Kirjoittaja Aihe: Oulujärven itäpuoli (Kajaani-Paltamo) 7.-9.8.2015  (Luettu 4709 kertaa)

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Oulujärven itäpuoli (Kajaani-Paltamo) 7.-9.8.2015
« : Kesäkuu 27, 2015, 11:09:19 ap »
Alustava retkisuunnitelmana olisi tutustua seuran reissulla Oulujärven itäosaan Kajaani-Paltamo -akselilla elokuussa (7.-9.8. pe-iltapäivästä su-iltaan). Tarkempi reitti osallistujien ja kelien mukaan. Mahdollista olisi esim. lähteä Kajaanista Paltaniemen venesatamasta ja meloa yöksi Hevossaaren tai Iso-Pihlaisen laavulle (7-8 km). Lauantaina Karhusaaren, Nuottisaaren, Kainuasaaren ja Tevän kautta yöksi Mulkkusaarten laavulle (12-15 km) ja sieltä sunnuntaina Paltamoon Melalahden venesatamaan (7-10 km).

Vaihtoehtoisesti Paltamosta Mulkkusaarten laavulle kahdeksi yöksi ja lauantaina jotain lenkkiä lähistön saarten ympäri, jolloin ei jouduta siirtelemään autoja edes takaisin.

Täältä voi katsoa reittejä tarkemmin: infokartta.fi/kainuu

Tavoitteena meloskella rauhassa ja nauttia maisemista, eivätkä matkatkaan kovin pitkiä ole. Paltaselkä on kuitenkin iso ja noin kilometrin ylityksiä tulee useampia, eli aallokkokokemusta olisi hyvä olla jonkin verran. Väen väkisin ei surffaamaan kuitenkaan mennä. Ts. retki sopii, jos peruskurssi 2 on käyty ja aallokkomelontaa sekä reskutuksia harjoiteltu. Jos tuntuu, että harjoitukselle olisi ehkä tarvetta, tervetuloa mukaan seuran tiistaimelontoihin ja erittäin suositeltava olisi myös Perämeren melontapäivät 24-25.7.

Kulkemiset perinteiseen tapaan kimppakyydeillä. Varustelistana samoin perinteisesti (kopioitu Kokkolan reissun kuvauksesta):

•Suomen kesään sopivat melonta- ja maa- ja varavaatteet: esim. vettä pitävä ulkoilupuku, urheilukäyttöön suunniteltu (=helposti kuivuva) kerrasto ja helleasu, lippis/hattu jne.
•Majoittumiseen esim. teltta, retkipatja ja makuupussi (yleensä ns. 3 vuodenajan pussi on varmin vaihtoehto).
•Riittävän monta kuivapussia, joihin mahtuu vaihtovaatteet, makuupussi ja muu kuivana pidettävä tavara. Pakkaamisen kannalta monta pientä pussia on parempi kuin yksi tai kaksi suurta. Kännykälle oma pussi, jossa sitä pystyy käyttämään myös vesillä (ns. case, pakaste-minigrip ei ole varma vaihtoehto).
•Melontaan kajakki, mela, aukkopeite ja liivit. Jos melot lainakalustolla, tarkistathan etukäteen että pystyt melomaan valitsemallasi kalustolla pitempiä matkoja mukavasti (paikat ei puudu, kajakki on riittävän kevyt meloa kuntoosi nähden ja osaat käsitellä sitä myös tuulessa ja aallokossa) ja että kalusto on ehjä (evä/peräsin yms. toimii).
•Ruuanlaitto- ja ruokailuvälineet, ruokaa ja juomaa.
•Kaikki, mitä tarvitset autiolla saarella.

Ilmoittautumiset ja kajakkivaraukset lomakkeella: TÄSTÄ

Helena
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 28, 2015, 09:43:33 ap kirjoittanut HeKu »

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Oulujärven itäpuoli (Kajaani-Paltamo) 7.-9.8.2015
« Vastaus #1 : Heinäkuu 27, 2015, 12:47:42 ip »
Pistäkäähän nimiä lomakkeeseen, jos mukaan tekee mieli. Toistaiseksi kaksi lähtijää tiedossa, mutta kummallakaan ei autoa. Ilmoittautumiset viimeistään ma 3.8.

Järvi on iso, mukaan mahtuu! :)

Helena

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Oulujärven itäpuoli (Kajaani-Paltamo) 7.-9.8.2015
« Vastaus #2 : Elokuu 04, 2015, 10:09:41 ap »
Reissu peruttu tältä erää vähäisen lähtijämäärän vuoksi. Katsotaanpa uudestaan parempaan aikaan. / Helena