Kirjoittaja Aihe: Luulajan saaristo  (Luettu 8442 kertaa)

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Luulajan saaristo
« : Marraskuu 05, 2019, 00:28:03 ap »
Oulusta on Luulajaan tietä pitkin n. 260 km, linnun tai kalantietä satakunta vähemmän. Hailuodon Marjaniemestä uloimmille Luulajan saarille vain satakunta. Entisaikoina lahdella on liikuttu tositarkoituksella maasta tai maakunnasta riippumatta. Kalastajat veneillä ja hylkeenpyytäjät kevätjäillä ajelehtien.

Nykyaikaiselle hupiretkeilijälle eteläisempi Höga Kusten lienee Ruotsin rannikolla tunnetuimpia kohteita ja Tukholman saaristo on tuttu ainakin laivabaarin ikkunasta, mutta olin kuullut huhuja pohjoisemmastakin löytyvistä hienoista kohteista, kun rannikko naapurin puolella on kuulemma yleisesti selväpiirteisempi kuin tämä meidän matala ja kivinen Österbottenin rannikko. Omassa takaraivossa kolkutti muutenkin pitkään, että tässä lähistöllä pääsee ihan ulkomaille, mutta eipä ole tullut käytyä, eikä oikeastaan hirveästi edes tiedä mitä siellä on.

Niinpä tein aluksi maastotiedusteluretken. Reissaan usein polkupyörän kanssa ajamalla julkisilla paikkaan A, pyöräilemällä sieltä paikkaan B ja palaamalla kotiin taas julkisilla. Pohjoisruotsalaisissa busseissa matkatavarapuoli on yleensä isompi kuin meikäläisissä, joten pyörä kulkee kätevästi myös mennen ja tullen, kun iso Haaparanta-Luulaja -tie ei hirveästi houkuttele pyöräilemään.



Tavalliselle turistille Luulajasta löytyy mm. hieno Unescon maailmanperintökohde Gammelstad sekä laaja saaristo, johon pääsee tietysti omalla kajakilla tai veneellä, mutta kesäisin myös yhteysaluksella ja talvisaikaan vaikka autoillen jäätietä pitkin. Retkiluistelureittejä löytyy myös, kuten myös paikallinen tietomaa ja Facebookin datakeskuksen vieressä voi käydä somettamassa, jos siltä tuntuu.

On tuolla suunnalla toki melottukin. Joskus männävuosina K&C retkeili useampaan otteeseen Kalixin saaristossa ja naapuriseurasta löytyy alueen tuntija. Luulajan saariston houkuttelevuutta lisää kätevä opas, josta löytyy valmiita reittiehdotuksia niin päiväreissuiksi kuin monen yön retkiksikin.

Melontaretken toteutin loppukesällä 2018. Otin pohjaksi valmiin ehdotuksen numero 6 ”Yttersta havsbandet”, joka on suosituksen mukaisena 4 päivää ja 83 km. Turhan kovat tuulet kuitenkin karsivat retkestä ”ytterstan” pois. Mennessä kävin Storhedenin alueella ostamassa falukorvia ja tunnbrödiä retkievääksi. Vesille lähdin ehdotuksen mukaisesti Hagavikenin pienvenesatamasta ja meloin sieltä useamman pysähdyksen taktiikalla Hindersön-nimiseen saareen. Seuraava päivä kului saarella kierrellessä ja kolmantena päivänä palasin lähtöpisteeseen vähän pidemmän kaavan mukaan.



Hindersön on idyllinen, ympäri vuoden asuttu saari. Hailuoto on siihen verrattuna metropoli - vastaavaa tunnelmaa löytyy Suomen puolelta esimerkiksi Turun ja Ahvenanmaan saaristojen pienimmiltä asutuilta saarilta.

Retkiehdotuksen suosittelema leiripaikka on suojainen poukama, jossa on hiekkarannan lisäksi yksi kesämökki. Asutuksen pariin ei vain ole selkeää polkua, mutta metsän läpi voi ryynätä, mikäli ei vettä pitkin mene.



Saaren hotelliravintola Jopikgården oli jo valitettavasti kiinni (ilmeisesti tällä erää pysyvästi), mutta itsepalvelukioski palveli. Muuta nähtävää tarjosi kotiseutumuseo, 1800-luvulla toiminut kaivos sekä maalais- ja kalastajaidylli. Vierasvesatamassa on uusi ja tilava itsepalvelusauna.

Luulajan saaristo on suhteellisen iso ja saaria on monen kokoisia, mutta saarten välissä on myös monin paikoin tilaa, joten merimelontakokemusta pitää olla jos edemmäs mielii meloa. Saarista löytyy hyvin hiekkarantoja ja kallioita taukopaikoiksi.



Navigointiin hommasin tiedustelureissulla veneilykaupasta Båtsportkort -kartaston ruotsinpuoleiselta Perämereltä. Vedenkestävälle paperille painettuna se on kätevä, mutta esim. leiripaikkojen etsintään siitä ei ole hirveästi apua (vastaa lähinnä meikäläisiä merikarttoja). Jos Perämeren kohteet kiinnostaa laajemminkin, kannattaa perehtyä Perämeren kohdekirjaan, josta löytyy mainio esittely Kraaselista Krunneille -blogista.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 06, 2019, 00:07:42 ap kirjoittanut Jari Korva »