Kirjoittaja Aihe: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista  (Luettu 33827 kertaa)

Vesa Auno

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 61
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #15 : Elokuu 27, 2010, 20:33:18 ip »
Kun vettä on tarpeeksi, niin ei kopsahtele hontoissa. Matalemmalla vedellä näin olisi voinut käydäkkin. Hyvä idea järjestää koskenlaskukurssi avokanootilla ja saa näemmä laajaa kannatusta. Näitä kurssi-ideoita olemme pähkäilleet ja tässä taas yksi  :)

Taidan laskea ensi kerralla kosken takaperin  :P, jos sillä saadaan näin hieno keskustelu ja ideointiriihi aikaiseksi  ;). Lukekaa myös 30.8 olevan tapahtuman tarinaa, jotta keskustelu leviäisi koskemaan myös kalustoa, johon otettiinkin jo kantaa mm. ilmapussien osalta. Laittakaa ajatuksia rohkeasti kehiin. Ei haaveilua vanhasta hyvästä ajasta kiitos !, vaan oikeaa rakentavaa keskustelua siitä, mihin suuntaa kalustoa ja sen käyttöä olisi kunkin mielestä kehitettävä. Muilla seuroilla mm. Jyväskylässä ja Oulussakin ovat esim. ohjeistukset, käytännöt ja säännöt tarkemmalla tasolla. Kalustoon investoidaan OIKEASTI. Myös kalustoon ja toimintaan käytettävät tilat ovat meihin verrattuna pienemmilläkin seuroilla paremmalla tasolla. Melontakeskushanke ei tunnu etenevän odotetusti.

http://kc.fi/keskustelu/index.php/topic,613.0.html

Ps. Edellisen koitelireissun kuvasatoa vähän ammattilaisemman kuvaajan ottamana.

http://www.ritvakoskela.net/Valokuva-albumi.php?currDir=./Harrastekuvat&startFrom=0
« Viimeksi muokattu: Elokuu 27, 2010, 21:07:15 ip kirjoittanut Vesa Auno »

Risto Salow

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 38
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #16 : Elokuu 28, 2010, 23:02:46 ip »
Kaluston hankintapolitiikkana on ollut niiden soveltuvuus vuokrauskäyttöön jolla kajakit, kanootit ja kumiveneet pääosin on rahoitettu. Joitakin kertoja kalustoa on hankittu hyvän kassatilanteen pohjalta. Aikoinaan nuorisokajakkeja hankittiin myös Kanoottiliiton rahoittamana. Näin kalusto onkin painottunut retkikalustoon ja koskikalusto on jäänyt vähemmälle? Jos rahoitus järjestyy voisi painopistettä siirtää hyvään koskikalustoon koska olemme johtava koskimelontaseura 8). Nyt kun kaupunki laajenee voisi tilaongelmaa kartoittaa laajemmalta ja etsiä seuralle parempia tiloja?

ps. ne "nuorisokajakit" oli muistaakseni kuusi avokannoottia koska niiden piti pystyä ansaitsemaan Kanoottiliiton lainan lyhennykset ;)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 29, 2010, 09:35:28 ap kirjoittanut Risto Salow »

Tapani Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 105
  • Q-Hullu @ IRCNet
    • www
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #17 : Elokuu 29, 2010, 00:12:49 ap »
Nyt kun kaupunki laajenee voisi tilaongelmaa kartoittaa laajemmalta ja etsiä seuralle paremoia tiloja?

Esim. http://www.martinniemi.fi/mvak/ jonne ainakin yhdessä välissä sain ehdotettua paikan melontakalustolle... ? Tosin Martinniemi on hieman kaukana ainakin eteläisen Neo-Oulun asukkaiden näkökulmasta...

Menee kuitenkin jo vähän offtopiciksi eli jatketaan mielummin sillä kuinka avokanootilla mennään koskessa  ;)
Eli rauhallisesti virran sielua tunnustellen ja kalustoa säälien  :)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 29, 2010, 03:02:11 ap kirjoittanut Tapani Lehtonen »
Kuinka monta kajakkia Tosimeloja™ tarvitsee:
"Vielä yhden"

Veli-Matti Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #18 : Syyskuu 10, 2010, 02:23:34 ap »
Terveiset jälleen Ruunaan reissun jälkeen.
Olipa minullekkin aivan uutta vesistön alaosan kiveys ja "kunnostus".
Ensi kevään ja kesän melontoihin löytyy nyt tosi hienoja koskimelontaratoja jopa loppukesällä, sillä vettä riittää. Nyt oli Neitikoski kuivimmillaan, mutta alavirralla Käpykoskella oli jo tosi vaativia kiemuroita.
Mutta palaan tuohon kalustoon. Kuten Ripe kirjoitti, kalustomme on pääosin tarkoitettu yleishyödylliseen koulutukseen ja vuokraukseen. Mikäli joku haluaa extreme juttuja, voi varmaan hankkia mieleisensä koskipulkan ja siihen sopivat vermeet.
Sillä voi sitten laskeskella aivan vapaasti.
Tämän vuoksi on hienoa, että Oulussa on kaksi seuraa. Yhteistyöllä homma hoituu. OSM:n kalusto ja joidenkin melojien amattitaito tuo uusia mahdollisuuksia.
Tämä on sitä Kanoottiliiton toimintaa, mitä tietämättömät itkevät.
Kanoottiliitto on juuri sitä seurojen yhdessä muodostamaa toimintaa. Ei meillä ole mitään ylempää tahoa, joka paijaa ja hyyssää melojia. Meidän on se homma tehtävä itse ja porukalla. Mutta ei kangistuta kaavoihin ja vain oman seuran ympyröihin! Käydään välillä vieraissa ja solmitaan tuttavuuksia toisiin seuroihin. Nyt pitää käydä kääntämässä talikkoa tunkiossa, mutta eihän se homma muutoin muhi ja kehity. Tehkää samoin.
Weltsu

Janne H

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 2
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #19 : Heinäkuu 24, 2011, 00:42:27 ap »
Halusin kertoa tänne yhden noviisin tarinan.

Käytiin vaimon kans melomassa Kiiminkijokea Nuijamisten lavalta Koiteliin saakka viime sunnuntaina ja kun se takarännin lasku ei mennyt ihan putkeen ja löysin täältä videon jossa "ammattilaisetkaan" ei päässy alas asti ihan tyylipuhtaasti, niin ajattelin kertoa keskustelun jatkoksi omankin kokemuksen. Meillä siis oma inkkari ollu jo kohta kymmenen vuotta ja muuan vuosi pitempään on joka kesä yks tai useampi lyhempiä tai pitempiä melontareissuja tehty niin Kiiminki-, Koston- ja Livojoelle yms. Eli melontakokemusta jonkin verran vaikka ei mitenkään runsain mitoin koskenlaskukokemusta varsinkaan isommista koskista.

Tulikurkku meni ok, emäntä vaan vaahtos ammattilaisten koskesta ku siinä oli niitä pujottelukeppejä haittona. Nooh jatkettiin sinne takaränniä kohti (nämä nimitykset tulikurkku ja takaränni on selvinny vasta tässä surffailessa). Me on käyty siinä koitelissa kävellen pari kolme kertaa lasten kans tämän kesän-kevään aikana eikä se takaränni ole näyttänyt ollenkaan pahalta siihen polulle katottuna. Niin siis alusta ja lopusta, mutta se puoliväli ei sitten siihen polulle niin ole näkynytkään, jossa pahimmat tyrskyt olivatkin. Eli alku meni hyvin, mutta siinä kun vauhti alko koveneen niin koko reissun ensimmäinen kivikosketus tulikin juuri ennen pahinta myrskyä. Kanootti kääntyi oikealle kohti kallioreunustaa ja siitä takas virtaan ja kallistui ja sitten se olikin menoa kun se pahin tyrsky imas kylelleen. Laskettiin sitten se pahin kohta pinnan alla ainakin rouva hengestään taistellen. Minä pysyin jostain syystä paremmin pinnnalla. Pidin melasta kiinni koko ajan sekä lippalakista. Emäntä sai onneksi eka sukelluksen jälkeen kanootista sen verran kiinni ettei enää uponnut kovin pahoin. Siinä vähän matkaa matkattuamme päästin rantaankin kanootin mentyä menojaan loppukoskenkin. Onneksemme pystyimme toteamaan että mitään suurempaa ei sattunut, vaikka isompaan hätään olis ainekset ollu. Meillä oli kyllä asialliset pelastusliivit päällä, mutta kypärät on jäänyt jostain syystä hommaamatta kun ollaan pääasiassa rauhallisissa koskissa kulettu.

Ja miksikö sitten paljon puhuttuun Koiteliin tuli mentyä, vaikka emäntä hieman empikin. Mm. kiiminkijoki.fi:ssä oleva koskiselostus arvostelee ykkösluokan koskeksi kesävedellä kuten monet muutkin kosket tällä joella. Ohjeessa vielä sanottiin että TULVAvedellä koskessa stoppariaalto ja suositellaan aukkopeitteitä sekä soveltuvaa kalustoa ja kokeneille. Kuva jäi että kesävedellä olis ihan turvallista. Oltiinhan kuitenkin melottu aika paljon vaikkei just tänä kesänä tän enempää. Toisekseen siinä oltiin useesti käyty katteleen että tostahan menee vaan tollanen kanootin mentävä kanava, josta on oikein mainio mennä.

Vettä taisi kuitenkin olla ajankohtaan nähden ihan reilusti, kun me ei tosiaan yhtään kiveä löydetty aiemmista koskista. Yleensähän kuitenkin pohjakosketuksia tulee sentään jokunen. Oliko tuo vedenkorkeus (Haukipudas 16.7.2011: 10,3m )  ja virtaama sitten jo niin kova että takaränni oli pahempi kuin luultiin? Eihän tuo nyt silti mikään tulva ollut...

Päitä ei siis kolhittu, muutamia naarmuja jaloissa, kynsiä halki ja pari hellää polvea. Suurimmat vahingot oli henkisiä, emäntä ei aijjo enää koskaan yrittää sitä koskea laskea ja tuskin minäkään, vaikka melomaaan kyllä taas joskus mennään. Viimestään ens kesänä, kunhan kanootti on korjattu ja kypärät hommattu. Kalustotappioina tipahti yksi puhelin muovipussissa ja aurinkolasit koskeen sekä MadRiverin keulakolmio-kantokahva hässäkkä jatkoi kellumistaan meiltä karkuun. Jos joku löytää tuon puhelimen, niin se olis kyllä kiva saada takas lähinnä SIM-kortin takia ja toki jos tuo kanootin osakin kelluu vastaan siittäkin ollaan kiitollisia. Eväät ja vaihtovaatereppu olivat pysyneet tosi hyvin kanootissa kiinni ja taisipa juuri sen vaatekuivapussin turvin tuo kanootti kelluakin hieman korkeammalla toisesta päästä kaaduttuaan. Tuon kanootin ja karanneen melan sain juostua ja uitua kiinni vasta sitten vähän ennen ensimmäistä mökkiä oikealla rannalla.

Jos teillä kerholaisilla on jotain yhteyksiä ja sananvaltaa tuonne kiiminkijoki.fi:n sivuston koskiselostuksiin niin melkeen suosittelisin sinne koitelin ohjeisiin lisäämään että ei sinne takaränniin ole AVOkanootilla asiaa edes kesävedellä kokemattomilla. Senhän todistaa jo tuo tämän ketjun alotusvideokin. Kanootti täyttyi niin pahasti vedellä ettei sitä voinut loppuun laskea. Sama päätelmä tehtiin itsekkin että se olis täyttynyt hieman myöhemmin jos ei olis kaaduttu just ennen sitä iso tyrskyä vaan kaaduttu sitten ku sitä täyttä ei purkkia paljoa ohjailla. Meinaan että tuollaisia avokanoottejahan tässä joen varrella vuokraa monikin enskertalainen kun lähtee retkeilemään eikä välttämättä ole muuta tietoa koskista ku mitä sattuu netistä ja vuokraajalta kuulemaan. Nuo samat selostukset oli tuossa munkin kartassa vaikka se on kymmenkunta vuotta vanha. Muuten löytyykös tuollaisia melontakarttoja kiiminkijoelle uudempia mistään? Meinaan tulistelupaikat ei siinä enää ainakaan pidä paikkaansa. Tuollaisten melontakarttojen avulla me on tähän asti aina suunnisteltu retkillämme ja uskottu joihinkin koskiselostuksiin vaikka pienemmissä koskissa niillä ei kyllä ole mitään virkaa vaan itse se on reitti katottava.

Tämmöinen tarina tähän jatkoksi

Kun tässä oli puhetta inkkari-koskikurssista niin täältäkin saattaisi pari  toivotonta koskimelojaa olla kiinnostuneita, jos vain sattuu aikataulut sopimaan ja satutaan sellaisen olemassa olo jostain huomaamaan.

Melontaterveisin

- Janne H -
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 24, 2011, 00:44:53 ap kirjoittanut Janne H »

Veli-Matti Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #20 : Heinäkuu 26, 2011, 00:00:51 ap »
Kaikki olemme olleet ja olemme aina jonkinlaisia noviiseja.Aina vaan löytyy uutta opittavaa. Siksi tämä jaksaa kiinnostaa!
Kiitos asiallisesta ja todella aiheellisesta kertomuksesta. Tapani, täällä välillä moderaattorina kirjoittelee ja seuraa tekemisiämme, oli about neljän vanha ekalla aika muistettavalla avokanoottiretkellä Suomussalmen Piispajärveltä Oulujärven Paltamoon. "Isi, minä pittiin kivestä kiinni!" Kun kannoin kaveria rantaan pikku nivassa. Kaikki mahdollinen retkivaruste kastui. Eka joki oli yksi pahimmista aloittelijoille. Mutta se kartan luku ja suunnittelu... Kantapään kautta ei kannata missään nimessä opetella, koska nyt on aivan valtavasti tietoa ja taitoa tarjolla. Vaika K&C:n riveissä. Siitä minunkin uusi elämä, ja nykyinen melontakouluttaja (taikka sinnepäin) ura urkeni kymmenien vuosien aikana.
Kun syyskesällä ei ole mitään jännää, on tarjolla aivan mahtava Ruunaan Rysäys, muistaakseni 26.-28.8.2011.
Samaan aikaan tulee Kuopiosta ja kaikkialta suomesta melojia opettelemaan virtaavan veden saloja ja katsomaan Wanhan ajan kajakkien leikkimielistä kisaa. Vesi on lämmintä ja taatusti turvallista kokeilla rajojaan. Paikalla on kymmeniä jos ei satoja... melonnan ammattilaisia. K&C:n melojat ovat olleet jo useasti Neitikoskella. Onhan sinne ajomatkaa, mutta se kyllä aina palkitsee.
Näyttäisi siltä, että pääsen Kuopiolaisena mukaan. Silloin avokanootilla ilman muuta mukaan  ja iso porukka Oulusta!
Jos on tunkua Hontossa, on siellä Ruunaalla hyviä ja turvallisia paikkoja opetella koskimelontaa.  Aivan toisin kuin Koitelissa.
Kiiminkijoen vedenkorkeus vaihtelee ojitusten takia aivan hurjasti valuma-alueiden sateiden mukaan.
Tavataan K&C:n porukan ja muiden mukana. Lukekaa Puijon Ladun sivuja! Kämppiä on varattu ja paikkoja voi olla vapaana.
Weltsu

Veli-Matti Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #21 : Heinäkuu 26, 2011, 00:33:39 ap »
Ja voi sen takarännin tarvittaessa laskea vaikka takaperin avokanootilla. Nyt ei ole enää itselle tärkeää kokeilla enkä ole vanhemmiten   yllytyshullu. Ruunaalla olen kokeillut helposta vaikeaan. Varsinkin virrassa ja koskessa uinnit turvallisesti ovat nykyisin käytössä useilla eräopaskoulutusta antavilla oppilaitoksilla.  Tavataan ensin Vaalasta Vesille tämän kuun lopussa lauantaina ja suunnitellaan sitten Ruunaan viikonloppua. Kukaan ei tule pettymään, olen siitä varma. Minulle avokanootilla virrassa ja koskissa melominen on hienoa taiteen lajia. Kajakilla oppinut selviää helpommalla, mutta siitä puuttuu se jokin. Ja sitten retkillä osaa arvioida, kannattaako kyseistä koskea edes yrittää, vai onko muita parempia vaihtoehtoja. Minulla on kärryt, köydet ja kaikki muut mahdolliset vaihtoehdot. Laiskana suunnittelen retkeni sen mukaan.
Avokanoottiyhdistys on perustettu juuri koko maata kattavaksi inkkarimelojien/avokanoottimelojien yhteiseksi alueeksi. Suunnitelmien mukaan Heinäveden Kermankoskilla on yhdistyksen kokoontuminen 16.-18.9.2011. Laittakaa kaikki kalentereihinne. Vihovuonteella on aivan mahtavaa tekniikkarataa ja Kermankoskessa sitten voi treenata lyhyttä ja hienoa kirkasvetistä koskea.
Laittakaa toiveita ja ajatuksianne. Siksi tämä K&C on yksi virtaavan veden melojien, niin retkeläisten kuin kilpailijoiden kokenein yhdistys maassamme. Näin vaatimattomasti "Kunnia jäsenen tittelillä kerrottuna."
Weltsu

Veli-Matti Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #22 : Heinäkuu 27, 2011, 01:52:28 ap »
Voi rähmän rähmä! Saattaa tuona Ryssäys vikonloppuna olla minulla toinenkin tärkeä meno. Mutta kyllä siellä  Ruunaalla tuona viikonloppuna on kokeneita ja kokemattomia ja kaikki pelaa.
Weltsu

Tapani Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 105
  • Q-Hullu @ IRCNet
    • www
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #23 : Heinäkuu 28, 2011, 10:08:57 ap »
Onhan siellä viime aikoina ollut vettä ihan riittämiin: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/vesi-nousi-joessa-nopeasti/906846
Kuinka monta kajakkia Tosimeloja™ tarvitsee:
"Vielä yhden"

Jari Korva

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 96
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #24 : Heinäkuu 28, 2011, 12:56:42 ip »
Jos teillä kerholaisilla on jotain yhteyksiä ja sananvaltaa tuonne kiiminkijoki.fi:n sivuston koskiselostuksiin niin melkeen suosittelisin sinne koitelin ohjeisiin lisäämään että ei sinne takaränniin ole AVOkanootilla asiaa edes kesävedellä kokemattomilla. Senhän todistaa jo tuo tämän ketjun alotusvideokin. Kanootti täyttyi niin pahasti vedellä ettei sitä voinut loppuun laskea. Sama päätelmä tehtiin itsekkin että se olis täyttynyt hieman myöhemmin jos ei olis kaaduttu just ennen sitä iso tyrskyä vaan kaaduttu sitten ku sitä täyttä ei purkkia paljoa ohjailla. Meinaan että tuollaisia avokanoottejahan tässä joen varrella vuokraa monikin enskertalainen kun lähtee retkeilemään eikä välttämättä ole muuta tietoa koskista ku mitä sattuu netistä ja vuokraajalta kuulemaan. Nuo samat selostukset oli tuossa munkin kartassa vaikka se on kymmenkunta vuotta vanha. Muuten löytyykös tuollaisia melontakarttoja kiiminkijoelle uudempia mistään? Meinaan tulistelupaikat ei siinä enää ainakaan pidä paikkaansa. Tuollaisten melontakarttojen avulla me on tähän asti aina suunnisteltu retkillämme ja uskottu joihinkin koskiselostuksiin vaikka pienemmissä koskissa niillä ei kyllä ole mitään virkaa vaan itse se on reitti katottava.

Kiiminkijokimelonnan aikaan Vuoton joutsenen emännän puheistä ymmärsin, että Kiiminkijoki ry:llä on tahtoa uuden materiaalin tuottamiseen (ja olikohan rahoitustakin, en muista varmasti), mutta hommaa ei ole vielä aloitettu. En tiedä onko tarkoitus päivittää koskiluokituksia, mutta varmaan syytä olisi, kun ei nuo kiiminkijoki.fi:n sivuilla olevat määritykset näytä enää edes vastaavan Kanoottiliiton vastaavia: http://www.kiiminkijoki.fi/index.php?261 vs. http://www.kanoottiliitto.fi/turvallisuus/koskiluokitus/ ? Joka tapauksessa kun noita kuvauksia netissä julkaistaan, niin varmasti monet valitettavasti niiden mukaan menee ilman että käyvät melontatapahtumissa tai seurojen kursseilla treenaamassa, joten niitä olisi syytä pitää ajan tasalla sitä mukaa kun vesi joessa virtaa ja kokemuksia ja näkemyksiä kertyy. Seuroihinkin tulee uusia ohjaaja- ja melojasukupolvia ja aina ei tahdo tietämys siirtyä, jos se on vain nahkakansissa tai keskustelupalstoille siroteltuna...

- Jari
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 28, 2011, 13:07:44 ip kirjoittanut Jari Korva »

Sylvain Eckhardt

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 350
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #25 : Heinäkuu 28, 2011, 19:40:18 ip »

Vettä taisi kuitenkin olla ajankohtaan nähden ihan reilusti, kun me ei tosiaan yhtään kiveä löydetty aiemmista koskista. Yleensähän kuitenkin pohjakosketuksia tulee sentään jokunen. Oliko tuo vedenkorkeus (Haukipudas 16.7.2011: 10,3m )  ja virtaama sitten jo niin kova että takaränni oli pahempi kuin luultiin? Eihän tuo nyt silti mikään tulva ollut...

(...)

Jos teillä kerholaisilla on jotain yhteyksiä ja sananvaltaa tuonne kiiminkijoki.fi:n sivuston koskiselostuksiin niin melkeen suosittelisin sinne koitelin ohjeisiin lisäämään että ei sinne takaränniin ole AVOkanootilla asiaa edes kesävedellä kokemattomilla.

Reittiselostukset ovat aina suuntaa antavia. Koskessa on kuitenkin aina omat taidot ja tiedot koskenlaskusta ja reitin valinnasta tärkeimmät seikat, eikä sitä, mitä opas kertoo. Kesävesi on sekin tulkinnanvarainen koska keskivirtaama Haukiputaan kohdalla on alle 20m3/sek ja silloin kuin olitte melomassa (16.7.2011 , 10,3 m) oli yli 65 m3, eli melkein NELIKERTAINEN LUKU! Turhaa syyttää reittiselostuksen. Jos sataa, niin vesi nousee joissa. Ja silloin on syytä tarkistaa että mitä tarkoittaa kesävesi. Sieltä ainakin (violetti viiva on keskiarvo) : http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/60/q6000410y/wqfi.html , missä olette käynyt vasta jälkikäteen.

 

« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 28, 2011, 20:18:58 ip kirjoittanut Sylvain Eckhardt »

Timo Wirkkala

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 17
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #26 : Heinäkuu 31, 2011, 14:44:46 ip »
Jos tarkkaan lukee tuota kiiminkijoki.fi:n luokitusohjetta, niin se huutomerkkit (!) koskiluokituksessa tarkoittaa vaarallinen paikka!

Ohjeessa sanotaan, että taitavalle melojalle ei tule epäonnistumisessa vaikeuksia. Toisaalta ei kerrota, että taitamattomalle melojalle voi syntyä vaaratilanteita, mistä melontauran alussa minullakin on kokemus Takarännistä: täydessä vesilastissa ollut kajakki (~500kg) vyöryi ylitseni - onneksi ei pysähtynyt, kun olin kajakin ja kallion välissä uppeluksissa ;-)

- TimoW


....
Ja miksikö sitten paljon puhuttuun Koiteliin tuli mentyä, vaikka emäntä hieman empikin. Mm. kiiminkijoki.fi:ssä oleva koskiselostus arvostelee ykkösluokan koskeksi kesävedellä kuten monet muutkin kosket tällä joella. Ohjeessa vielä sanottiin että TULVAvedellä koskessa stoppariaalto ja suositellaan aukkopeitteitä sekä soveltuvaa kalustoa ja kokeneille. Kuva jäi että kesävedellä olis ihan turvallista. Oltiinhan kuitenkin melottu aika paljon vaikkei just tänä kesänä tän enempää. Toisekseen siinä oltiin useesti käyty katteleen että tostahan menee vaan tollanen kanootin mentävä kanava, josta on oikein mainio mennä.
..

Melontaterveisin

- Janne H -

Janne H

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 2
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #27 : Elokuu 03, 2011, 13:42:28 ip »

Kiiminkijokimelonnan aikaan Vuoton joutsenen emännän puheistä ymmärsin, että Kiiminkijoki ry:llä on tahtoa uuden materiaalin tuottamiseen (ja olikohan rahoitustakin, en muista varmasti), mutta hommaa ei ole vielä aloitettu. En tiedä onko tarkoitus päivittää koskiluokituksia, mutta varmaan syytä olisi, kun ei nuo kiiminkijoki.fi:n sivuilla olevat määritykset näytä enää edes vastaavan Kanoottiliiton vastaavia: http://www.kiiminkijoki.fi/index.php?261 vs. http://www.kanoottiliitto.fi/turvallisuus/koskiluokitus/ ? Joka tapauksessa kun noita kuvauksia netissä julkaistaan, niin varmasti monet valitettavasti niiden mukaan menee ilman että käyvät melontatapahtumissa tai seurojen kursseilla treenaamassa, joten niitä olisi syytä pitää ajan tasalla sitä mukaa kun vesi joessa virtaa ja kokemuksia ja näkemyksiä kertyy. Seuroihinkin tulee uusia ohjaaja- ja melojasukupolvia ja aina ei tahdo tietämys siirtyä, jos se on vain nahkakansissa tai keskustelupalstoille siroteltuna...

- Jari

Tuonne kiiminkijoki.fi päin olin itsekin yhteydessä, koska pidän itseäni ihan yhtä pölijänä ja kokemattomana kuin keskiverto kanootin vuokraajaakin, joka netistä ettii ittelleen melontapaikkaa. Tuli sitten vastaus sihteeriltä, joka ilmeisesti sama mainitsemasi henkilö. Sivustoa aletaan uusimaan kun uusi hanke saadaan käyntiin. MUTTA varsinainen uutinen oli että ainakin 90-luvulla infomateriaaleissa on ollut tieto takarännin vaarallisuudesta ja jopa laskukiellosta. Ja omat asiakkaat ovat aina ohjeistaneet pysymään poissa sieltä. Ihmetteli vielä miksei moista varoitusta enää tiedoissa ole... Ois ollu tuo meijänkin kartta niin vanha, niin olis ehkä jäänyt tältäkin jäärältä tuo kokeilu väliin.



Reittiselostukset ovat aina suuntaa antavia. Koskessa on kuitenkin aina omat taidot ja tiedot koskenlaskusta ja reitin valinnasta tärkeimmät seikat, eikä sitä, mitä opas kertoo. Kesävesi on sekin tulkinnanvarainen koska keskivirtaama Haukiputaan kohdalla on alle 20m3/sek ja silloin kuin olitte melomassa (16.7.2011 , 10,3 m) oli yli 65 m3, eli melkein NELIKERTAINEN LUKU! Turhaa syyttää reittiselostuksen. Jos sataa, niin vesi nousee joissa. Ja silloin on syytä tarkistaa että mitä tarkoittaa kesävesi. Sieltä ainakin (violetti viiva on keskiarvo) : http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/60/q6000410y/wqfi.html , missä olette käynyt vasta jälkikäteen.
 

Niin katoinhan minä tuon vedenkorkeuden ennen lähtöä, lähinnä sitä silmällä pitäen että päästäänkö siellä edes liikkumaan. Ymmärtääkseni ihan matalimmilla "kesävesillä" joella liiikkuminen käy jo työstä kun vettä koskissa niin vähän. Toisaalta tulvavesi on kuitenkin luokkaa 200m3 eli siihen oli reilusti matkaa. Ja siinä pari viikkoa aiemmin vesi oli käyny vieläkin pari-kolmekymmentä senttiä korkeemmalla. Ja toki ymmärrän koskiselostusten suuntaa-antavuuden. Yhdenkään selostuksen mukaan en koskea pysty laskemaan, kun ei siellä kerkeä lukemaan, enkä muista yli rivillistä tekstiä pikalukasulla. Tuollakin matkalla laskettiin ainakin puolenkymmentä virtapaikkaa tällä yhden kosken tekstillä: "Kosken niskalla väylä keskellä olevan karikon molemmin puolin. Loppuosa keskellä." Eli en tiedä mikä niistä sitten oli tuo varsinainen koski. Eipä noista erota, mikä kivikko on karikko vai tarviiko siinä olla myös pajupuska pystyssä.

Siittä on aina menty mistä vesikin ja oma mieli opastanut, ei paljon  ole koskessa selostuksia luettu. Ne onkin olleet lähinnä ennakkotietona, jos jotain yllättävää tiedossa.

No kertokaapas vielä mielenkiinnosta mitä se virtaus/vedenkorkeus oli silloin ku tuo video kuvattiin? Minun silmissä sekään ei mennyt putkeen ja ymmärtääkseni kokemusta oli koskenlaskusta jonnin verran kyydissä. Lähinnä siihen enkä tuohon omaan toikkariinti vedoten, niitä lisähuomautuksia sinne koskiselostuksiin kaipasinkin kokemattomien varoitukseksi. 




Veli-Matti Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: koskenlasku avokanootilla - keskustelu tekniikasta ja varusteista
« Vastaus #28 : Elokuu 04, 2011, 12:51:11 ip »
Maailma muuttuu Eskoseni, oli wanha sanonta. En muista koskaan nähneeni kieltoa laskea takaränni. Sitävastoin tienpuoleinen reitti on hieno, mutta päättyy kivikkoiseen patoon. Oiskohan se sekoitettu vanhoihin ohjeisiin.
Olen aikoinani uinut Koitelissa monet kerrat kuten useat muutkin, jopa Suomen Mestaruuksia sittemmin voittaneet melojat. Se on osana koskimelontaa. Koitelin takaränni on kivetty varmaankin pari kertaa ja selosteet ovat sitten erikseen. Mutta pääosin pitävät paikkansa. Reittiselosteet ovat ohjeellisia ja keskiveden aikaan. Mikä on Kiiminkijoella enään keskivettä? Ojitukset ja sateet tuovat ja vievät vettä.
Olen intohimoinen avokanoottimeloja ja kutsun kaikki mukaan Heinäveden Kermankoskille 16.-18.9.2011 Avokanoottiyhdistyksen syystapaamiseen. Kukaan ei pety ja tarjolla on maamme huiput kyseisessä lajissa. Tarjolla on tasaisen veden tekniikkaa, helpossa virrassa/koskessa melontaa ja sitten hieman vauhdikkaampaa, muttei mitään extremeä. Kaikki opetamme toisillemme aina jotain ja mukana on ainoat suomen sisävesien läpi avokanootilla retkeilleet sekä rannikon Sinisen Nauhan melonut Avokanoottiyhdistyksen pj. (Jotkut ovat kokeilleet sitä x-tremeä) Minulle nautittavaa ja joskus hieman jännittävää on avokanoottiretkeily.
Jatketaan keskustelua aina kun ehditään, mutta tavataan oikein hienossa ja leppoisassa meiningissä Kermalla. Siellä saa kahvin Kermalla.
Weltsu