Kirjoittaja Aihe: Tiistain kuntomelonnat 2016  (Luettu 7677 kertaa)

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Tiistain kuntomelonnat 2016
« : Toukokuu 15, 2016, 00:48:16 ap »
Hei!

Kesä keikkuen tulevi, eli alkaa olla aika aloitella seuran jäsenille tarkoitetut tiistain kuntomelonnat. Ensimmäisen kerran tälle kevättä ("virallisesti") tiistain kuntomelonta starttaa  17.5.2016 kello 18.00.

Joka tiistai lähtö Tukkisaaresta, kello 18.00 vesillä. Kannattaa siis tulla paikalle hieman aikaisemmin, jotta jokainen kerkiää laittaa melontavarusteet ja kaluston kuntoon ja melomaan päästään ajoissa. Jossain vaiheessa syksyllä, iltojen pimetessä,  mahdollisesti aikaistamme lähtöä, mutta siittä tiedotetaan tässä ketjussa sitten erikseen.

Melonnoilla ei ole varsinaista vetäjää, vaan paikalle kokoontunut porukka päättää mihin mennään. Yleensä paikalla on kuitenkin ohjaajia ja kokeneita melojia opastamassa innokkaasti muita.

Näin alkuun olisi ihan kiva, jos ainakin joku melomaan varmasti lähtevä laittaisi maininnan tulostaan tähän ketjuun, jotta muutkin uskaltavat lähteä mukaan. Itse en tähän ensimmäiseen melontaan pääse, mutta luulenpa, että muita vanhoja konkareita sielä on melomassa.

Melonnat suuntautuvat useimmiten merelle ja kestävät noin 1,5 -3 tuntia, sään ja melojien kokemuksen mukaan. Matkaa kertyy keskimäärin 10-12km, joskus tehdään hieman pidempiäkin lenkkejä.

Kannattaa seurata säätiedotuksia ja varsinkin tuuliennusteita ja miettiä, pystyykö itse melomaan ko. olosuhteissa. Melomaan lähdemme sillä periaatteella, että matkaa tehdään porukassa ja ketään ei jätetä yksin.

Joillakin kerroilla voimme ottaa melonnan teemaksi joitain ohjattuja harjoituksia, esim. reskutusta, aallokkomelontaa, kajakin hallintaa tai jotain muuta mukavaa. Näistä kerroista tiedotamme tässä ketjussa erikseen. Kannattaa siis seurata keskustelua. Myös Teidän ideat ja ehdotukset ovat tervetulleita.

Vedet ovat vielä aika vilpoisia, joten muistakaa pukeutua oikein, siis veden lämpötilan mukaan ja varavaatteet matkaan.

Ennen kuin otatte vajasta seuran kajakin itsellenne käyttöön, niin muistakaa tarkistaa varauskansiosta, onko ko. paatti vapaana, vai onko se varattu esim. vuokraukseen. Muistakaa laittaa merkintä myös suorituskansioon.

Ja nyt viimeistään on aika maksaa jäsenmaksu, sillä kaluston käyttöoikeus on vain jäsenmaksunsa maksaneilla.

Vesien ja ilmojen lämmetessä kalustoa ei välttämättä riitä kaikille innokkaille melojille, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle, jotta pääsee melomaan.

Olisi suositeltavaa myös, että kalustolla ei näiden vakivuorojen aikana tehtäisi kovin paljon omia lenkkejä, jotta paatteja riittäisi "viralliseen" tiistaimelontaan.

Mieltä askarruttavista asioista voi kysellä allekirjoittaneelta tai vaikka paikanpäällä tomeran näköisiltä melojilta
 
Joten eipä muuta kuin mukaan vaan harjoittelemaan ja kohentamaan kuntoa esimerkiksi kesän pidempiä retkiä ajatellen.

Tervetuloa!

-Ari

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #1 : Toukokuu 16, 2016, 16:17:54 ip »
Allekirjoittanut on ainakin lähdössä huomenna 17.5.
Otetaan hieman pehmeämpi startti vielä eli yrittäkää tulla paikalle klo 18. Vesille sitten, kun ehditään :)

Huomenna on vielä sangen raikas keli illalla ja vesikin on kylmää.

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #2 : Syyskuu 23, 2016, 13:58:41 ip »
Tiistain kuntomelonnat jatkuvat edelleen! Jos oma melontakunto tai -vauhti epäilyttää, tervetuloa testaamaan ensi tiistaina 27.9., jolloin käsivaivaisten osaston matkassa pääsee kenties hieman lyhyemmälle ja astetta rauhallisemmalle reissulle. :) Vesi on jo aika vilpoista, eli jos et varsinaisia melontavaatteita omista, kerrospukeutuminen (päällä) ja vaihtovaatteet (aluksessa mukana) enemmän kuin suotavia.

Helena

HeKu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 87
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #3 : Lokakuu 02, 2016, 07:28:16 ap »
Viime tiistaina paikalla peräti kaksi urheaa melojaa. Tulevana tiistaina 4.10. jatkoa seuraa edelleen, joskin kuntomelonta tarkoittaa allekirjoittaneen tapauksessa, kiitos käsivaivojen, lähinnä kevyttä (1-1,5 h) lenkkiä suistossa. Jos innostuneita riittää, toki osa voi silti merellekin suunnata. Edelleen vaihtovaatetta ja lämmintä juotavaa matkaan + vajalle kannattaa saapua ajoissa, jotta päästään starttaamaan klo 18. Näin säästyy mahd. paljon valoisaa aikaa melomiseen. Mahdollisille pidemmälle lenkille lähtijöille huomiovalo kajakissa saattaa alkaa olla tarpeen.

Helena

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #4 : Lokakuu 18, 2016, 11:56:02 ap »
Tänään, siis tiistaina 18. päivä iltamelonta.
Startti Tukkisaaresta klo 18:30.
Vauhdin ja matkan puolesta enempi rento- kuin  kuntomelonta. Veden ja ilman lämpötila reilusti alle 10 astetta. Sen mukaiset varusteet. Otsalamppu tms. on hyödyllinen valottomassa vajassa ja vesillä varmuuden vuoksi. Hartaanselällä ja Toppilansalmessa näkee erinomaisesti, vaikka onkin pimeää. Heijastinliivi on varsin hyödyllinen, vaikka veneliikenne alkaakin olla olematonta.

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #5 : Lokakuu 24, 2016, 19:19:24 ip »
Tiistaina 25.10. iltamelonta klo 18:30 Tukkisaaresta. Samat sanat varustuksesta kuin viime viikolla. Vauhdista ja matkasta myös. Viikko sitten meitä oli kolme. Kävimme Nallikarin edustalla Toppilan salmen kautta. Jotakin samanlaista taikka suistossa pyörimistä.

Paula L

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 4
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #6 : Lokakuu 25, 2016, 13:11:58 ip »
Pärjäisiköhän tuolla ilman kuivapukua?


Jonnaj

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 8
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #7 : Lokakuu 25, 2016, 19:06:44 ip »
Kuivapuku alkaa olla näillä keleillä turvavaruste. Pukeutuminen aina veden lämpötilojen mukaan! Ilmatieteenlaitos on mitannut Perämeren pintaveden lämpötilaksi 8,5 astetta, eli ainakin minulle jäätävän kylmää. Vuoden ensimmäinen tahaton pyllähdys ja uintireissu saattaa tapahtua näilläkin keleillä. 8,5 asteinen vesi ja 2 asteinen ilma, tuuli, pimeys ja lyhytkin uintimatka rantaan voi olla työläs kokemus. Suosittelen lämpimästi kunnon varusteita! Eli kuivapuku ja alle lämmintä :)

Linkkinä vähän taulukkoa :) http://www.suh.fi/tiedotus/pelasta_ja_pelastu/hypotermia

Pekka Saavalainen

  • Vieras
Vs: Tiistain kuntomelonnat 2016
« Vastaus #8 : Marraskuu 01, 2016, 13:43:47 ip »
Avaa marraskuu meloen! Tänään klo 18:30 Tukkisaaresta iltamelonta. Kaikille, jotka pitävät pimeästä, kylmästä ja tihkusateesta. 
Sateen pitäisi olla lähes olematonta ja lamppua ei tarvi kuin vajalla. Kylmyys on vaatetuksesta kiinni.

Kuivapuku villa-alusvaatteilla tekee melojan elämän paljon helpommaksi, mutta ilmankin pärjää. Kauaksi merelle emme mene. Kuitenkin ilman kuivapukua tai paksuhkoja neopreenirytkyjä joitain vaihtovaatteet olisi syytä olla mukana ainakin vajalla ja matkalla joku kuoritakin tapainen estämässä kosteuden haihtumista, jos sattuu oikeasti kastumaan. Vesi-ilma yhdistelmä on myös niin kylmä, että paljain käsin ei pysty melomaan. Neopreenihanskat taikka kintaat ovat parhaat. Villakin toiminee.

Kylmän ajan melonnasta ja siihen liittyvistä turvallisuusasioista pitäisi avata oma keskustelunsa. Sen kuitenkin sanon, että nyt ei ole aika ensimmäisille melonnoille ulkona (merellä). Ei edes päivällä eikä suistossakaan.