Kirjoittaja Aihe: Hossanretki 24.-26.5.2013  (Luettu 9137 kertaa)

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Hossanretki 24.-26.5.2013
« : Huhtikuu 27, 2013, 02:31:19 ap »
Tälle keväälle avokanoottiretkeä mietittäessä ehdotettiin retkikalenteripalaverissa heti Hossaa ja jo lähes saman tien pari avokanoottimelojaa ilmoittautui allekirjoittautuneelle joten asia taisi olla jo päätetty. :)

Eli K&C:n avokanoottiretki Hossaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja allekirjoittautunut lupautui vetäjäksi, mukaan saa lähteä myös kajakeilla, mutta reissu on tarkoitettu avokanoottien tahdille. :)

Retken alustava suunnitelma toissavuotisen reissun mukaisesti:
Retken alkupaikka Julma-Ölkyn pysäköintipaikka ja päätepiste Pitkä-Hoiluan päässä olevaan venevalkamaan. Autojen siirrot ennen retkeä Julma-Ölkyn pysäköintipaikalta Pitkä-Hoiluan päähän. Retki alkaa iltahämärässä Julma-Ölkyn kanjonijärven läpimelonnalla, jonka jälkeen palataan lähtöpaikkaan, kannetaan paatit Ala-Ölkylle ja melotaan ensimmäiseksi yöksi Ala-Ölkyn laavulle. Seuraavana aamuna käydään kävelemällä kalliomaalauksilla, jonka jälkeen lasketaan Somerjoen läpi ja melotaan järvitaipaleiden kautta Lounatkoskelle, joka ohitetaan ylävirtaan ja melotaan yöksi Ala-Valkeaisen kämpälle. Sunnuntaina melotaan Pitkä-Hoiluan päässä olevaan venevalkamaan.

Retkelle ilmoittautumiset allekirjoittaneelle sähköpostitse etunimi.sukunimi@kc.fi (<-älkää klikatko tuota linkkiä) tai voi ilmoittautua tässä ketjussakin, mielellään ei suullisia ilmoittautumisia koska voivat unohtua.

Retki on helppo, mutta retkelle lähtijällä tulisi olla melonnan perustaidot hallussa. Somerjoella ja järvien välisissä kapeikossa on vain I-luokan koskia, mutta kypärät päähän kaiken varalta.  Lounatkoski ohitetaan maitse ihan virallista ohitustaivalta pitkin, mutta Lounatkosken yhteydessä on pari pienempää virtapaikkaa jotka ohitetaan kahlaamalla taikka maitse joten sopivat kahlausjalkineet kannattaa ottaa mukaan.

Kuvia toissavuotiselta retkeltä: https://plus.google.com/photos/101344860919091759554/albums/5612768456148300113?banner=pwa
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 27, 2013, 11:53:12 ap kirjoittanut Teijo Lehtonen »

Sirpa Salo

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 11
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #1 : Huhtikuu 27, 2013, 10:55:21 ap »
Hei, olisin lähdössä mukaan mieluiten avokanootilla, mutta tarvitsisin melojakaverin siihen. Irtoaisiko ketään kaveriksi?
-Sirpa.

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #2 : Huhtikuu 27, 2013, 11:57:03 ap »
Hei, olisin lähdössä mukaan mieluiten avokanootilla, mutta tarvitsisin melojakaverin siihen. Irtoaisiko ketään kaveriksi?
-Sirpa.

Voin lähteä kaveriksi.

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #3 : Toukokuu 13, 2013, 22:46:38 ip »
Tällä hetkellä Hossan reissuun on varmistunut yhdeksän lähtijää ainakin parilla avokanootilla, yhdellä soolokanootilla ja parilla kajakilla. Paljon olen kuullut kuulopuheita lähtemään aikovista, joten muistattehan ilmoittautua allekirjoittautuneelle.

Todennäköisesti saamme retken jälkeen ainakin autokuskien kyydityksen lopetuspaikasta lähtöpaikkaan, joten perjantai-iltana ei pitäisi autoja siirrellä ja pääsemme aiemmin vesille. Saatamme saada myös kyyditysapua Lounatkosken ohitukseen jolloin säästyisimme kahlailuilta. Nämä varmistuvat ennen retkeä.

TeemuK

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #4 : Toukokuu 14, 2013, 16:32:36 ip »
Vieläköhän kc:llä on avokanootteja vapaana?

Tarkoitus on Marin ja koiran kanssa lähteä liikenteeseen siten että Mari tulis omalla starillaan ja minä + koira tultais seuran avolla. Hurttahan on rauhallista sorttia ja soutuveneessä osaa olla aloillaan. Mitä kokeneemmat melojat on mieltä, onko tuhoon tuomittu ajatus?

Tämä yhtälöhän on yhtä melojaa vajaa, joten tarvisin melojakaveriks jonkun mielellään kokeneemman kaverin joka ei kavahda ajatusta koirasta samassa paatissa. Olisikos vapaaehtoisia?

Meillä Marin kans kokemukset avosta on yhteensä pyöreä nolla, joten ei tohdita ainakaan heti alusta kahdestaan koiran kanssa etenemistä kokeilla.

Onkohan porukassa sellaisia jotka ei koirista niin välitä ja mielellään jonkinlaisen välimatkan karvatassuihin pitäisi? Uskosin että maissa pystytään koira pitämään aisoissa ja narun nokassa ettei turhaa häiriötä pääse syntymään.

Veli-Matti Lehtonen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 175
  • Ei oppi "ojaan" kaada
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #5 : Toukokuu 19, 2013, 00:00:45 ap »
Laitelkaapa pikaiseen osallistumiasianne ja varmana!
Logistiikka ja välineet varmistuvat sen mukaan. Paikanpäältä Hossasta on mahdollisuus saada kalustoa, vaikka vuokralle. Erityisesti avokanootteja sekä joitain kuljetuksia voi sopia sen mukaan. Mutta tästä tulee hieno retki!
Tehkää omat varaukset Teijon mukaan K&C:n välineistä.
Weltsu

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #6 : Toukokuu 20, 2013, 19:51:04 ip »
13 melojaa ilmoittautunut mukaan, joista kaksi pienellä varauksella, eli lähtö kolmella autolla. Kokoontuminen Nokkalassa perjantaina klo 17, kannattaa tulla paikalle aikaisemminkin valmistelemaan kalustoa mikäli pääsee.

Saamme retken päätteeksi kyydityksen autokuskeille autojen hakuun, joten pääsemme perjantai-iltana aikaisemmin vesille kuin edelliskerralla. Lauantaina pidämme lounastauon Hakokosken laavulla, toiveissa olisi että eväs suunnitellaan selaiseksi joka ei vie hirveästi aikaa (=pottujen keittely tms.), kun pääsemme ajoissa illalla kämpälle niin siellä on aikaa istua nuotiolla, kokkailla ja paistella lättyjä. Sunnuntaina voidaan käydä kävelyllä Muikkupuron laavulla ennen vesille lähtöä.

ps. Teemulle on löytynyt avokanootti ja toinen meloja

Ari Ollila

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 602
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #7 : Toukokuu 20, 2013, 22:17:47 ip »
Moi! Lähtijöitä ja kalustua on sen verran, että kaikki paatit voip sopia issoon kärryyn. Käyn hakemassa sen Tukkisaaresta jo torstaina ja tuun perijantaina sen (ja oman inkkarin) kans Nokkalaan, katotaan sielä sitte tarvitaanko toista kärryä. Kamppeita kannattaa pakkailla niin, että niitä voi laittaa trailerin pohojalle, sillon ei tarvi kaikkia survua takakontteihin ja matkaan päästään vähän joutusammin. Aukkopeitoille, liiveille ja kypärille tuon pari isua säkkiä, jotka mennee sitte kans kärryssä. Valakatkaa jokkainen ensin em. vermeet plus mela ensin, niin niitten pakkaamisen jäläkeen voijaan ruveta laitteleen paatteja kyytiin, eikä tarvi jäähä ootteleen sitä viimestä mellaa, joka pittää saaha kärryn pohojalle. Olikohan mittää kalustua lähösä Tukkisaaresta?

-Ari

Piia S.

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #8 : Toukokuu 21, 2013, 13:35:04 ip »
Hei!

Käytiin eilen katsomassa kajakkia mulle Nokkalasta, mutta ei löytynyt yhtään sopivaa paattia, jossa jalat olisivat yltäneet jalkatuille. Miten niihin junnukajakkeihin saisi ne jalkatuet? Olisiko muita ehdotuksia sopivaksi kajakiksi mulle Hossan reissulle?

t.Piia

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #9 : Toukokuu 21, 2013, 18:13:05 ip »
Hei!

Käytiin eilen katsomassa kajakkia mulle Nokkalasta, mutta ei löytynyt yhtään sopivaa paattia, jossa jalat olisivat yltäneet jalkatuille. Miten niihin junnukajakkeihin saisi ne jalkatuet? Olisiko muita ehdotuksia sopivaksi kajakiksi mulle Hossan reissulle?

t.Piia
Minulta löytyy junnukokoinen retkikajakki lainaan, tuon Nokkalaan ennen retkeä.

Teijo Lehtonen

  • Moderator
  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 384
Vs: Hossanretki 24.-26.5.2013
« Vastaus #10 : Toukokuu 22, 2013, 20:16:21 ip »
Tämänhetkisten laskelmien mukaan reissuun lähtee kuusi kajakkia ja viisi kanoottia (yksi soolo ja yhteen kanoottiin koko perhe ;)). Raahesta ilmoittautui yksi perhe mukaan, mutta eivät välttämättä ehdi Nokkalaan ajoissa pakkaamaan kalustoa, sovittiin että pakkaamme torstaina Tukkisaaresta heille kanootin matkaan ja ajavat sitten perästä jos eivät ehdi pakkaamaan.

Ari toimii kärryn vetäjänä, Mari ja Teemu ajavat koirankuljetusautoa ja yksi auto tulee kanootti katolla. Näissä kolmessa autossa pitäisi olla tilaa kaikille Oulusta lähtijöille, mutta tavaroita joudutaan todennäköisesti paljon laittamaan kärryyn, joten miettikää retkivarusteiden pakkaus sillain.

Lauantainen Lounatkosken ohitusapu ei välttämättä ehdi paikalle, näkee vasta kun asia on ajankohtainen, mutta minulle ehdotettiin myös vaihtoehtoista ohitustapaa, eli kuljetettaisiin paatit tietä myöten kanoottikärryillä. Minulla on yksi kärry ja toisen saisin lainaan, mutta kalustoa on lähdössä nyt sen verran paljon että kärryjä joudettaisiin kantamaan monta kertaa takaisinpäin ja ohituspätkä tietä myöten olisi kuulemma noin 700m. Kannattaa ottaa varalta kahluuvarusteita mukaan, eli esim. pitkävartiset saappaat on hyvät, neopreenitossut ja shortsitkin kelpaa jos lämmintä, narua paatin uittamiseen jne. mitä mieleen tulee.

Näyttäisi tulevan melko suosittu reissu taas vaihteeksi. :)