Kirjoittaja Aihe: Rentomelonta 2018  (Luettu 16576 kertaa)

Ari Ollila

  • Moderator
  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Rentomelonta 2018
« : Toukokuu 27, 2018, 22:22:17 ip »
Hei!

Kevät on edennyt tänä vuonna vauhdilla ja nyt on hyvä aika aloitella myös rentomelonnat.

Rentomelonta on viikoittainen seuran jäsenille tarkoitettu "tapahtuma". Melonnat ovat pääosin ohjattuja ja niistä ilmoitetaan tässä ketjussa mm. paikka ja vetäjä. (kannattaa siis seurata tätä keskusteluketjua, ettei ole väärässä paikassa, tai että huomaa perutut kerrat). Ellei palstalla ole ilmoitusta seuraavasta rentomelonnasta, niin se tarkoitaa sitä, ettei sille kerralle ole virallista vetäjää/ohjaajaa. Toki melomaan voi mennä porukalla, vaikka "virallista" rentomelontaa ei olisikaan.
 
Melomaan lähdetään torstaisin kello 18.00, joten vajalle kannattaa tulla vähän aiemmin valmistelemaan varusteet itselle valmiksi.

Lähtöpaikkana joko Tukkisaari tai Nokkala. Nokkalassa on ko. ajankohtana aika paljon muuta toimintaa, joten luultavasti melomme enemmän Tukkisaaresta käsin. Tukisaaresta tehdään pikku lenkkejä suistoon tai vaikkapa Mustaansalmeen ja Nokkalasta käydään mutka Oulujoella. Tarkoitus ei ole tehdä pitkiä lenkkejä, vaan hakea melontatuntumaa ja kokemusta.

Tervetulleita ovat erityisesti melonnan juuri aloittaneet ja rentomelonta sopii hyvin esim. alkeiskurssin käyneille, siis hyvä tilaisuus harjoitella opittua käytännössä. Mukaan voi toki tulla kaikki muutkin melojat, kunhan muistetaan ottaa huomioon tapahtuman luonne, eli  tehdään rauhallisia pieniä melontalenkkejä.

Kesän edetessä voidaan tehdä myös pieniä lenkkejä Nallikarin edustalle, mikäli porukat niin haluavat ja sää sen sallii.
Sanotaan tällaisia lenkkejä sitten vaikka puolirentokuntomelonnoiksi ;) Mutta näitä vain siis yhteisellä päätöksellä.

Em. melonnat kestävät yleensä noin tunteroisen, ellei porukat kovin innostu :)

Kysymykset, ideat ja kehitysehdotukset ovat tervetulleita ja niitä voi laittaa mm. tähän ketjuun.

Ensimmäinen rentomelonta starttaa 31.5.2018. kello 18.00 Tukkisaaresta ja vetäjänä allekirjoittanut. Itse yritän tulla vajalle hieman aiemmin, jolloin voin pitää ensin pienen vajainfon sitä kaipaaville. Eli käydään läpi mm. mitä kalustoa tukkisaaressa on, kuinka sitä käytetään ja varataan ym.

Tervetuloa mukaan!

-Ari

Ultsis

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #1 : Toukokuu 27, 2018, 22:32:56 ip »
Hyvältä kuullostaa aloittelijadta ????

Pekka Harju

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 40
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #2 : Kesäkuu 04, 2018, 17:33:20 ip »
Ensi to 7.6. Rentomelonta Tukkisaaresta klo 18. Kajakkien varustelu aloitetaan n. 15min aiemmin. Luvassa kevyttä luoteistuulta (5m/s) ja puolipoutaa. Melotaan 1-1,5h suiston suojissa tuntumaa hakien ja perustekniikoita kerraten (eteenpäin, taaksepäin, sivuttain, alatuki ja melaperäsin). Osallistumiselle ei erityisvaatimuksia, perusmelontataidot kuitenkin hyvä olla, esim. peruskurssi suoritettuna. Tervetuloa!

Pekka Harju

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 40
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #3 : Kesäkuu 11, 2018, 22:33:20 ip »
Rentomelonta jälleen to 14.6. klo 18 Tukkisaaresta. Kajakkien varustelu aloitetaan n. 15 min. aiemmin. Sää ennustettu n. 17 astetta lämmintä, poutaa, tuuli kaakosta n. 5m/s. Merivesi vielä kylmää, 10-12 astetta. Melottaneen n. 1h lenkki suiston suojissa. Tervetuloa!

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #4 : Kesäkuu 20, 2018, 20:51:23 ip »
Tällä viikolla ei ohjattua melontaa ellei tule äkkilähtöjä, jatketaan rentomelontoja ensi viikolla.

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #5 : Kesäkuu 26, 2018, 21:55:45 ip »
Kuten luvattu, käydään pieni lenkki Tukkisaaresta torstaina 28.6. normaaliin aikaan eli kuuden kieppeillä.

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #6 : Heinäkuu 03, 2018, 20:35:37 ip »
Viime viikolla liikkeellä oli kolme melojaa nauttimassa sadekelin tunnelmasta. Jatketaan melontoja taas 5.7. klo 18, ainakin tämän hetken sääennustusten mukaan samoissa merkeissä. Vesi ei vesillä haittaa!

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #7 : Heinäkuu 10, 2018, 20:51:22 ip »
Viime viikolla vesillä oli kuusi melojaa.

Jatketaan taas 12.7. klo 18.  Treenataan lenkin jälkeen halukkaiden kesken pelastautumisia esim. tähän tyyliin:

https://www.youtube.com/watch?v=_LLNATL6BdQ
https://www.youtube.com/watch?v=j-zpJQeiaNc

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #8 : Heinäkuu 17, 2018, 13:30:09 ip »
Viime viikolla retkeili 7 melojaa ja vajalla kova ruuhka päällekkäisyyden takia. Kaikki seuran kalusto taisi olla käytössä.

19.7. melonnat jatkuu klo 18, vetäjänä Raija.

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #9 : Heinäkuu 24, 2018, 18:39:02 ip »
Melonnat jatkuu taas torstaina 26.7. Raijan vetämänä. Huom! seuran kalusto on torstai-iltana ensisijaisesti rentomelojien käytössä.

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #10 : Elokuu 01, 2018, 00:12:20 ap »
Jatkuu 2.8. klo 18...

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #11 : Elokuu 07, 2018, 18:35:51 ip »
Ja melontaa taas 9.8. klo 18...

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #12 : Elokuu 15, 2018, 00:37:19 ap »
16.8. ei ole ohjattua melontaa ohjaajapulan takia. Todennäköisesti seuraavalla viikolla jatketaan...

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #13 : Elokuu 22, 2018, 10:08:33 ap »
Eli 23.8. klo 18 jatketaan. Vetäjänä allekirjoittanut.

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: Rentomelonta 2018
« Vastaus #14 : Elokuu 28, 2018, 23:31:27 ip »
30.8. klo 18 käydään taas pieni lenkki viime viikon tapaan.