Kirjoittaja Aihe: Inarijärven retki 2012  (Luettu 7084 kertaa)

Ari Ollila

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 597
Inarijärven retki 2012
« : Heinäkuu 05, 2012, 00:02:55 ap »
Hei! Inarijärven retki järjestetään retkikalenterin suunnitelman mukaan viikolla 32.

Retken vetäjänä toimii allekirjoittanut.

Retki on tarkoitettu seuran jäsenille. Vaativuus tasoltaan retki on keskivaativa, eli melonta
kokemusta ja kuntoa täytyy olla sen verran, että jaksaa meloa peräkkäisinä päivinä 20-30 km viikon ajan.
Päivämatkat voivat tästäkin poiketa, jos kelit sitä edellyttävät ja jossain vaiheessa retkeä voidaan mahdollisesti pitää myös lepopäivä. Olosuhteet voivat vaihdella, joten myös aallokossa täytyy pärjätä.

Toiveena on ollut että retki suuntautuisi Inarijärven pohjoisosiin. Lähtöpäivä vois olla lauantai 4.8 ja paluupäivä lauantai 11.8. Laitan tarkempaa reittiehdotusta, kunhan kerkiän. Toiveet otetaan myös huomioon.

Alueella on muutamia autiotupia, joissa voidaan yöpyä, mutta kaikkien kannattaa varautua myös telttamajoitukseen (tuvissa voi olla porukkaa ja kaikkina öinä niitä ei ole reitin varrella).

Kalusto kannattaa varata retkelle hyvissä ajoin Sylvainilta. Itse olen lähdössä omalla autolla ja kyytiin sopii neljä ilmoittautumis järjestyksessä. Mikäli lähtijöitä on enemmän, niin silloin tarvitaan autoja lisää. Seura maksaa matkakorvausta trailerin vetäjälle, mutta muut kulut jaetaan retkeläisten kesken. Ilmoittautumisia tähän ketjuun, sähköpostilla ari.ollila(ät)kc.fi tai vaikka keskustelupalstan yksityisviestillä. Kerro myös, onko autoa käytettävissä. Kunhan porukkaa alkaa olla sen verran, että retki toteutuu, niin katsotaan, onko tarvetta retkipalaverille.

-Ari

Ari Ollila

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 597
Vs: Inarijärven retki 2012
« Vastaus #1 : Heinäkuu 09, 2012, 21:16:20 ip »
Moikkelis! Tässäpä vähän tarkempaa reittisuunnitelmaa. Lähtöpaikkana ois Hietalahden leirintäalue, johon on hyvä jättää auto ja takas tullessa sielä voi käyvä saunassa (maksua vastaan). Sieltä suunta kohti pohojosta ja Suolisvuonon perukkaa. Välillä on Pisterin niemen kämppä ja toisella puolella Pisterin niemiä Kuuvan kanava. Niitä voijaan käyvä kattomassa ja olla vaikka kämpässä yötä.  Pisteristä pohojeseen on kommeita Pahtaniemen kallioita, hyvä taukopaikka ennen Suolisvuonua. Suolisvuonon perällä on myös kämppä, Suolistaipale. Jos aikaa ja intua on, niin Suolistaipaleella vois olla vaikka kaks yötä ja käyvä päiväseltään kiertelemässä Suolisjärvellä. Siinä tappauksessa reittiä voijaan lyhentää etelän suunnalta. Suolistaipaleelta matka jatkuu Kyyneljärven kautta Kyynelvuonoon ja takas suurelle Inarille. Seuraava suunta vois olla Hiiriniemi, vanaha Inarin asuinpaikka ja sinne pääsee melomaan saarten suojassa. Seuraavaksi suunta ois Kuoskerniemen ja Kirakkaniemen kautta kohti Isua Roirua, joka on muistaakseni korkein saari Inarijärvessä. Sielä kannattaa käyvä tepastelemasa. Siittä etiäpäin matka jatkuu Sammakko- ja Kasariselän halkovaa saari ketjua seuraillen Kärppäsaareen, jossa myös kämppä ja vähänmatkan päässä olevaan kämpälliseen Kahkusaareen. Kahkusaaresta suunta kääntyy takas Hietalahteen seuraillen läntisen Kasariselän saaria. Tämmöselle lenkille tulis mittaa n. 150 km. Keskimäärin vaijjaa kakskymppiä päiväsä. Tulo- ja lähtöpäivinä matkat varmaanki on lyhkäsiä, joten jonaki muuna päivänä melomista on pikkasen reilummasti, ehkä noin 30km. Reittiä ja päivämatkoja voijjaan tarvittaessa muuttaa ja sääolot voi siihen joskus myös pakottaa. Osan matkasta voi melua saarten suojasa, mutta reitille mahtuu jokunen muutaman kilometrin ylitys. Miltä kuulostaa? Ohessa kartta, jossa aika suoraviivanen reitti. Ja karttalinkki Hietajoen lähtöpaikasta.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=200000&text=Hietajoen+leirint%C3%A4alue&srs=EPSG%3A3067&y=7672848&x=533503&lang=fi


-Ari
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 09, 2012, 22:46:45 ip kirjoittanut Ari Ollila »

Veli-Matti Lehtonen

  • Ohjaaja
  • Full Member
  • *
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: Inarijärven retki 2012
« Vastaus #2 : Heinäkuu 12, 2012, 15:41:54 ip »
Hieno reissu on teille tulossa. Kade.
Pahtaniemeä (Naittuniemi-lappalaisille...)vastapäätä pienessä salmessa on hyvä tauko/leiripaikka.
Jos olette vain yhden yön Suolistaipaleen kämpän taikka kodan maisemissa, jää enemmän aikaa paluumatkalle. (Ja myrskypäivälle)
Kyyneljärven puolessavälissä pohjoisrannalla on hieno leiripaikka. Pieni lahdukka pohjoiseen ja niemessä korkea kumpare. Myös Kyyneljärven loppupäässä, lahdelma kaakkoon maanalaisen kosken luona on kiva paikka.
Kun kierrätte Vironiemen, jää itään todella käymisen arvoinen Saijetsinlahti. Leiripaikkoja ja krääsää on jätetty rannoille, mutta on käymisen arvoinen paikka. Erittäin hyviä leiripaikkoja.
Söiminlahdessa Saijetsista etelään on kiva niemi tauko/leiripaikaksi.
Iso-Roiron koillispuolella lammen luona on hyvä ja koluttu leiripaikka.
Jos kierrätte kelin takia Papinsalmen kautta, taikka sitten pohjoisen kautta, niin Pahtasalmensaarten välistä kannattaa mennä. On hieno salmi, kivoja leiripaikkoja ja katsomisen arvoisia paikkoja.
Kännykät kuuluvat aika hyvin mutta katveita on tietenkin paljon. Seurailkaa säätiedotuksia,Vasikkaselkä on aika iso ja varatkaa ainakin alkupäivillä varapäivä ja vara reitti. Jäämereltä puhaltelee joskus ja silloin on hyvä olla varapäivä/reitti plakkarissa.
On siellä Inarilla muitakin tuhansin hyviä leiripaikkoja ja saaria.
Ensikesänä sitten pitänee itsekin pyrkiä Inarille. On se aina käymisen arvoinen ja hieno  järvi.


« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 12, 2012, 15:54:13 ip kirjoittanut Veli-Matti Lehtonen »
Weltsu

Heli Alanen

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 43
Vs: Inarijärven retki 2012
« Vastaus #3 : Heinäkuu 24, 2012, 17:29:39 ip »
Hei!

Voisin ilmoittautua nyt mukaan tänne! Ei ole mitään estettä tiedossa lähölle, jos vain retki saadaan pystyyn ja toivottavasti saadaan, kun olishan se hieno päästä näkemään Inarijärvi myös kajakista käsin. Ilmoittautukaahan siis muutkin mukaan että saadaan porukka kasaan! :)

Veli-Matti Lehtonen

  • Ohjaaja
  • Full Member
  • *
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: Inarijärven retki 2012
« Vastaus #4 : Heinäkuu 25, 2012, 00:58:58 ap »
Heittäkää viestiä myös Rovaniemen Melojille sekä Kallanmelojille. Myös Raahesta ja Oulujärven melojista voisi tulla osallistujia. Yhdessä on hienoa kokea ja tutustua.
Retken sitten toteutatte yksityishenkilöinä. , silloin ei vaadita mitään kirjallisia turvasuunnitelmia. Tietenkin keskenänne sovitta pelisäännöt ja ette ota turhia riskejä.
Suunniteltu reitti on todella hyvä.
Weltsu

Ari Ollila

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 597
Vs: Inarijärven retki 2012 PERUTTU
« Vastaus #5 : Heinäkuu 30, 2012, 17:04:27 ip »
Moi! Reissuun ei oo ilimottautunu riittävästi porukkaa, joten retki on PERUTTU!
Katotaan ens vuonna uuvestaan, onko sillon lähtijöitä.

-Ari