ja lauantaina 14-20 km, riippuen millainen lenkki käydään. Retki sopii avokanooteille ja retkikajakeille.

Ala-Valkeisella on 6 hengen autiotupa, mutta koska liikkeellä saattaa olla muitakin niin kannattaa suunnitella retki telttamajoituksella. Illat alkavat elokuun lopulla pimenemään, joten otsalamput ja muut valaisimet ovat tarpeen.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=L%C3%A4ht%C3%B6%2Floppu&srs=EPSG%3A3067&y=7264064&x=611211&lang=fi


Ilmoittautuminen retkelle ja kaluston varaukset nettilomakkeella:
https://docs.google.com/forms/d/1IL2yA6dRWGEaTMJS-ST_Aa85WaijJwcua3haVkYBUF0/viewform

Myös Tukkisaaren kalustoa (esim. Seayak) voi varata retkelle. Yhteys tarvittaessa Sylvainiin.

Antti Hiukka

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 5
Vs: Hossanretki 21.-23.8.2015
« Vastaus #1 : Elokuu 11, 2015, 20:51:56 ip »
Hei Etumelojan paikka olisi vapaana avokanootissa

Olisin lähdössä omalla kaksikolla tai sitten yksiköllä riippuen löytyisikö kaksikkoon etumelojaa. Kokemusta ei vaadita. Ilmoita halukkuutesi lauantaihin 15. päivä mennessä, jotta tiedän tarpeet kaluston siirrossa.

-Antti


marikuru

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 6
Vs: Hossanretki 21.-23.8.2015
« Vastaus #2 : Elokuu 13, 2015, 00:51:03 ap »
Hei,

tuumasinkin että voisi olla vaihtelua meloa kanootilla, joten jos paikka vielä vapaa niin tulisin mielelläni etumelojaksi.
  - Mari

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Vs: Hossanretki 21.-23.8.2015
« Vastaus #3 : Elokuu 13, 2015, 15:23:04 ip »
Retkelle on tällä hetkellä neljä ilmoittautunutta. Itse en pääsekkään mukaan koska tuli hautajaiset samalle viikonlopulle, joten tarvittaisiin retkelle uusi vetäjä.

Antti Hiukka

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 5
Vs: Hossanretki 21.-23.8.2015
« Vastaus #4 : Elokuu 14, 2015, 14:40:05 ip »
Marille tiedoksi, että paikka kanootissa on sinun.
Antti

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Vs: Hossanretki 21.-23.8.2015
« Vastaus #5 : Elokuu 16, 2015, 16:12:00 ip »
Matti Vedenoja lähtee retkenvetäjäksi.

Matti Vedenoja

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 122
Vs: Hossanretki 21.-23.8.2015
« Vastaus #6 : Elokuu 18, 2015, 09:00:12 ap »
Lähetin ilmoittautuneille sähköpostia kyytien sopimisesta ym. järjestelyistä. Vielä retkelle mahtuu mukaan!

Tuija Auvinen

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 26
Vs: Hossanretki 21.-23.8.2015
« Vastaus #7 : Elokuu 24, 2015, 11:16:36 ap »
Kiitos kaikille leppoisasta meloskelureissusta loistavissa olosuhteissa! Ei voi valittaa viikonlopun keleistä, seurasta eikä ruokatarjoiluista :) Lisää tälläisiä reissuja ehottomasti!

Tuija